Blogi
Ylelliset talot ja tuhoutuneet temppelit
Saarna Kalajoen kirkossa 1.5.2011
Hagg. 1:4-9, 2:18-19
”- Onko teidän itsenne aika asua ylellisissä taloissa, kun minun huoneeni on raunioina? Näin sanoo nyt Herra Sebaot:
- Katsokaa, miten teidän on käynyt: Te kylvätte paljon mutta leikkaatte vähän. Te syötte, mutta jäätte nälkäisiksi, te juotte, mutta janonne ei sammu. Te puette vaatteet yllenne, mutta teidän ei tule lämmin. Ja palkkalaisen ansio hupenee, kuin hänellä olisi reikä kukkarossa.
Näin sanoo Herra Sebaot: - Katsokaa, miten teidän on käynyt! Nouskaa nyt vuorille ja kaatakaa puita. Rakentakaa temppeli, niin minä otan sen omakseni ja täytän sen kirkkaudellani, sanoo Herra. - - Te odotatte paljon, mutta saatte vähän. Te viette sadon kotiinne, mutta minä puhallan sen pois. Miksi? kysyy Herra Sebaot. –Siksi, että kukin teistä ajattelee vain omaa taloaan, vaikka minun temppelini on raunioina. --- ”Tarkatkaa siis, mitä tapahtuu tästä päivästä alkaen, --- siitä päivästä alkaen, jona Herran temppelin perustukset laskettiin. Huomatkaa, että vielä ei ole siementä viljavarastossa, vielä ei kanna hedelmää viiniköynnös eikä viikunapuu, ei oliivipuu eikä granaattiomenapuu. Mutta tästä päivästä lähtien minä annan siunaukseni.”
Teksti sijoittuu vuoteen 520 eKr, Persian kuningas Dareios I:n toiseen hallitusvuoteen. Kirja sisältää profeetta Haggain Herralta saaman käskyn Jerusalemin toisen temppelin rakentamisesta. Kansa on sitä mieltä, että tärkeämpää on huolehtia omista asuinrakennuksista ja maallisesta hyvinvoinnista, kuin jakaa voimia temppelin suuritöiseen rakentamiseen. Jumalan tahto oli kuitenkin toinen, ja lopulta Jumala saattoi antaa kansalle lupauksen kaikesta siitä hyvästä, joka temppelin rakentamisesta kansalle koituisi.
Viikko sitten tuli tuhosi yhden Jumalalle pyhitetyn huoneen meidän seurakunnastamme. Paikkakunnan maamerkki ja kalajokisille rakas ja merkittävä rakennus tuhoutui sisältäpäin ja vei työskentelyolosuhteet monilta työntekijöiltä pitkäksi aikaa. Herran palvelukseen pyhitetty huone kantaa sisällään paljon arvokkaita muistoja ja tunnesiteitä. Useiden sukupolvien aikana monet pienokaiset on kastettu noiden seinien sisällä. Moni avioliitto on solmittu siellä. Monet ihmiset ovat erilaisissa tilanteissa ja tilaisuuksissa saaneet siellä lohdutusta. Rakennus on ollut myös monen perheen koti kahden sadan vuoden aikana. Tulen aiheuttama tuho on aiheuttanut paikkakuntalaisissa monenlaisia kysymyksiä ja ahdistusta. Olisiko tuho jotenkin voitu välttää? Miksi tämä onnettomuus kohtasi juuri Herralle pyhitettyä paikkaa? Eikö Hän olekaan voimallinen suojelemaan omaa tonttiaan?
Muutama päivä tuhon jälkeen on voitu löytää jo toivon sävyjä. Kiinteistö voidaan korjata, ja saattaa vielä entistäkin ehompaan kuntoon. Ihmishenkiä ei menetetty, joten kaikkein pahimmalta vältyttiin. Kirkko ja seurakunta kiittävät palontorjuntaan osallistuneita ammattilaisia, jotka oman henkensä vaarantaen taistelivat rakkaan pappilamme puolesta. Työtään tehden he tekivät palveluksen Jumalalle. Herra itse pyhittää heidän tekonsa.
