Blogi
Mihin laitan turvani?
Oletko joskus ollut peloissasi? Mitä pelkäsit? Uskon, että jokainen meistä joskus pelkää. Voimme pelätä pimeää, mörköjä, outoja ääniä, tulevaisuutta, toisia ihmisiä, yksinäisyyttä, eläimiä, lentokoneella lentämistä, autolla ajamista, sairautta, kuolemaa ja monia muita asioita. Joskus pelkomme voi johtua todellisesta vaaran mahdollisuudesta tai sitten pelkäämme jotain, joka ei oikeasti ole vaaraksi meille. Joskus pelkomme kohde on mielikuvituksemme tuotetta.
Pelon tunne on luonnollinen asia, eikä sitä tarvitse häpeillä. Pelon tarkoitus on varoittaa meitä vaarasta ja näin ollen suojella meitä. Mielestäni ei kuitenkaan ole hyväksi, jos pelko hallitsee elämäämme. On hyvä tunnistaa, mitä pelkää ja miksi pelkää sekä onko pelko aiheellista ja rajoittaako se elämäämme. Joidenkin pelkojen kanssa meidän on vain opittava elämään.
Minä pelkään välillä pimeää. Erityisesti silloin, jos minun täytyy mennä yksin nukkumaan. Kuulen liiankin selvästi kaikki pienet rasahtelut, liesituulettimesta kuuluu outoja ääniä, verhot heiluvat ja seinille laskeutuu kummallisia varjoja. Pelkään, että talossa on joku muu, vaikka tiedän olevani yksin. Tiedän, että äänet johtuvat useimmiten tuulesta, katolla hyppelevästä linnusta, jääkaapista ja verhoja heiluttelee meidän kissa. Silti pelkään ja monesti laitankin vielä valot päälle ja luen vähän aikaa kirjaa.
Eräänä päivänä pohdimme työkaverini kanssa, miksi ihmiset pelkää pimeää ja ”mörköjä”? Hän muistutti minua, että meillä on hyvä ja kaikkivaltias Jumala, johon saamme turvata. Voimme luottaa hänen apuunsa, vaikka pelkomme kohteet olisivatkin todellisia. Hän on luvannut pysyä vierellämme, emme ole yksin.
Syyskuussa ajoin hirvikolarin. Minulle ja kyydissä olleelle siskolleni ei käynyt kuinkaan. Auto kärsi ja hirvi jouduttiin lopettamaan. Kuitenkin kolari pysäytti. Olisi voinut käydä pahemminkin. Seuraavan kerran pimeällä ajaessa minua pelotti. Tiesin, että jos hirvi tulee tielle, en välttämättä pysty tekemään mitään. Kuitenkin minun täytyy ajaa paljon autolla. Rukoilin, että Jumala suojelisi matkani, eikä jättäisi minua yksin.
Kolarista oli kulunut pari viikkoa, kun eräänä päivänä lähdin töistä kotiin. Katsoessani takapeilistä huomasin takalasissa huurtuneet enkelin siivet. Aivan kuin enkeli olisi loikoillut takakontin päällä ja vain siipien jäljet olivat näkyvissä. Hymyilin. Silloin sain sydämeeni varmuuden siitä, että en ole yksin. Tiesin, että minusta pidetään huolta. Uskalsin jättää itseni täysin Taivaan Isän käsiin. Eikä se tarkoita sitä, että en ikinä pelkäisi. Pelkään vieläkin monia asioita, mutta tiedän keneen voin aina turvata.
Kun on turva Jumalassa,
turvassa on paremmassa.
Kuin on tähti taivahalla,
lintu emon siiven alla.
Käyköön myöten taikka vastaan,
eipä Isä hylkää lastaan.
Herra ohjaa parhaaksemme
kaikki vaiheet päiviemme.
(virsi 397:1 ja 6)
Hanne Konttila
Nuorisotyönohjaaja