Warning: simplexml_load_string() [function.simplexml-load-string]: Entity: line 1: parser error : Space required after the Public Identifier in /biz/kalajoenseurakunta.fi/html/paivansana.php on line 20

Warning: simplexml_load_string() [function.simplexml-load-string]: <!DOCTYPE HTML PUBLIC "-//W3C//DTD HTML 4.01 Transitional//EN"> in /biz/kalajoenseurakunta.fi/html/paivansana.php on line 20

Warning: simplexml_load_string() [function.simplexml-load-string]: ^ in /biz/kalajoenseurakunta.fi/html/paivansana.php on line 20

Warning: simplexml_load_string() [function.simplexml-load-string]: Entity: line 1: parser error : SystemLiteral " or ' expected in /biz/kalajoenseurakunta.fi/html/paivansana.php on line 20

Warning: simplexml_load_string() [function.simplexml-load-string]: <!DOCTYPE HTML PUBLIC "-//W3C//DTD HTML 4.01 Transitional//EN"> in /biz/kalajoenseurakunta.fi/html/paivansana.php on line 20

Warning: simplexml_load_string() [function.simplexml-load-string]: ^ in /biz/kalajoenseurakunta.fi/html/paivansana.php on line 20

Warning: simplexml_load_string() [function.simplexml-load-string]: Entity: line 1: parser error : SYSTEM or PUBLIC, the URI is missing in /biz/kalajoenseurakunta.fi/html/paivansana.php on line 20

Warning: simplexml_load_string() [function.simplexml-load-string]: <!DOCTYPE HTML PUBLIC "-//W3C//DTD HTML 4.01 Transitional//EN"> in /biz/kalajoenseurakunta.fi/html/paivansana.php on line 20

Warning: simplexml_load_string() [function.simplexml-load-string]: ^ in /biz/kalajoenseurakunta.fi/html/paivansana.php on line 20
Arkisto: Blogi - Kalajoen seurakunta



 



 

© 2016 Kalajoen seurakunta
WWW-sivut: Tietotemput Oy

Arkisto: Blogi

« < 1 2 3 4 5 6 > »

Kesä on vihkimisten aikaa

Kesä on vihkimisten aikaa. Kirkolliset vihkimiset sijoittuvat pääasiassa kesäkaudelle, mikä merkitsee papinkin työn kannalta vilskettä muun työn ohessa. Se merkitsee myös iloa, elämän kirkkaita sävyjä, jotka ilo ja kesän valo tuovat, työhön usein liittyvien tummempien sävyjen tilalle. Avioliittoon vihkiminen on aina ilon ja kiitoksen juhla. Siinä ollaan kiittämässä Jumalaa siitä, että vihittävä pari on löytänyt toisensa ja että he luottavat toisiinsa ja haluavat elää yhdessä elämänsä loppuun asti. Kiitoksen lisäksi vihkitilaisuus on yhteinen mahdollisuus rukoilla vihittävien ja heidän yhteisen elämänsä puolesta.

Papin näkökulmasta vihkiminen on pitempi prosessi kuin kahden kymmenen minuutin mittainen vihkitilaisuus. Avioliittoon aikovat ovat hyvissä ajoin ennen vihkimistä selvittäneet kirkkoherranvirastossa tai maistraatissa avioliiton esteettömyyden eli hakeneet kuulutukset, kuten ennen asia ilmaistiin. Ennen vihkimistä pari sopii vihkivän papin kanssa tapaamisen, jossa keskustellaan avioliiton merkityksestä, parin kuulumisista, elämänvaiheista ja -kuvioista. Samassa tilanteessa pidetään myös vihkiharjoitus, jossa vihkitoimitus käydään paikan päällä läpi. Vaikka toimitus on rakenteeltaan yksinkertainen, eikä sinänsä harjoittelua kaipaa, se on kuitenkin vihittävän parin kannalta tärkeä. Monesti se vähentää vihkipäivän jännitystä, kun tietää tarkasti, miten toimitus etenee.

Tuossa vihkikeskustelussa oleellista on haastaa vihittäviä miettimään omaa parisuhdettaan ja tulevaa avioliittoa. Itse olen aina antanut vihkiparille tehtävän, jossa heidän tulee kertoa ainakin kolme asiaa, joita he toisissaan arvostavat. Usein asiat tulevat kuin apteekin hyllyltä, joskus niitä hetki mietitään ja siinä havahdutaan ymmärtämään kumppanin merkitys ja opitaan arvostamaan häntä entistä syvemmin. Arvostus tulee siinä sanoitettua ääneen. Silloin vihkikeskustelu on täyttänyt tehtävänsä.

Sitten edessä on vihkipäivä kaikkine iloineen, touhuineen ja tohinoineen ja viime hetken valmisteluineen. Vihkitilaisuudessa saa sitten jo hiljentää vauhtia ja rauhoittua Jumalan kasvojen eteen ja pyytä Jumalalta siunausta yhteiselle matkalle arjen keskelle. Jumala on läsnä siunaamassa avioliittoa vihkitilaisuudessa, mutta aivan samalla tavalla hän on mukana elämän arjessa, josta ihmisen elämä pääasiassa kuitenkin muodostuu.