Haggain kirjan teksti muistuttaa oman onnettomuutemme äärellä siitä, mikä elämässämme ja yhteisössämme on kaikkein tärkeintä. Jumala ei kiellä meitä hankkimasta taloja ja järjestämällä itsellemme ja perheillemme kodin suojaa ja kaikkea muuta, mitä maallisessa elämässä tarvitsemme. Kaiken tämän keskellä meidän on hyvä muistaa, mistä kaikki hyvä on lähtöisin, ja kuka on kaiken, myös maallisen hyvän antaja. Hänellä, jonka kädestä saamme kaiken tarvitsemamme, tulee myös olla sija meidän elämässämme ja sydämessämme. Se tarkoittaa sitä, että seurakunnan ja kirkon välittämällä sanomalla olisi merkitystä ja painoarvoa myös arkisen elämämme keskellä. Mainitsin jo palontorjujat, jotka työllään pelastivat Jumalan huoneen. Voisiko meidän itsekunkin arkinen työ olla samalla tavoin Jumalan palvelusta? Voisimmeko käydä maallisen kutsumuksemme ääreen, ajatellen, että teen tämän, sekä itseni, että perheeni hyväksi, mutta myös Jumalan kunniaksi?
Minua on kuluneella viikolla liikuttanut se kiintymys ja huolenpito, jota kalajokiset ovat osoittaneet tuhoutunutta pappilaamme kohtaan. Kirkon työntekijänä olen kaikkien työntekijöiden puolesta kiitollinen kaikista niistä myötätunnon ja rohkaisun osoituksista, joita olemme saaneet, me, jotka olemme menettäneet toistaiseksi työntekopaikkamme, jotkut jopa koko elämäntyönsä aineelliset merkit. Kaikki tämä huolenpito osoittaa, että Kalajoen kansalle Herran huoneen merkitys ei ole yhdentekevä eikä olematon. Näillä lakeuksilla on työ ja elinkeinoelämä menestynyt sen monissa muodoissaan. Jumala on siunannut tätä paikkakuntaa, ja se johtuu siitä, että täällä on osattu palvella Jumalaa ja rukoilla häntä.
”Minun on hopea ja minun on kulta, sanoo Herra Sebaot.” Nämäkin sanat löytyvät Haggain kirjasta ja osoittavat, että pysyvää menestystä ei loppujen lopuksi voi saavuttaa muuten kuin Jumalan avulla.
Jokainen meistä myös ihmisenä on Jumalan Hengen temppeli. Tästäkin temppelistä meidän tulee pitää huolta. Kirkko ottaa sunnuntai toisensa jälkeen vastaan kaikki tulijat. Radion äärellä saavat lohdutusta he, jotka eivät pääse paikan päälle. Millä me kaunistamme ja ravitsemme meissä itsessämme olevaa Hengen temppeliä? Sunnuntaipäivä voidaan täyttää monella eri tavalla. Moni asia on ihmiselle hyödyksi, mutta yksi on ylitse muiden: Herran sanan kuuleminen ja hänen tahtonsa tarkkaaminen.
Tulipalon tuho on ohitse ja suunnittelemme jo kunnostamista ja uudelleenrakentamista. Me rakennamme pappilamme uudelleen ja siitä tulee entistä kauniimpi ja edelleen se tulee palvelemaan Kalajoen kansaa lohdutuksen, ilon ja surun jakamisen paikkana. Vaikka työn alkuun ei vielä ole kunnolla päästy, saamme luottaa Haggain kirjassa olevaan Herran sanaan: ”Tästä päivästä lähtien minä annan siunaukseni.” Jumalan siunaus asuu tuhon keskellä. Hänen siunauksensa asuu tuhkan keskellä. Hänen siunauksensa toimi väkevästi kiinteistön pelastaneiden palomiesten käsien kautta. Ja Jumala antaa meille rohkaisevan sanan: ”Ryhtykää työhön! Minä olen teidän kanssanne, sanoo Herra Sebaot.”
Suvi Lehtimäki, kappalainen