Blogi
Vaalisaarnan äärellä - Eija Nivala
Siitä on nyt neljä vuotta, kun hain Alavieskan kirkkoherran virkaa. Koska olin ainoa hakija, varsinaista vaalia siitä ei sitten tullut. Seurakuntalaiset eivät siis päässeet valitsemaan. Jo tuolloin, Kalajoen kappalaisen viran jättäessäni, oli näköpiirissä, että myös Kalajoen kirkkoherra vaihtuu ehkä viiden vuoden kuluessa. Vaikka seuraajan viittaa silloin tällöin joku tarjoilikin, tuntui hyvältä saada tähän kysymykseen vähän välimatkaa. Aikanaan selviäisi, olenko valmis hakemaan tuota virkaa ja kenet seurakuntalaiset haluavat Kalajoen seuraavaksi kirkkoherraksi. Nyt on jo puoli vuotta siitä, kun tein oman ratkaisuni ja pian on myös teidän seurakuntalaisten aika tehdä valintanne. Tämä tilanne tuntuu hyvältä ja reilulta.
Kuluneet kolme vuotta Alavieskassa ovat olleet hyvää ja mielenkiintoista aikaa. Olen saanut tehdä työtä hyvässä seurakunnassa, jossa olen viihtynyt.Niin luonnollista kuin Kalajoelle hakeminen nyt onkin, ei mieluisan viran ja seurakunnan jättäminen sitä olisi. Näiden vuosien aikana olen saanut oppia paljon kirkkoherran viran hoidon moninaisuudesta. Samaan aikaan olen saanut perehtyä myös kokonaiskirkon hallintoon ja tulevaisuuden kysymyksiin.
Moneen kertaan olen palannut niihin kokemuksiin, joita kertyi Kalajoella pappina ollessa. Olin omalla paikallani mukana sekä Raution että Himangan seurakuntaliitosten aikaan. Noiden muutosten keskellä vastuuta riitti kappalaisellekin yllin kyllin, ja siitä olen kiitollinen. Kalajoki on ollut hyvä kasvattajaseurakunta.
Viime vuosien aikana olen miettinyt seurakunnan rakenteita entistä enemmän. Siinä samalla on tullut yhä tärkeämmäksi myös seurakunnan olemuksen ja sen tehtävän pohtiminen. Seurakunta ei ole ensisijaisesti organisaatio vaan yhteisö, joka kokoontuu yhteiseen jumalanpalvelukseen. Minulle on tärkeää, että seurakunnassa on tilaa jokaiselle, myös eri tavalla ajattelevalle ja erilaista tietä kulkeneelle. Haluan kysyä, miten me tavalliset seurakuntalaiset voisimme taustoistamme riippumatta olla yhdessä rakentamassa seurakuntaa ja Kristuksen kirkkoa. Haluaisin olla luomassa edellytyksiä sille, että jokainen voisi löytää seurakunnassa oman paikkansa ja halutessaan myös tehtävänsä.
Liitosten jälkeen Kalajoen seurakunta on saanut rakentua siihen muotoonsa, mitä se on tänään. Muutosten pyörteissä syntyneitä kolhuja on paikattu ja niistä on ymmärtääkseni jo melko hyvin toivuttu. Kun rakenteet muuttuvat, yhteisön vaaliminen on tärkeää. Kalajoen seurakuntaan kuuluu kaksi omanlaistaan kappeliseurakuntaa, Rautio ja Himanka, joissa molemmissa on oma, rikas toimintakulttuurinsa. Yhteyden rinnalla näen tärkeänä myös kappelien ja muidenkin kylien omaleimaisuuden tukemisen ja säilyttämisen.
Kalajoen seurakunnassa kirkkoherran vaalit ovat olleet harvinaisia. Viimeksi kirkkoherra on valittu vuonna 2007 Himangalle (Puhakka) ja sitä ennen Rautioon vuonna 2000 (Savinainen), mutta miesmuistin aikaan Kalajoen kirkkoherranvaaleja on ollut vain vuosina 1992 (Junttila), 1968 (Kajava) ja 1940 (Kivioja). Sekin on harvinaista, että valitaan viranhaltija suoralla vaalilla. Jokaisella täysi-ikäisellä seurakuntalaisella on oikeus olla valitsemassa kirkkoherraa.
Kirkkoherraan kohdistuu niin moninaisia odotuksia, ettei kaikkien toiveiden täyttäjä taida löytyä. Eikä minkään yhteisön kaikki ongelmat ja avoimet kysymykset ratkea kenenkään johtajan toimesta. Silti on hyvä kysellä, mikä kirkkoherran tehtävässä on keskeistä.
Kiteyttäisin tehtävää tähän tapaan: Kirkkoherra on hengellinen paimen, jonka odotetaan kirkastavan evankeliumia sekä elävän seurakuntalaistensa rinnalla arkea ja juhlaa. Kirkkoherra on vastuussa seurakunnan toiminnasta, työyhteisöstä, hallinnosta ja taloudesta. Häneltä odotetaan yhteistyökykyä, esimiestaitoja, kokonaisuuksien hallintaa ja kykyä katsoa tulevaisuuteen. Paimenen ja johtajan virka se on.
Lisäksi on niitä toiveita, jotka koskettavat kirkkoherran yksittäisiä ominaisuuksia tai eivät varsinaisesti liity tehtävään. Niitäkin toiveita saa olla. Yksi odottaa julistajaa, sananselittäjää, toinen sielunhoitajaa, kaunista lauluääntä, komeaa ulkokuorta. Jollekin pitäisi olla mies tai nainen, nuori tai vanhempi. Oppinut ja kokenut. Täältä tai muualta. Kaikkea tätä en ole. Mutta sen mitä olen, tahdon antaa käyttöön ja palvella niillä lahjoilla, joita olen Luojalta saanut.
Ensi sunnuntain vaalisaarna vie Sykarin kaivolle. Jeesus ja syntinen kohtaavat. Se on jokaisen jumalanpalveluksen tarkoitus. Viedä elämän ja armon lähteelle. Tervetuloa!
Eija Nivala