Jukka Kesola, kappalainen
 

Hyvää kesää!

Kesä tuli keikkuen, mutta tuli kumminkin. Kevät tuntui jotenkin pitkältä, ainakin minun mielestäni. Joki suli ilman kummempia tulvia jo ajat sitten. Lumia tuskin muistamme. Nyt on kuitenkin kesä ja nautitaan siitä.

Tänäkin keväänä moni kalajokinen sai koulunsa päätökseen – valmistui ammattiin tai ylioppilaaksi. Toivotan teille paljon onnea! Uurastus kannatti, homma tuli hoidettua. Sinulla, ammattiin valmistuneella, on edessäsi siirtyminen työelämään. Toivottavasti saat työpaikan. Jos sitä ei heti heru, älä masennu, pidä mielesi virkeänä, kuntoile ja rentoudu. Jumalalla on suunnitelma meitä jokaista varten. ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11)

Moni on jännittänyt pääsykokeiden tuloksia oppilaitoksiin. Osa muuttaa kesän aikana uudelle opiskelupaikkakunnalle. Muistakaa pitää kalajokisten lippu korkealla. Käykää välillä täällä kotikulmilla. Tulkaa kirkkoon ja juttelemaan.

Toivotaan aurinkoista ja lämmintä kesää, iloisia kohtaamisia ja hyvää mieltä meille kaikille.

Seurakuntapastori Ilpo Parviainen

Silmäisi eteen, Jeesus....

 

”Ylösnousseen silmistä kumpuaa ilo
kuin keväthankien yhteenlaskettu kirkkaus
koskettaisi sisintäsi.
Ylösnousseen kasvoilta lankeaa veikeä hymy
kaikille perässähiihtäjille,
perinteisen tyylin taitajille ja luistelijoille,
lipsuvien suksien vangeille.
Ylösnousseen käsi tavoittaa väsyneen,
silittää ja näyttää tien.”
Risto Kormilainen: Sylipainia Jumalan kanssa

   

Kristuksen kirkkaus on kuin keväthankien yhteenlaskettu kirkkaus. Se on Jumalan ihmeellisen suurta rakkautta, josta Sana vakuuttaa ja jota Pyhä Henki kirkastaa meille. Olen kohdannut tuota iloa viime aikoina.
Yhteisessä jumalanpalveluksessa Jumala sana tarjoaa meille sydämen iloa ja rauhaa. Virret, rukoukset, julistettu Jumalan sana ja ehtoollinen saavat sytyttää yhteyden, joka on hoitava, armollinen ja samalla kertaa riemullinen. Syntisinä ihmisinä saamme kokea Jumalan antamaa hyväksyntää, iloa ja läheisyyttä.
Toisen kerran ilo tuli vastaani erään vanhuksen luona. Jumalan yksinkertainen sana ja sen lupaukset sekä ehtoollinen sairasvuoteen äärellä antoivat tuohon kohtaamiseen iloa ja lohtua. Jumala ei ole jättänyt eikä hylännyt, vaan Hän vahvistaa myös vanhuuden keskellä.
Kolmannen kerran ilo tulee vastaan erään perheen luona. Isäntä kertoo Jumalan varjeluksesta ja emäntä myötäilee. Elämässä on ollut koettelemuksia ja yllättäviä käänteitä, mutta niistä on selvitty. Jumala on antanut rohkeutta rukoukseen ja nöyrään pyyntöön. Tuvassa on iloa siitä, että Jumala on olemassa ja hänen puoleensa on saatu kääntyä. Elämässä ei olla tyhjän päällä, vaan Jumalan iankaikkisen käsivarret kantavat arjessa vaikka sitten koettelemusten kautta.
Jeesuksen katse meihin on elämää ymmärtävä katse. Hän kulki ihmisenä ja Jumalan Poikana ihmisten joukossa, aina ristille asti. Vapahtaja ymmärtää meitä niin kuin heprealaiskirje vakuuttaa (Hepr.2:9,17-18). Paavali kertoo, että Jeesus istuu nyt taivaassa Isän oikealla puolella ja rukoilee meidän puolesta (Room. 8:34). Lapsille olen monesti kertonut, että Jeesus pitää meille peukkuja taivaassa.  Hän on meidän puolella, tietenkin. Risto Kormilainen ajattelee runossaan Ylösnoussutta ja hänen elämää ymmärtävää katsettaan. Myös virren tekijä luottaa Vapahtajan hyvyyteen.   ”Silmäisi eteen, Jeesus, tuon sydämeni syyllisen, ja paljastan sen kurjuuden, silmäisi eteen Jeesus”  (Virsi 288:1).    

Jumala anna meille pääsiäisen riemu ja sen ihana turva!  

