Blogi
Kevään herätessä
"Kaikki luotusi tarkkaavat sinua, Herra, ja odottavat ruokaansa ajallaan. SInä annat, ja jokainen saa osansa, avaat kätesi, ja kaikki tulevat ravituiksi."(Ps. 104:27,28)
Mehtäkylän laajalla peltolakeudella toimitimme toukojen siunaamisen. Luonto herää eloon ja vuosi vuodelta saamme nähdä, kuinka oras nousee talven jälkeen kylmästä maasta, kasvaa, antaa sadon ja ravinnon ihmiselle ja eläimelle. Tämä on ihme, joka vuodesta ja vuodentulosta toiseen antaa toivoa ja tulevaisuuden uskoa maata viljelevälle.
Raamatun alkulehdiltä luemme, kuinka Jumala kutsui ihmisen varjelemaan luomakuntaa, viljelemään sitä ja ottamaan siitä elannon itselleen. Vuodentulo ja sato eivät ole itsestään selvyyksiä. Vaikka nykyään maatalous on pitkälle koneellistunutta ja kasvua tukevat kemikaalit pitkälle kehittyneet, on maan sato lopulta Jumalan kädessä. Säätä ihminen ei voi määrätä, eikä sen aiheuttamia tuhoja voida koskaan täysin minimoida. Siksi vuodentulo on lopulta aina Jumalan lahja. Tuntuu hyvältä, että tällä lakeudella noudatetaan toukojen siunaamisen perinnettä.
Ihminen voi toimillaan varjella maata. Tiedämme, että ihminen voi myös jättää luontoon pahoja arpia ja vaurioita, jotka eivät koskaan parane. Välinpitämättömyydellä aiheutetut ympäristöonnettomuudet tai luonnonvarojen käyttö yli luonnon uusiutumiskyvyn ovat esimerkkejä tästä.
Amerikkalaisen journalistin Alan Weismanin kirjassa ”Maailma ilman meitä" pohditaan, millainen maailmamme olisi ilman ihmistä ja ihmisen jättämiä jälkiä. Kuvataan sitä, kuinka yllättävän nopeasti luonto valtaisi talot, joissa me asumme. On hämmästyttävää, kuinka pian ihmisen poistuttua luonnonvoimat, vesi, itiöt ja kasvit, alkaisivat ottaa haltuunsa rakennuksia ja tuhota niiden materiaaleja.
Joskus tuntuu, että luonnon ja sen varojen käytön suhteen ihmisillä olisi vain kaksi ääriajatusta: Joko täydellinen luonnon luonnontilaan jättäminen, jossa ihmisellä ei olisi lupa kajota mihinkään. Tai sitten ihmisen täydellinen oikeus ottaa luonnosta irti niin paljon ja sillä tavalla kuin itse haluaa.
On hyvä muistaa, että Jumala loi sekä luonnon että ihmisen, niin että kumpikin tarvitsee toista, kunnioittaa toista ja saa iloa ja hoivaa toisestaan. Ihminen tarvitsee luontoa, mutta luontokin tarvitsee ihmistä, jotta maa antaisi elannon suunnitelmallisesti ja hyödyllisesti. Ilman ihmisen työtä pellot kasvaisivat pian rikkaruohoa, joka tukehduttaisi ruokaviljan.
Tasapaino ihmisen ja luonnon keskinäisessä vuorovaikutuksessa oli se ihanne, joka vallitsi Jumalan luomistyön valmistuttua, luomakunnan alkuhetkillä.
Miten me ihmisinä toteutamme oman osamme tässä vuorovaikutuksessa, riippuu meistä itsestämme. Osaamme jo kesyttää luontoa, mutta osaammeko kesyttää itsemme? Siinä on haastetta, mutta siihenkin on lupa pyytää viisautta ylhäältä.
Siunattua kevään heräämisen aikaa!
Suvi Lehtimäki, kappalainen