Blogi
Palanut pappila ja rakentajien teot
Vuosi sitten pääsiäisenä tuli tuhosi kalajokisille rakkaan Jokelan pappilan. Alkujärkytyksen mentyä jälleenrakennustyöhön ryhdyttiin pian. Käytyäni katsomassa kirvesmiesten työskentelyä, sydämeeni tuli sanomattoman lohdullinen ja liikuttunut olo. Tulen tuhojen jäljet olivat poissa. Talon saneeraajat tekevät työtään vankan ammattitaidon ja pitkän työkokemuksen turvin. He rakentavat uutta, kunnioittaen vanhaa. He kunnostavat Jumalalle pyhitettyä paikkaa ja sen saattoi aistia tavasta, jolla he asennoituvat työhönsä. 
Rakennuksen sisällä tehtävät ratkaisut ovat mielenkiintoisia. Uusien pintojen keskellä jätetään näkyviin alkuperäistä ja vanhaa, massiivista hirttä, tulen nuolemaa puuta. Pohdin, mitähän nuo kaksisataa vuotta sitten pappilan rakentaneet mahtaisivat sanoa jos näkisivät tämän päivän pappilan rakentajien työtä. Heillä olisi varmasti paljon ammatillista puhuttavaa keskenään.
Elämme kirkkovuodessa pääsiäisen jälkeistä aikaa. Paaston ja katumuksen aika on eletty, on ylösnousemuksen ilon ja sovituksen aika. Katumuksen ja sovitetuksi tulemisen iloa ilmentää keväinen luontokin. Kun paaston aikana lumesta raskaat pilvet roikkuvat kaiken yllä, pääsiäisen jälkeinen aika huikaisee valollaan.
Sovituksen jälkeen me emme ihmisinä muutu entistä kummemmaksi. Sovitettuinakin synti pysyy meissä. Se vanha ihminen, joka Aadamin kautta meissä elää, ei katoa minnekään. Mutta sovitus, syntien anteeksianto, on kuin nuo uudet pinnat pappilan palaneiden hirsien päällä. Sovitus on kuin kirvesmiehen rakentava teko, joka peittää tulen tuhovoiman jäljet.
Rakkaus peittää syntien paljouden. Sovituksen jälkeen saa aloittaa alusta. Joka päivä. Tänäänkin Jeesuksen armotyö on voimassa sinun kohdallasi. Älä epäröi omistaa sitä itsellesi. Jeesus on ylösnoussut ja hän elää!
Siunattua Hyvän paimenen sunnuntaita!
Suvi Lehtimäki, kappalainen