Blogi
Ahtaat portit ja avarat
Jeesus sanoo: ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!” (Matt. 7:13-14)
Jeesuksen kuvaamasta pelastuksen portista lukiessaan monet huolestuvat miettiessään oman uskonsa tilaa. Jos vain harvat löytävät sen portin, mahdanko minä kuulua tuohon harvalukuiseen joukkoon? Eivätköhän tuosta portista ennemmin kulje sisälle he, jotka tuntuvat olevan kovin varmoja omasta uskostaan ja joilla vaikuttaa olevan varmuus siitäkin, ketkä muut pelastuvat ja ketkä eivät? Ja jotka ovat aivan varmoja siitä, että ainoastaan heillä on se oikea oppi, jonka kirkkokin tuntuu heidän mielestään kadottaneen.
Päällekäyvät ja itsevarmat uskon ilmaukset ovat omiaan masentamaan heidät, jotka kokevat oman uskonsa olevan heikko ja häilyvällä pohjalla. Mutta millaisia nuo ahdas ja avara portti oikeastaan ovat?
Avarasta portista pääsee läpi monta ihmistä kerrallaan. Suuri ja äänekäs samalla tavalla ajattelevien joukko, joiden jalkoihin itsensä ulkopuoliseksi kokeva yksinäinen taivaltaja tuntee jäävänsä. Tällainen kokemus on saattanut tulla vaikkapa itselle vieraan herätysliikkeen kokouksessa, jossa on saanut kokea ulkopuolisuutta ja jopa muukalaisuutta. Lohdutuksen löytymisen sijasta onkin päätynyt oman uskon epäonnistumisen tarkastelemiseen. Tämä tarkastelu on vääjäämättä voinut johtaa epätoivoon. Olen erilainen kuin nuo toiset, siispä minun uskoni on kelvotonta.
Ahdas portti on paikka, josta pääsee sisälle vain yksi ihminen kerrallaan. Siitä ei survouduta sisään joukkovoimalla, eikä uskon tulkintaa tee yksiselitteisen oikeaksi se, että sen takana on paljon kannattajia. Jokainen meistä on viime kädessä yksin Jumalan edessä. Jokainen meistä saapuu lopulta yksin myös sinne viimeiselle portille, johon yksikään elävä sielu ei voi meitä seurata, oli eläessään sitten ollut ydinperheen ympäröimä taikka suurenkin uskonyhteisön jäsen. Uskonyhteisöön kuuluminen kun ei merkitse pelastusta, vaan ainoastaan usko Jeesukseen Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä. Kenellä tämä usko on, sen määrittelee ainoastaan Jumala. Ei ihminen eivätkä yhteisöt. Tässä yksinäisyydessä ahtaan portin edessä on jotain pelottavaa, mutta toisaalta hyvin vapauttavaa. Elämään vievä tie on niin kapea, että siinä mahtuu kävelemään yksi kerrallaan. Sillä tiellä ei ole tilaa kiilata kenenkään ohitse.
Millä tavalla me asennoidumme toisiin ihmisiin ja heidän uskonsa tilaan? Massan mukana avarasta portista vyöryen, vaiko elämän kapeilla pitkospuilla jälkeen jäävää odotellen ja rohkaisten? Ahtaasta portista menevä on yksin Vapahtajansa kanssa. Avarasta portista menevällä voi olla mukanaan suuri joukko puolestapuhujia. Mutta viimeisellä tuomiolla tällaisilla puolestapuhujilla ei ole mitään virkaa. Siellä ainoastaan Jeesuksen Kristuksen sanalla on painoa. Ahtaasta portista mahtuu sisälle pieni ihminen. Enempää ei tarvitsekaan.
Suvi Lehtimäki, kappalainen