Kari Lauri, kirkkoherra

Avun pyytäjä - yhteistä vastuuta

Avun pyytämien on joskus vaikeaa. On vaikeaa ottaa apua vastaan. On vaikeaa olla avuntarvitsija. Helpompi on olla avunantaja ja vahva auttaja. Kuitenkin osamme voivat vaihdella. Toisena päivänä olemme avunantajia ja toisena päivänä avuntarvitsijoita. Meitä ei ole tarkoitettu selviämään elämässämme aina yksin, vaan Jumala on luonut toiset ihmiset myös siksi, että voimme tarvita heitä. Tehtävänämme on uskaltaa tarvita toisia, uskaltaa myöntää tänä itsensä kehittämisen aikana se, ettemme yksin riitä kaikkeen. Eikä tarvitsekaan. Meidät on luotu yhteyteen, toisia ihmisiä varten: antamaan, saamaan, välittämään, pitämään huolta toisistamme ja rakastamaan.

Rohkaisen teitä näkemään ja uskaltamaan kohdata kärsivää: nähdä hätää lähellä, kuulla vaikeuksissa olevan elämää, uskaltaa kysyä toiselta mitä kuuluu, ja uskaltaa kuunnella mitä hän kertoo sinulle omasta elämästään ja elämän kivuistaan ja iloistaan. Matka voi olla raskas, mutta se on kasvattava: uskaltaa lähteä matkalle tai rinnalle toisen ihmisen vaikeisiin päiviin. Monta auttajaa pystyy auttamaan enemmän kuin yksi. Ja kun sinä väsyt, ehkä toinen jaksaa. Kaikki auttaminen ei ole yhden ihmisen harteilla, vaan se on meidän tehtävämme ja vastuumme.

Nyt seurakunnassa on alkanut Yhteisvastuukeräys. Kannamme yhteistä vastuuta. Kalajoella järjestetään helmikuussa Yhteisvastuutapahtumia, joihin osallistumalla tai ruokailemalla voit tukea keräystä. Voit lähteä myös rohkeasti kantamaan kylävastuuta sivukylien lipaskeräystempaukseen 19.3. klo 17, jolloin seurakuntakodilla on Yhteisvastuuinfo ja keräyslippaiden jako. Keräys vie yhden illan. Tänä vuonna Yhteisvastuukeräys tukee Haitin koulujen rakentamista 60 prosentilla, Suomen vapaaehtoistyötä 20 prosentilla ja seurakunnan vähävaraisten auttamista 20 prosentilla. Tekemällä autat - keräämällä autat.

Hätää on lähellä tai kaukana. Hätää voi lievittää myös rinnalla kulkien, kuunnellen, rukoillen ja taloudellisesti tukien. Hädän hetkinä, vaikeina päivinä saatamme polvistua myös Jumalamme eteen pyytäen Häneltä apua, kuiskata tai huutaa. Se ei ole häpeä, että pyytää Jumalalta apua. Hän tuntee autettavansa, hänen elämänsä ja tarpeensa sisimpäämme ja salatuimpaamme saakka.  Jumalalle voimme jättää ja kertoa niin omat kuin toistenkin huolet ja murheet. Joh 16:22 - Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minä näen teidät uudelleen, ja silloin sydämenne täyttää ilo, jota ei kukaan voi teiltä riistää.

Hyvää ystävänpäivää!

Ulla Ketonen
Kalajoen seurakunnan diakonissa

”Suo Herra toivon kynttilöiden loistaa…..”

Joulun juhlaa odotellessa sytytämme kynttilöitä. Sytytän nyt neljä toivon kynttilää ja toivon sinulle seuraavia asioita:
Ensimmäisen kynttilän kautta toivon sinun elämääsi ihmisten läheisyyttä. Toivon sinulle, että tulet kohdatuksi ja hyväksytyksi. Ajattelen, että me tarvitsemme tätä kaikkein eniten. Joku odottaa myös sinua ja sinun tuomaasi lähimmäisyyttä satavarmasti. Aikakautemme suurimpia ongelmia ovat yksinäisyys ja läheisten ihmissuhteiden kaipuu.

Toisen kynttilän kautta toivon sinulle iloa. Toivon sinulle ilon silmälaseja, joiden kautta maailma ja elämä näyttävät paremmalta. Katsele ympärillesi myönteisin ja elämää ymmärtävin silmin. Ole armollinen ensin itsellesi ja sitten toisille.

Kolmannen kynttilän kautta toivon sinulle rauhaa. Joulun evankeliumissa on paimenten pelkoa ja kiirettä, mutta siitä huolimatta sanasta henkii ihmeellinen rauha. Paimenet, tavallisen raavaat miehet rauhoittuivat lopulta seimen äärelle.  Kaikki oli juuri niin kuin heille oli ilmoitettu. Vastasyntynyt poikalapsi tallin seimeen kapaloituna tuokoon sinulle rauhan niin, että turhat kiireet saavat jäädä.

