© 2016 Kalajoen seurakunta
WWW-sivut: Tietotemput Oy

Blogi

Armon kirkko

Olen saanut aloitella työtäni Kalajoen kirkkoherrana. Tehtävä on tuntunut alusta lähtien haastavalta. Moni asia ”kaatui päälle” ensimmäisestä päivästä alkaen: Seurakunnan taloudellinen tilanne, seurakuntavaalien järjestäminen, kappalaisen valintaprosessi, päiväkerhojen kokoontumispaikka ja Kalajoen seurakuntakodin sisäilmaongelmat. Työpöydälle on hypännyt monia muitakin asioita, joita tulee ratkoa tavalla tai toisella tulevina aikoina. Monenlaista odotusta on tullut jo vastaan niin seurakunnan ajallisten kuin hengellisten asioiden suhteen. En ole kuitenkaan tehtävässäni yksin, vaan ympärilläni on kaksi asiaa, joista olen iloinnut.   Minulla on joukko ammattitaitoisia ja hyviä työtovereita. Tarkoitan nyt työtovereilla seurakunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä. Molempien kanssa teen töitä, jotta tämä yhteisö voisi toteuttaa omaa tehtäväänsä. Toiseksi tunnen, että minua kannetaan rukouksin. Siitä olen erityisen kiitollinen. 

Olen töissä kirkossa, joka on hengellinen yhteisö. Tämä ei ole parempien ihmisten kerho vaan armon yhteisö. Luther määritteli kirkon olevan parantumattomasti sairaiden ihmisten sairaala. Sen jäsenet eivät parane tässä ajassa, koska synti kuuluu meidän ihmisten elämään. Paha tekee meille tepposia kerta toisensa jälkeen. Vasta perillä meidän kiusamme on voitettu lopullisesti.  Meistä jokainen on osallinen tästä syntiinlangenneesta maailmasta ja siksi me kaikki tarvitsemme pelastusta.

Jeesuksen eteen marssitettiin kerran aviorikoksesta kiinni joutunut nainen (Joh. 8:2-11). Nainen oli rikkonut Mooseksen lakia ja tehnyt väärin. Nainen oli tehnyt suoraan sanoen syntiä. Mooseksen lain mukaan hänet olisi pitänyt kivittää kuoliaaksi. Lainopettajat ja fariseukset hakivat Jeesuksen, kuuluisan opettajan, kantaa asiaan ja sen kautta hänen suhdettaan lakiin. Tiukkaamisen jälkeen Jeesus sanoi: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven". Kivet pysyivät maassa.  Synnittömiä ei löytynyt. Meidän  ihmisten tehtävä  ei ole tuomita  toinen toisiamme. Ei, vaikka haluamme elää Jumalan tahdon mukaista elämää.   Syyttävä sormi saattaa kääntyä hetkessä itseämme kohti. Jokainen vastaa elämästään Jumalansa edessä. Jeesus ei varmasti hyväksynyt naisen tekemää aviorikosta. Mutta hän armahti naisen tämän maailman Vapahtajana: "Mene, äläkä enää tee syntiä". Kirkko on armon yhteisö. Se on epäonnistuneiden ja elämässä kompuroivien ihmisten yhteisö. Kirkossa meitä hoidetaan evankeliumin sanalla niin kuin sairaalassa hoidetaan sairaita, heitä kuunnellen, rohkaisten ja kaikin tavoin auttaen.

Synti on kipeä asia meidän ihmisten elämässä. Se rikkoo meidän elämäämme monin tavoin. Joka päivä voimme lukea synnin seurauksia sanomalehdistä. Joka päivä tunnemme turmeluksen omassa elämässämme. Kaikesta tästä me haluaisimme vapautua, mutta silti me emme pääse siitä kokonaan irti. Tämä todellisuus on vain hyväksyttävä. Jumala toki tuntee tilanteemme ja me saamme hänen antamin voimin taistella syntiä vastaan. Jumalan edessä saa uskoa myös syntinsä anteeksi ja tehdä matkaa "reppu" kevennettynä. Mutta kokonaan me emme pääse sairaudestamme (synnistämme) irti. Se on osamme. Lutherin toteamus kirkosta parantumattomasti sairaiden ihmisten sairaalana on siis aika osuva.  

Kirkon jäsenissä ei ole mitään katsottavaa tai ihailtavaa. Mutta Kristuksessa on. Hän on täynnä armoa ja totuutta. Jeesus vapautti syylliset ja taakkojen kantajat. Hän ei lisännyt kuormaa vaan otti sitä pois. Juuri tähän työhön Jeesus kutsuu meitäkin kirkkona ja kirkon kastettuina jäseninä.  

Kari Lauri
Kalajoen kirkkoherra

Takaisin | Arkisto