© 2016 Kalajoen seurakunta
WWW-sivut: Tietotemput Oy

Blogi

Elämä on nyt

Istun kampaajan penkillä, odotan ja selailen pöydältä löytyneitä lehtiä. Yhtäkkiä silmiini osuu artikkeli, joka kertoo kiireellisen elämäntahdin hidastamisesta ja elämisestä tässä ja nyt. Mielenkiintoni herää. Mietin kuinkahan monet kerrat olen aiheesta puhunut ja kirjoittanut. Kuinka monta kertaa olen yrittänyt aloittaa elämään tässä ja nyt ja olla murehtimatta turhia. Täytyy tunnustaa, että aika monta kertaa. Joten mielenkiintoni todellakin herää ja syvennyn lukemaan tekstiä tarkemmin, ehkä sieltä löytyy jotain uutta.

Tekstistä löytyi ne tyypilliset asiat aiheesta, että kuinka tärkeää on elää tässä ja nyt ja kuinka turhaa on kantaa kauheaa stressiä. Niin nämä minä jo tiedän, mutta entä sitten? Mitä asialle voi tehdä? Tekstistä löytyy pieniä konkreettisia ohjeita. Kuten se, että kun syöt, niin älä lue lehteä tai katso tv:tä vaan keskity syömiseen. Maistele miltä ruoka maistuu, miltä sen koostumus suussa tuntuu. Kovin usein tulee vain hotkittua samalla kun töllöttää tv:tä yhtään ajattelematta sitä miltä se ruoka nyt oikein maistuukaan. Tai, että kun käyt suihkussa, älä mieti huomisen työ/koulupäivää, vaan mieti miten ihanalta lämmin vesi tuntuu ja kuinka hyvältä saippua tuoksuu. Ohjeena oli siis pitää pää samassa paikassa, missä kroppa on. Samoin, jos joku kertoo sinulle jotain niin kuuntele aidosti, äläkä samalla mieti ihan muita asioita. Aito läsnäolo on yksi parhaista asioista, mitä lapselle, nuorelle, ystävälle, vanhemmalle, rakkaille voi antaa.

Tekstissä puhuttiin myös siitä, kuinka meillä on erilaisia tuntemuksia, niin hyviä kuin huonoja. Meidän pitäisi antaa itsellemme lupa tuntea niin, kuin me tunnemme. Monesti sitä sortuu paisuttelemaan varsinkin niitä huonoja tuntemuksia. Seurauksena on yleensä vielä pahempi mieli. Toki on hyvä miettiä voisiko omalle huonolle mielelle tehdä jotain, jotta se paranisi, mutta joskus tunne on vain hyväksyttävä ja kestettävä. Meillä jokaisella on hyviä ja huonoja päiviä.

Aluksi osa tekstin ohjeista tuntui hassuilta. Siellä neuvottiin pysähtymään ja erityisesti keskittymään omaan hengitykseen. Samalla tavallaan kasaamaan ajatukset ja esimerkiksi toteamaan mielessä, että miltä minusta nyt tuntuu. Noin viikon ajan olen yrittänyt seurata näitä ohjeita ja itse asiassa se on tuntunut hyvältä. En väitä, että se on helppoa, mutta lohduttavaa on, että läsnäolo tässä ja nyt on jotain sellaista, jota voi opetella. Peliä ei ole menetetty, vaikka nykyelämän tahti onkin kova.

Olen ollut tyytyväinen omaan elämiseen tässä ja nyt kunnes eräänä iltana yritin hiljentyä ennen nukahtamista iltarukoukseen. Aloitin rukouksen ja sitten ajatukseni vaan harhailivat ihan muissa asioissa, kuten mitä huomenna syötäisiin. Yritin monta kertaa ja tosissani saada rukousta eteenpäin ja päätökseen, kunnes vain totesin mielessäni: ”Anteeksi Jumala, tämä ei nyt oikein suju. Tiedäthän sinä, mitä haluan sinulle sanoa. Hyvää yötä. Aamen.” Uskon, että Hän kyllä tietää ja antaa anteeksi, vaikka aina en onnistu elämään tässä ja nyt. Saamme kuitenkin luottaa siihen, että Jumala on aina läsnä.

 ”Aina en voi tietää, kun kulkua teen.
Minne tieni viekään, mut silti mä meen.
Luotan lupaukseen vielä tää kirkastuu, ja alkaa uus.
Joskus matka painaa, kauas nää en.
Levottomuus hiipii, etsiytyy sydämeen.
Mut levottomuudessa mielin levollisin saan, hengittää ilmaa.
Tästä kaikesta mä Sinua voin ylistää, oot kaikki se riittää.
Ja kaikki mikä painaa se pois pyyhitään, teit kaiken se riittää.” (Juha Tapio)

Nuorisotyönohjaaja
Hanne Konttila 

Takaisin | Arkisto