Blogi
Paha ja hyvä kirkko
”Pysy erossa typeristä ja asiattomista väittelyistä; sinähän tiedät, että niistä syntyy riitoja.” (2. Tim. 2:23)
Toisen Timoteuskirjeen sanat ovat viisaat. Asiallinen keskustelu rakentaa, typerät väittelyt rikkovat. Viime viikon aikana tulokset ovat olleet näkyvissä. Moni on jättänyt kirkon. Heidän lähtöönsä ei tule suhtautua kevyesti. Syitä lähtöön on monenlaisia. Jos yksikin on lähtenyt siksi, että on kokenut tulleensa hylätyksi tai syrjityksi, siinä on yksi liikaa. Meillä pitäisi olla kirkko, jossa jokaisen on hyvä olla. Mutta kirkko ei muodostu pyhimyksistä, vaan tavallisista syntisistä ihmisistä. Ja siellä, missä on ihmisiä, on vallanhalua ja taipumus kuvitella, että pitää hallussaan sen ainoan oikean totuuden.
Typerä ja asiaton väittely aiheutti vahingon. Rakentava ja tasapuolisesti miehitetty keskusteluryhmä olisi luonut kirkosta toisenlaisen kuvan. Kirkosta löytyy myös hyväksyntää, rakkautta ja armollisuutta. Siellä ei ole sitä jäsentensä ansiosta, vaan pikemminkin heistä huolimatta. Kirkko on enemmän, kuin taitamattomat viranhaltijat tai aina-oikeassa-olevat superuskovaiset. Kirkon ytimessä on sanoma sovituksesta, joka perustuu Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen. Tämä sovitus rakentaa sillan ihmisen ja Jumalan välille. Se voi rakentaa sillan myös ihmisten kesken. Ihminen uskoo sovitustyöhön tai sitten ei. Usko häilyy ja vaihtelee elämän aikana. Se saattaa kadota. Mutta portti takaisin on aina auki.
Luterilainen kirkkomme sallii paljon. Se sallii kielteisiä asioita, kuten hitauden päätöksissä, joissa olisi pitänyt olla nopeampi ja valppaampi. Mutta kirkko sallii myös hyvää. Kun joskus ennen pappeuttani tuskaannuin kirkon toiminnalle ja olisin halunnut mennä pois, mieleen nousivat aina apostoli Pietarin sanat: ”Herra, kenen luo me menisimme?” Jos olisin mennyt pois, olisin vain katkeroitunut. Jäämällä kirkkoon ja vielä ryhtymällä sen palvelukseen, minulla on mahdollisuus yhden pienen ihmisen tasolla tehdä edes jotain konkreettista hyvää kirkon välittämän sanoman puitteissa. Kaiken keskellä on hyvä muistaa, että kaikista maassamme toimivista kirkoista, mukaan lukien niin perinteiset kirkot, kuin niin kutsutut vapaat suunnat, meidän luterilainen kirkkomme on kaikkein vapaamielisin ja sallivin. On aina heitä, jotka haluaisivat lisää liberaaliutta, ja niitä jotka tahtoisivat pysyä entisellään. Niin kauan kuin kirkko muodostuu sen jäsenistä, eli epätäydellisistä ja hyvin erilaisista ihmisistä, täydellisen yhteisymmärryksen löytyminen on vaikeaa. Mistään maan päältä ei löydy täydellistä rakkauden yhteisöä, jossa ihmisen olisi ihmeen ihana olla. Pettymys voi tulla niin kirkossa kuin sen ulkopuolellakin. Mutta Jeesus on kirkon pää. Sovituksen evankeliumi on todellakin saviastiaan kätketty aarre, kuten Raamatusssa kuvataan. Tämä evankeliumi on elämämme tärkein asia.
Suvi Lehtimäki, kappalainen