Kesämusiikkisarjan konsertissa Kalajoen kirkossa ke 10.7. klo 19.30 esiintymässä on Kalajoen seurakunnan kanttoreita, pappi ja suntio. Kanttorit Annukka Palola ja Heidi Huhtala, vs. kanttori Tiina Ylimäki, seurakuntapastori Ilpo Parviainen sekä suntionkin tehtäviä hoitanut Johannes Nikula esittävät tunnettuja ja vähemmän tunnettuja hengellisiä yksinlauluja, duettoja ja kvartettoja. Konsertissa kuullaan mm. sävellyksiä, joiden tekstit ovat Raamatusta, kuten Ahti Sonnisen Herra, sinun armosi ulottuu taivaisiin ja Minun sydämeni on valmis sekä Anton Dvořákin Herra on paimenein. Lisäksi luvassa on kesäisiä lauluja esimerkiksi Ken on luonut sinitaivaan ja Lehdossa lintujen laulu nyt soi. Laulujen ohella illassa saadaan kuulla myös urkumusiikkia Heidi Huhtalan soittamana.