Blogi
Uusi viini ja vanhat leilit
Saarna Kalajoen kirkossa maataloustuottajien kirkkopyhänä 16.10.2011
Mark. 2:18-22
Jeesus sanoo: ”Eikä kukaan laske uutta viiniä vanhoihin leileihin. Silloinhan viini rikkoo ne ja sekä viini että leilit menevät hukkaan. Ei, uusi viini on laskettava uusiin leileihin.”
Jeesus puhuu oman aikansa maataloustuottajista ja elintarviketeollisuuden harjoittajista, kun hän puhui uuden viinin laskemisesta vanhoihin leileihin. Viininvlijelijät ja viininvalmistajat tiesivät, että nuoren viinin käymisprosesssi on hyvin voimakas. Leilit, joihin viini laskettiin, valmistettiin halkaisemattomasta eläimen nahasta. Vuosien kuluessa tällaiset leilit haurastuivat niin, että ne eivät kestäneet uuden viinin käymisprosessia, vaan halkesivat.
Käytännön tasolla tämä vertaus on helppo ymmärtää ja sen voi tuoda tämänkin päivän viljelijän maailmaan. Nykypäivän maataloustuottaja on työssään harjaantunut ja koulutettu ammattilainen, joka on oppinut käyttämään nykyaikaisia tuotantovälineitä ja menetelmiä. Vanhoilla opeilla ei hoideta nykyaikaista maatilaa, niin että se tuottaisi hyvin.
Tämän päivän viljelijät ovat oppineet työssään ottamaan huomioon Euroopan Unionin mukanaan tuomat direktiivit ja säännökset. He, jotka ovat aloittaneet työnsä Unionin aikana tai juuri sen tullessa, ovat luonnostaan ottaneet Unionin säädökset osaksi tuotantoelämää ja sen vaatimuksia. Heille taas, joiden on täytynyt sopeuttaa uudet määräykset jo olemassaoleviin rakenteisiin ja toimintatapoihin, ovat Unionin direktiivit voineet aiheuttaa saman, kuin uusi viini vanhoissa leileissä: tilanhoitoon on saattanut tulla pakahduttava määrä uusia mutkistavia asioita, jotka ovat vaikeuttaneet tilan toimintaa, ja kovin monessa tapauksessa aiheuttaneet tuotannon kertakaikkisen lopettamisen.
Maataloustuottajan tulee elää ajassa ja seurata aikaansa. Hänen täytyy sopeutua uusiin asioihin ja olla valppaana kaiken aikaa yhteiskunnassa tapahtuvien muutosten suhteen. Näillä lakeuksilla on ilo nähdä hyvin hoidettuja maatiloja ja tiloilla hyvin voivia eläimiä. Viljely täällä on vanhaa ja sillä on pitkät ja perinteikkäät juuret. Entisaikojen sukupolvien työn päälle on ollut hyvä rakentaa. Menneiltä sukupolvilta on ollut paljon hyvää opittavaa. Ja kun tällä tavalla vanha viini on siirretty uusiin leileihin,eli hyvä maanviljelyskulttuuri siirretty uusille sukupolville, on se saanut hyvällä tavalla rakentaa tätä paikkakuntaa ja niitä ihmisiä, joita tilan tuotolla ruokitaan, lähellä ja kaukana.
Jeesus puhuu tekstissämme hengellisen perinnön siirtämisestä ja uuden omaksumisesta. Jeesuksen sanoma muodostui murrosvaiheeksi vanhan ja uuden liiton, juutalaisuuden ja kristillisyyden sillaksi. Lainoppineet ja fariseukset tähdensivät Mooseksen lakien tinkimätöntä noudattamista. Ainoastaan sillä tavalla ihmisestä saattoi tulla otollinen Jumalan edessä.