Neljännen kynttilän kautta toivon sinulle kaikin tavoin hyvää adventin ja joulun aikaa. Toivon, että pääset valmistautumaan jouluun niin, että teet tilaa joulun tärkeimmälle asialle. Toivon, että pääset katselemaan yhdessä toisten kanssa seimen Lasta, tämän maailman Vapahtajaa. Älä katsele Häntä enää sivullisena, vaan kaikesta osallisena. Hänet annetaan sinun vuoksesi ja sinun turvaksesi. Joulu on nimittäin täynnä Jumalan tekoja ja rakkautta sinua kohtaan. Kun pysähdyt jouluevankeliumin myötä joulun tapahtumien äärelle, Jumala koskettaa sinua.
”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon.   Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.  Sinä teet runsaaksi riemun, annat suuren ilon.” (Jes. 9: 1-2)

Turvallista matkaa adventin kautta joulun suureen juhlaan!     

Kari Lauri
kirkkoherra

Armon kirkko

Olen saanut aloitella työtäni Kalajoen kirkkoherrana. Tehtävä on tuntunut alusta lähtien haastavalta. Moni asia ”kaatui päälle” ensimmäisestä päivästä alkaen: Seurakunnan taloudellinen tilanne, seurakuntavaalien järjestäminen, kappalaisen valintaprosessi, päiväkerhojen kokoontumispaikka ja Kalajoen seurakuntakodin sisäilmaongelmat. Työpöydälle on hypännyt monia muitakin asioita, joita tulee ratkoa tavalla tai toisella tulevina aikoina. Monenlaista odotusta on tullut jo vastaan niin seurakunnan ajallisten kuin hengellisten asioiden suhteen. En ole kuitenkaan tehtävässäni yksin, vaan ympärilläni on kaksi asiaa, joista olen iloinnut.   Minulla on joukko ammattitaitoisia ja hyviä työtovereita. Tarkoitan nyt työtovereilla seurakunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä. Molempien kanssa teen töitä, jotta tämä yhteisö voisi toteuttaa omaa tehtäväänsä. Toiseksi tunnen, että minua kannetaan rukouksin. Siitä olen erityisen kiitollinen. 

Olen töissä kirkossa, joka on hengellinen yhteisö. Tämä ei ole parempien ihmisten kerho vaan armon yhteisö. Luther määritteli kirkon olevan parantumattomasti sairaiden ihmisten sairaala. Sen jäsenet eivät parane tässä ajassa, koska synti kuuluu meidän ihmisten elämään. Paha tekee meille tepposia kerta toisensa jälkeen. Vasta perillä meidän kiusamme on voitettu lopullisesti.  Meistä jokainen on osallinen tästä syntiinlangenneesta maailmasta ja siksi me kaikki tarvitsemme pelastusta.

Jeesuksen eteen marssitettiin kerran aviorikoksesta kiinni joutunut nainen (Joh. 8:2-11). Nainen oli rikkonut Mooseksen lakia ja tehnyt väärin. Nainen oli tehnyt suoraan sanoen syntiä. Mooseksen lain mukaan hänet olisi pitänyt kivittää kuoliaaksi. Lainopettajat ja fariseukset hakivat Jeesuksen, kuuluisan opettajan, kantaa asiaan ja sen kautta hänen suhdettaan lakiin. Tiukkaamisen jälkeen Jeesus sanoi: "Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven". Kivet pysyivät maassa.  Synnittömiä ei löytynyt. Meidän  ihmisten tehtävä  ei ole tuomita  toinen toisiamme. Ei, vaikka haluamme elää Jumalan tahdon mukaista elämää.   Syyttävä sormi saattaa kääntyä hetkessä itseämme kohti. Jokainen vastaa elämästään Jumalansa edessä. Jeesus ei varmasti hyväksynyt naisen tekemää aviorikosta. Mutta hän armahti naisen tämän maailman Vapahtajana: "Mene, äläkä enää tee syntiä". Kirkko on armon yhteisö. Se on epäonnistuneiden ja elämässä kompuroivien ihmisten yhteisö. Kirkossa meitä hoidetaan evankeliumin sanalla niin kuin sairaalassa hoidetaan sairaita, heitä kuunnellen, rohkaisten ja kaikin tavoin auttaen.

Synti on kipeä asia meidän ihmisten elämässä. Se rikkoo meidän elämäämme monin tavoin. Joka päivä voimme lukea synnin seurauksia sanomalehdistä. Joka päivä tunnemme turmeluksen omassa elämässämme. Kaikesta tästä me haluaisimme vapautua, mutta silti me emme pääse siitä kokonaan irti. Tämä todellisuus on vain hyväksyttävä. Jumala toki tuntee tilanteemme ja me saamme hänen antamin voimin taistella syntiä vastaan. Jumalan edessä saa uskoa myös syntinsä anteeksi ja tehdä matkaa "reppu" kevennettynä. Mutta kokonaan me emme pääse sairaudestamme (synnistämme) irti. Se on osamme. Lutherin toteamus kirkosta parantumattomasti sairaiden ihmisten sairaalana on siis aika osuva.  

