Kalajoen kanttorin sijaisena aloitti maaliskuussa Teija Orjala Lohtajalta. Maaliskuun lopussa Teija siirtyy Himangan kanttorinsijaiseksi. Tänä keväänä Sibelius-Akatemian Kuopion koulutusyksikön kirkkomusiikin linjalta musiikin maisteriksi valmistuva Teija opiskelee lisäksi vielä laulupedagogiksi eli laulunopettajaksi Kuopion Savonia Amk:ssa.
Vaikka Teija tuurailikin Lohtajan kanttoria jo yläasteikäisenä, ei musiikkiura ollut kuitenkaan itsestäänselvyys. Vasta lukion lopulla tapahtui päätös musiikin hyväksi. Koulutus on antanut valmiuksia kanttorin työhön, soittamiseen ja kuoronjohtoon, mutta erityisesti laulu on vahvistunut. Siksi hän myös lähti opiskelemaan sitä lisää. Tällä hetkellä hän näkee tulevaisuutensa kanttorina, mutta ei sulje pois sitäkään mahdollisuutta, että voisi elättää itsensä jossakin vaiheessa laulajana. Nauravissa silmissä näkyy selvästi pieni haaveellinen häivähdys sopraanon roolista maailman suurilla estradeilla. Tervettä kunnianhimoakin pitää olla mukana.
Kanttorin työ on Teijan mielestä palveluammatti. Musiikki syventää ja tukee kristillistä sanomaa. Myös ihmisten kohtaaminen on työssä tärkeää. Erityisesti hän haluaisi elvyttää ja vahvistaa virsilaulua, saada seurakunnan laulamaan yhdessä. Hän haluaa olla tukemassa myös hengellistä laulua erilaisilla musiikillisilla kielillä.
Teijan paluu Savosta kotimaisemiin, meren läheisyyteen, johtui kotiseutukaipuusta. – Oli ihana palata ainakin hetkeksi juurille.
Jussi Leppälä, tiedottaja
Teija Orjala sanoo elävänsä jalat maassa, mutta omaavansa silti myös ripauksen tiettyä leijailevaa taiteilijanluonnetta