Ongelmaksi muodostui kuitenkin, että yksikään ihminen ei kyennyt eikä vieläkään kykene täydesti tätä lakia noudattamaan. Paavali toteaa mutkattomasti: ”Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen --- en tee sitä hyvää mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. (Room 7:18,19). Tämän ratkaisemattoman ongelman vastaukseksi meille tarjotaan Jumalan armoa, joka on ilmestynyt Jeesuksessa Kristuksessa. On tarvittu laki, jotta me ihmiset osaisimme elää toinen toisemme huomioon ottaen. Mutta sen lisäksi tarvitsemme evankeliumin, jotta löytyisi armo silloin, kun olemme tehneet väärin itseämme, lähimmäistämme tai Jumalaa kohtaan.
Tästä, vanhan liiton ja uuden kohtaamisesta ja sen kohtaamisen ristiriidasta Jeesus puhuu. Uusi sanoma armollisesta ja synnit anteeksi antavasta Jumalasta oli mahdoton vastaanotettava heille, joiden mukaan ihminen pelastuu ainoastaan lakia noudattamalla. Ajatus oli yhtä mahdoton, kuin uusi kiihkeä viini vanhassa kuivahtaneessa leilinkäppyrässä. Ne eivät sovi yhteen. Tarvitaan kokonaan uusi uskon todellisuus, kokonaan uusi kohtaaminen Jumalan kanssa.
Jeesus itse mahdollistaa tämän uuden kohtaamisen. Hän mahdollistaa sillan vanhan ja uuden välillä. Jeesuksessa ruumiillistuu ja tulee käsin kosketeltavaksi se sanoma, että rikkoneelle ja langenneelle annetaan uusi mahdollisuus. Mahdollisuus aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä.
Me elämme synnin ja armon todellisuudessa läpi elämämme. Olemme yhtä aikaa syntiset ja pyhät, väärät ja vanhurskaat. Kasteessa meidät on sitoutettu taistelemaan pahaa vastaan ja tekemään sille vastarintaa. Meille on silloin luvattu myös Jumalan Pyhä Henki avuksi tähän taisteluun. Meitä ei ole jätetty yksin.
Kristinusko mielletään joskus ahdistavaksi ja vaikeaksi asiaksi, joka on täynnä käskyjä ja määräyksiä ja jossa ulkoapäin sanellaan, mitä ihmisen tulee tehdä ja mitä ei. Usein tämä käsitys on kristittyjen ulkopuolella, mutta valitettavan usein kristityt itsekin pelkistävät uskon todellisuuden ainoastaan kiellettyjen asioiden luetteloksi. Meidän tulee kyllä muistaa käskyjen velvoitteet. Tosin Jumala voi jopa sallia meille lankeemuksen, jotta meille sitä kautta kirkastuisi Jeesuksen sovitustyön merkitys ja sen ainutlaatuinen pelastava voima.
Mutta toinen asia on, alammeko elää synnissä, elää varjoelämää, joka ei kestä päivänvaloa. Silloin on kysymys ihmisen omasta valinnasta, ja valinnan vapauden omaava ihminen on mestari keksimään motiiveja teoille, jotka omatunto tietää vääräksi.
Kristityn vapaus ei merkitse vapautusta kymmenen käskyn säädöksistä. Mutta vapaus tarkoittaa armahdettuna olemista silloin, kun ymmärämme tehneemme väärin, kadumme sitä ja haluamme aloittaa alusta. Meidän ei tarvitse kantaa syyllisyyden kuormaa loppuelämämme eikä meidän tarvitse antaa sen vaikuttaa elämämme valintoihin.
Jumala antaa meille armon mahdollisuuden joka päivä Jeesuksen Kristuksen sovitustyön tähden. Se sovitustyö mahdollistaa rauhan ihmisen ja Jumalan välille, mutta myös ihmisten keskinäisissä, usein niin kipeytyneissä suhteissa. Jeesuksen tähden saamme vapauttavan tuomion Jumalan edessä. Oma sydämemme on usein paljon ankarampi tuomari. Lähimmäisistä puhumattakaan. Mutta oman sydämemme armottomuuden ja meitä ympäröivän kovan maailman keskellä saamme uskoa, että Jumalan armo riittää, kuten toisessa Korinttolaiskirjeessä sanotaan: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.” (2. Kor. 12:9).
Suvi Lehtimäki