Kirkon jäsenissä ei ole mitään katsottavaa tai ihailtavaa. Mutta Kristuksessa on. Hän on täynnä armoa ja totuutta. Jeesus vapautti syylliset ja taakkojen kantajat. Hän ei lisännyt kuormaa vaan otti sitä pois. Juuri tähän työhön Jeesus kutsuu meitäkin kirkkona ja kirkon kastettuina jäseninä.  

Kari Lauri
Kalajoen kirkkoherra

Lähdön hetki on kiitosta ja kaipausta

Rauli Junttilan lähtösaarna 28.09.2014 Kalajoen kirkossa
16. Sunnuntai helluntaista, Lk. 10: 38 – 42. 2. vsk.

”Sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen.”
Näinhän Martta sai kuulla itseltään Jeesukselta.
Äkkiä kuultuna tylyn tuntuiset sanat naiselle, joka halusi antaa parastaan vieraille ja palvella heitä parhaalla mahdollisella tavalla.
Evankeliumi pysähdyttää meitä kyselemään, mitä Jeesus, suuri opettaja ja maailman Vapahtaja halusi tuolloin Martalle sanoa ja meitäkin tänään opettaa.
Toivottavasti se panee meitä arvioimaan ja pohtimaan sitä, mikä meitä huolestuttaa ja panee hätäilemään elämässämme ja samalla kyselemään:
Mikä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää?
Mikä se kulloinkin on sitä kaikkein tarpeellisinta?

Tällaista mietintää tämän lähtösaarnan teksti on saanut itsessäni aikaan jo kuukausien ajan ja toivon, että te kaikki täällä kirkossa ja radion ja nettiradion äärellä pysähdytte tämän Jeesuksen opetuksen pohjalta pohtimaan omaa elämäänne ja sen kulkua.
Yli kolme vuosikymmentä pappina kotipitäjän seurakunnassa, kappalaisena ja kirkkoherrana on pannut miettimään kaikkea sitä työtä ja touhua, joissa on ollut mukana ja usein löytänyt itsensä huolehtimasta ja hätäilemästä erilaisten asioiden keskellä.
Miten saadaan mahdollisimman laajasti seurakuntalaisia mukaan seurakunnan aktiiviseen toimintaan?
Miten voi toimia siten, että seurakunnan sanoma, evankeliumi, välittyy kaiken toiminnan kautta selvänä ja kirkkaana?
Miten tulevaisuutta rakennetaan niin, että selvitään kaikista haasteista, joita vähenevät resurssit merkitsevät seurakuntatyölle.
Miten saadaan rahat riittämään, kun uusia menoja rakennusten korjaukseen ja kunnostukseen ilmenee, jne.

Kysymyksiä on riittänyt ja nyt ne saa jättää seuraajalle, joka tietysti itselle on iso helpotus.
Silti luulen, että huolen ja hätäilyn aiheet eivät lopu tähän.
Jokaiselle ajalle lapsuudesta vanhuuteen asti riittää omat kysymyksensä ja niitä käsitellään siten kuin itse kullekin on luonteenomaista.
Toki perusluonteella on merkitystä siihen, miten huoltensa kanssa kamppailee mutta tuskin kukaan selviää elämää siten, että huolehtiminen ja hätäily olisivat aivan tuntematonta ja kokematonta.

Mitä ovat sinun huolen ja hätäilyn kysymyksesi tänään?
Mietitkö, miten selviät tulevaisuuden haasteista elämän eri aluilla?
Saanko olla terve?
Miten selviän, kun ikääntyessä voimat vähenevät ja suorituskyky heikkenee?
Löydänkö itselleni sopivaa työtä ja säilyykö työpaikkani yhteiskunnan rakennemullistuksissa?
Toimivatko tärkeät ihmissuhteet kotona, sukulaisten kesken, työpaikalla ja lähiympäristössä?
Kuinka käy maailmantilanteen, kun kriisit ja terroristit vain lisääntyvät ja tulevat entistä lähemmäs meidän rauhallista Pohjolaa?
Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään.

Mitä päivän evankeliumissa Jeesus meille hätäilijöille haluaa opettaa?
Mitä oli se tarpeellinen, jonka Maria oli valinnut ja saanut ”hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois”.
Maria oli löytänyt Mestarinsa ja oppinut jo tuntemaan Vapahtajaansa.
Hänelle oli selvinnyt, että Kristus palvelee läsnäolollaan ja tärkein asia oli olla Kristuksen palveltavana.
Marian sisimpään oli syntynyt Herran hyvänä työnä usko ja luottamus Vapahtajaan ja siksi oli tärkeää olla Herran jalkojen juuressa kuulemassa Hänen opetustaan ja saamassa uskon vahvistusta ja elämän voimaa.

