Blogi
Kirje Isälle
Muistan ison kourasi turvallisuuden, kun kävelimme yhdessä kotiinpäin linja-autolta. Olimme tulossa sairaalasta äitiä katsomasta. Luin surun olemuksestasi, vaikka kielsit minua murehtimasta. Sanoit Jumalan pitävän huolta. Oma kätesi oli vielä isommassa kourassa.
Muistan myös monia muita onnellisia hetkiä lapsuuden pihoilta ja poluilta. Sinä olit aina hyväntuulinen ja hyväsydäminen. Erityisen hupaisia sinulle olivat kirkko- ja seurareissut. Silloin kampasit tukan huolellisesti, tuoksuit saippualle ja puit päälle körttipukusi.
Viimeisen tapaamisen muistan lähtemättömästi. Olen sitä paljon miettinyt. Tulit huoneeseeni, kun tein läksyjä. Seisoit kauan ovella, olit hiljaa ja katselit tekemisiäni. Olit usein aikaisemmin puhunut omasta halustasi käydä koulua. Se oli ollut mahdotonta; olit joutunut lähtemään raskaisiin töihin jo aivan lapsena. Viimeisinä sanoina sanoit minulle: ”pidä sinä noista lukemisista huoli”. Sitten lähdit navettaan - viimeistä kertaa pois.
Muistan miten itkin jälkeenpäin ikävääni saman navetan lehmien syöttöpöydällä. Siksi kai sitä navettaa oli niin vaikea purkaa, vaikka katto oli jo tullut osaksi sisään. Se muistutti liikaa sinusta. Opetit rehellisyyden, välittämisen ja arkisen uskon yksinkertaista voimaa puhumatta. Sinä elit ne todeksi. Kunpa olisin saanut ne piirteet sinulta. Kunpa olisit ollut opettamassa niitä lastenlapsillesi.
Pyhäinpäivänä vein kynttilän haudallesi. Silloin kaikki yhteiset muistot tulvahtivat jälleen mieleen. Siksi ajattelin kirjoittaa sinulle.
Haluan sanoa sinulle vain: Kiitos Isä! Minulla on sinua vieläkin aika usein ikävä.
Jussi Leppälä