Blogi
Seuroistako urheilusuoritus?
Kesäseurojen ohjelmatoimikunnan työt on melkein tehty, sillä ohjelma on valmis! No, ei me vielä laakereilla päästä lepäämään, pientä viilaamista kyllä riittää ja monenlaista tarkistamista ja varmistamista.
Ohjelmatoimikunnan sihteerinä tehtäviini kuuluu laatia tarkka aikataulu jokaisesta tilaisuudesta ja ilmoittaa kaikille puhujille, laulajille ja juontajille kuinka monta minuuttia heille on aikaa varattu. Kokemuksesta kyllä tiedän senkin, että kaikkien kellot eivät kulje samaan tahtiin ja juontajalla pukkaa väliin tuskanhiki pintaan, kun joutuu seuraamaan miten puhujat ylittävät sovitun aikansa, tai joku muu sekoittaa hyvin laaditut aikataulut. Viimeiselle puhujalle saattaa joskus jäädä niin vähän aikaa, ettei ehdi kuin aamenen sanoa, ja se on kyllä kurja juttu, kun tietää, miten puhujat tilaisuuksiin valmistautuvat ja puheitaan miettivät ja hiovat.
Joskus olen miettinyt vähän huumorimielessä sitäkin, pitäisikö juontajalla olla pilli, jolla voisi puhaltaa puheen tarvittaessa poikki. Se voisi kyllä tuoda urheilusuorituksen makua seuratapahtumiin. Vaikka olisihan se toisaalta aikamoista, jos juontaja seisoisi kentän, eikun salin laidalla sekuntikello kädessään ja pilli roikkuisi kaulanauhassa. Siinähän saisi seurakansa jännittää ehtiikö puhuja maaliin ennen peli- eikun puheajan loppua! Ja malttaisiko puhuja jatkaa puheensa loppuun asti rauhallisesti, kun huomaa juontajan nostavan pillin huulilleen, vai ottaisiko loppukirin puhetta nopeuttamalla? Kyllähän me suomalaiset vähän urheiluhulluja ollaan, joten voisihan sitä joskus kokeilla. Ehkä ei Kalajoen Kesäseuroissa vielä kuitenkaan…
Tilaisuuksien otsikot saattavat myös ohjailla puheen aiheiden valintaa. Saattaakin olla hiukan kiusallista, jos kaikki puhuvat ensi kesänä virtaavista vesistä! Olen joskus kuullut, että joissakin sunnuntaiseuroissa kaikki kolme puhujaa olivat valinneet aiheekseen saman evankeliumitekstin. Puheenvuorot sovittiin ja viimeiseksi jäänyt puhuja viivaili puheestaan yli kohtia jotka ensimmäinen ja toinen puhuja jo aiheesta käsittelivät. Lopulta käteen jäi paperi, joka oli täynnä yliviivauksia. No, liekö totta vai urbaani legenda koko juttu, mutta kyllä Jumalan sanasta riittää ammennettavaa useallekin puhujalle, samastakin kohdasta.
Seurapuheet ruokkivat seuravieraiden sanan nälkää, muuta nälkää ruokitaan seurakuntakodilla ja Heiniskahvilassa. Joissakin tapauksissa molempia voi ruokkia samanaikaisesti, sillä kirkossa pidettävät tilaisuudet kuuluvat seurakuntakodilla ja luultavasti teltoissakin. Sanan ravintoa voi ostaa myös mukaansa kuin evästä, sillä seurapuheet tietysti tallennetaan cd-levyille ja myydään kirjamyynnissä. Netinkin kautta puheita voi tietysti kuunnella, ja sieltä oli ainakin viime vuonna mukava seurata kuinka monta kertaa mitäkin puhetta oli ladattu kuunneltavaksi. Toisaalta siinäkin voi tulla pientä kilpailua; minunpa puhetta on kuunneltu useammin kuin sinun puhetta! Niinpä, mutta sen ja sen saarnaapa on kuunneltu kaksi kertaa enemmän kuin meidän yhteensä! Voi hyvä tavaton, pääasia kuitenkin lienee se, että Jumalan Sana leviää tavalla jos toisellakin ja mahdollisimman monet korvat kuulevat sen.
Sirpa Bergman
Lue lisää Sirpa Bergmanin blogeja osoitteessa: http://www.uusherays.fi/