Kristuksen lähellä ja yhteydessä ollaan siinä voimakentässä, jossa aina tapahtuu sitä hyvää, mitä Herramme tietää meidän tarvitsevan.
Siinä saa kuulla, että juuri tällaisena kuin nyt olen, saan tulla Kristuksen tykö ja ottaa vastaan Hänen vakuutustaan: ”Ole turvallisella mielellä sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi”.
Siinä epäilevä ja joskus katkerakin mieli saa vahvistusta sille, että Hän, Elämänantaja, ei ole unohtanut, vaan vahvistaa uskoa ja antaa rohkeutta kohdata kaikkein vaikeimmankin asian, minkä eteen elämässä joutuu.
Siinä saa jättää pelkonsa ja hätäilynsä Hänelle, joka on luvannut ohjata elämää ja antaa parhaimman täysihoidon elämän kaikissa vaiheissa.
Siinä saa täyttyä rakkaudella, jolla voimalla voi täyttää oman palvelupaikkansa, mihin on kutsun saanut.
Se on rakkautta, josta Johannes kirjoittaa kirjeessään: ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi”.

Sen rakkauden piirissä Hänen palvelijanaan on hyvä toimia, jota toimintaa hyvin osuvasti virren 415 tekijä on kuvannut:
Käskien et, hallitse Kristus, et vaatimuksella.
Laupeudella kosketat, rohkaiset laupeudella.

Miekalla et työhösi taivuta, painostamalla.
Katseesi alla taivumme, lempeän katseesi alla.

Säikytä et, pelkoon et kutsu, kun vastuumme näytät.
Riemulla täytät, herätät toivon ja riemulla täytät.

Uhkaile et, varjele hengestä orjallisesta!
Kaipauksesta lähdemme liikkeelle, kaipauksesta.

Maria oli valinnut hyvän osan.
Marialle hyvä osa ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että hänellä enää ei olisi mitään huolia ja vaikeuksia.
Usko joutui jo kovalle koetukselle Lasarus – veljen kuolemassa.
Jeesuksen jalkojen juuressa oli tuolloin murheen murtama ja katkera vainajan sisar Maria, joka puki katkeruutensa sanoiksi: ”Herra, jos sinä olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut
Maria oli silloinkin murheensa ja katkeruutensa kanssa oikeassa paikassa, Jeesuksen jalkojen juuressa.
Ei meistä kenestäkään ole suureksi uskon sankariksi silloin, kun tosi paikka sattuu kohdalle, mikä se sitten kulloinkin on.

Hyvä osa on siksi jatkuvaa oppimista ja kasvua Kristuksen yhteydessä.
Se on kasvua ja kypsymistä yhä suurempaan Jumalan armon ja rakkauden tuntemiseen ja sen varassa elämiseen.
Siksi jo lapsina kasteessa liitetään Kristukseen, josta alkaa Jumalan hyvä työ.
Siksi tarvitaan jo pienestä alkaen opetusta ja kasvatusta Jumalan lapseuteen.
Siksi tarvitaan kaikkea seurakunnan toimintaa pyhäkoulusta eläkeikäisten piiriin asti, jossa kokoonnutaan Kristuksen sanan ääreen vastaanottamaan ja omistamaan sitä yhtä tarpeellista ja tärkeää.

Siksi on tämäkin messu, jossa Kristus lupauksensa mukaan palvelee meitä sanalla ja sakramenteilla ja tarjoaa meille jokaiselle hyvää osaa, jota aina Kristuksen läsnäolo ja toiminta meille merkitsee, kun sen vastaanotamme.
Siksi musiikki, hengelliset laulut ja virret, jotka rohkaisevat uskoamme ja ylentävät sydämemme kiittämään ja ylistämään Herraamme ja Kuningastamme.
Jo lähes viidensadan vuoden ajan Kalajoen seurakunnassa on Kristuksen asiaa pidetty esillä, sanan palvelijat ovat aikansa hoitaneet tehtävää ja sitten jättäneet paikkansa seuraajalle.
Moni on saanut valita hyvän osan, Kristuksen työ on aina jatkunut ja jatkuu viimeiseen päivään asti, eikä kukaan voi ottaa sitä pois.
Tähän sukupolvien ketjuun liittyen nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen sanoin.
 

Uusia kirkkoja keskellä kylää

Seurakunta osallistui Kalajoen loma-asuntomessuille omalla kappelilla, jonka omistaa aktiivinen seurakuntalainen. Kappelissa kävi messujen aikana 1075 vierasta. Sen lisäksi moni katseli kappelia etäämpää, vaikkapa kuvaten sitä. Palaute kappelista oli pelkästään positiivista. ”Hienoa että olette täällä”, oli usein kuultu lause. Moni kantoi henkilökohtaista kuormaa mukanaan. He kokivat siunausta saadessaan purkaa huoliaan, keskustella ja rukoilla yhdessä.

Moni kysyi, jääkö kappeli messujen jälkeen paikoilleen. Kysymys oli hyvä. Ihmiset pitivät aivan luonnollisena, että ”Jumalan maja ihmisten keskellä’” jäisi paikoilleen. Täytyi vastata kysyjille, että kappeli lähtee messujen jälkeen takaisin kotiin. Mutta viedään sitten taas seuraavaan tapahtumaan, jossa sitä tarvitaan.

Seurakuntamme alueelle on kesän aikana valmistunut ortodoksinen rukoushuone, tsasouna. Tsasounan rakentajilla on ollut vahva kutsumus ja näky sen rakentamisen tarpeellisuudesta. Kun hanke on lähtöisin Jumalasta, sen toteutumista ei voi estää mikään, ei maailma, ei ihmiset, ei sielunvihollinen eivätkä mitkään pimeyden voimat. Kun uusi kirkko valmistuu, on se aina nöyryyden, ihmettelyn ja kiitollisuuden hetki. Tsasounassa ortodoksikristitty voi harjoittaa uskoaan omalla hengellisellä äidinkielellään, mutta Jumalan kohtaamisen paikka se on jokaiselle siellä käyvälle, kirkollisesta taustasta riippumatta. Olen saanut pitää iltahartauden siellä. Hetki oli Pyhän Hengen täyttämä ja liikuttava. Rukoushuone on siellä, koska se on Jumalan tahto. Se tietoisuus tekee mielen nöyräksi ja olon turvalliseksi. Tsasounan valmistuminen on suuri todistus Jumalan voimasta ja siitä mitä tapahtuu, kun hänen antamansa kutsumus otetaan vakavasti ja tosissaan.

Rukoushuoneen rakentaminen on yksi osa ortodoksista hengenelämää ja hengellisyyttä. Meidän messukappelimme omalta osaltaan liittyi tähän teologiaan. Messukappelin rakentajilla on ollut samanlainen kutsumus: Rakennetaan kirkko, jossa voimme erityisesti kokea olevamme lähellä Jumalaa ja rukoilla häntä. Kirkon rakentaminen vaatii kuuliaisuutta ja rohkeutta silloinkin, kun ihmiset kyseenalaistavat tehtävän merkityksen. Mutta kun kirkko on valmis, se saarnaa jo pelkällä olemassaolollaan, niillekin, jotka menevät ohi eivätkä tohdi tulla sisälle. Kirkko, messukappeli ja tsasouna, ne ovat Jumalan majoja ihmisten keskellä. Koska me tarvitsemme paikkoja, joissa erityisesti kohtaamme hänet. Jumala kirkon rakentajia siunatkoon!

Kaikki on valmiina

Se on ilosanoma. Mitään ei tarvitse tehdä itse ja saa olla levossa.   Jeesuksen syntymäjuhla on suuren tekemisen aikaa, mutta pääsiäisen lähestyessä saa sielussamme kaikua ja soida toistuvasti sanat  ”tulkaa kaikki on valmiina”. Tulkaa ehtoollispöytään kiirastorstaina, siellä näette sen ihmeen ja todistatte sitä ilosanomaa kanssani. Kaikki on todella tehty valmiiksi puolestamme. Jeesus syntyi tänne maan päälle eli lapsuuden, nuoruuden ja ”työiän”. Jeesus eli puhtaan ja synnittömän elämän. Jumalan Poika - ihmisen ruumiissa. Hän meni ristille kuolemaan puolestamme. Hän oli viisas mies, myös silloin, kun hän kohtasi ihmisiä täällä maan päällä. Hän kantoi syntimme ristin puulla. Hän voitti kuoleman.

Älkäämme alistuko enää kuoleman valtaan. Vaikka täällä maan päällä elämä, ihmissuhteet ja asiat joskus hiertävät, niin siellä Jeesuksen luona on kaikki sitten hyvin. Maailma ei saisikaan eikä oma elämämmekään saisi olla liian ihanaa, ettemme unohtaisi taivasta  ja Jeesusta. Toivoisin että olisimme valmiita hetkenä minä kutsutaan hyppäämään tästä elämästä taivaan kodin elämään. Taivasikävä on sitä, että välillä kaipaamme Jeesuksen täydellistä rakkautta, läsnäoloa, hyvyyttä ja puhtautta, kaipaamme Hänen luo. Taivaskaipuu ”kestettävissä” määrin on ihan hyvä juttu. Se auttaa meitä ymmärtämään elämämme ainutkertaisuuden, elämän ihmeen ja myös kuoleman ilon - taivaankotiin saapumisen riemujuhlan päivän.

Tänään voimme vahvistaa itseämme lukemalla Raamatun sanaa. Kertomalla huolemme ja murheemme ja tunteemme Jeesukselle olomme helpottuu. Voimme rientää yhteiseen ehtoollispöytään nauttimaan Jeesuksen työn ja sovituksen sanomaa. Jeesuksen veri sinun ja minun puolesta vuodatettu syntien anteeksi saamiseksi. Jeesuksen ruumis, sinun ja minun puolesta annettu - kaikki on valmiina.

Ulla Ketonen, Kalajoen seurakunnan diakonissa

Käsityökahvilan kevättempaus


Jokelan pappilan kellarissa avautuu joka toinen maanantai käsityökahvila. Yksi kahvilan kävijöistä oli kuullut, että vanhoista lakanoista tehdään sidetarvikkeita Intian leprapotilaille ja toinen tiesi, että hänen helsinkiläinen ystävänsä on sellaisia tehnyt ja häneltä saimme lisäohjeita. Kellariin on siunaantunut reilusti lakanoita lähinnä matonkudetarpeiksi, mutta niistä riitti myös sidetarvikkeiksi. Varmuuden vuoksi pesimme vielä lakanat ennen projektia.

Yhteisestä työskentelyhetkestä tuli todella mukava. Kaksi ihmistä repi lakanoista suikaleita ja muut osallistuivat pareittain rullaukseen. Ihastelimme työmme tuloksia valmiissa paketeissa ja samalla ikään kuin siunasimme niiden vastaanottajat laulaen ”Kiitos sulle kukkasista, jotka teilläin kukoisti. Kiitos myöskin ohdakkeista, jotka mua haavoitti. Kiitos, että tahdot mulle elon antaa iäisen. Kaikesta, oi Herra sulle annan ikikiitoksen!”

Käsityökahvilassa voi käydä piipahtamassa kahvilla tai tulla käsityön kanssa tai tehdä ”talon tavarasta” lähetystyön hyväksi.

Anna-Maija Pahkala, lähetyssihteeri

Hyvän siemeniä


Isä opetti minut kylvämään. Muistan, miten hän laittoi itse tekemänsä peltisen kylvövakan hartioilleni ja neuvoi, miten kylvetään kaksin käsin. Siitä se lähti. Aluksi oli vaikeaa, mutta jo pitkän pellon puolivälissä tuli mieltä nostattava onnistumisen tunne: minähän osaan.

Kylvämisessä meinaa joskus unohtua kylväjän rooli. Siementä heittävä kulkee kiireettömästi, levollisin mielin, siunaus askelissa. Kylväjällä on lempeä hymy ja rukous huulillaan, sillä hän tietää olevansa pieni, mutta tärkeä osa kokonaisuutta. Hänellä on aikaa pysähtyä, kuunnella ja kohdata. Hän tietää olevansa vain yksi ihminen maailmassa, mutta tietämättään voi olla joskus myös koko maailma yhdelle ihmiselle. Silti hän on vain kylväjä Jumalansa puutarhassa. Kasvu ja kaikki muu on jätettävä Jumalalle. Sadon korjaaja on joku toinen.Voi olla, että olet vain yksi ihminen maailmassa, mutta voit olla myös koko maailma yhdelle ihmiselle.

Hyvän siemeniä ei myydä kaupan hyllyltä. Ne syntyvät Jumalan rakkauden kosketuksesta eikä niitä tarvitse kaksin käsin viskoa. Hyvä siemen on hyvä sana ja teko, hymy tai lämmin kosketus. Se saa aikaan hyvän kierteen. Hyvän siemenen saanut haluaa jakaa sen satakertaisesti eteenpäin.

Sieltä se työntyy seinän ja kadun välistä, kiven ja betonin olemattomasta raosta. Työntyy vahvana kuin elämä itse. Hyvä maa voi olla silmiltä näkymättömissä. Kylväjäkään ei sitä nähnyt, mutta Jumalan tuuli lennätti siemenen oikeaan paikkaan. Kivestä nouseva kukka on Jumalan ihme.

Jussi Leppälä

Vaalisaarnat luettavissa

 Kirkkoherraehdokkaat Kari Lauri ja Eija Nivala ovat toimittaneet vaalinäytteenä messun Kalajoen kirkossa, Kari 12.1. ja Eija 19.1. Messussa pidetyt saarna ovat luettavissa nyt myös näistä linkeistä: Karin saarna ja Eijan saarna

Vaalisaarnan äärellä - Eija Nivala


Siitä on nyt neljä vuotta, kun hain Alavieskan kirkkoherran virkaa. Koska olin ainoa hakija, varsinaista vaalia siitä ei sitten tullut. Seurakuntalaiset eivät siis päässeet valitsemaan. Jo tuolloin, Kalajoen kappalaisen viran jättäessäni, oli näköpiirissä, että myös Kalajoen kirkkoherra vaihtuu ehkä viiden vuoden kuluessa. Vaikka seuraajan viittaa silloin tällöin joku tarjoilikin, tuntui hyvältä saada tähän kysymykseen vähän välimatkaa. Aikanaan selviäisi, olenko valmis hakemaan tuota virkaa ja kenet seurakuntalaiset haluavat Kalajoen seuraavaksi kirkkoherraksi. Nyt on jo puoli vuotta siitä, kun tein oman ratkaisuni ja pian on myös teidän seurakuntalaisten aika tehdä valintanne. Tämä tilanne tuntuu hyvältä ja reilulta.

Kuluneet kolme vuotta Alavieskassa ovat olleet hyvää ja mielenkiintoista aikaa. Olen saanut tehdä työtä hyvässä seurakunnassa, jossa olen viihtynyt.Niin luonnollista kuin Kalajoelle hakeminen nyt onkin, ei mieluisan viran ja seurakunnan jättäminen sitä olisi.  Näiden vuosien aikana olen saanut oppia paljon kirkkoherran viran hoidon moninaisuudesta. Samaan aikaan olen saanut perehtyä myös kokonaiskirkon hallintoon ja tulevaisuuden kysymyksiin.

Moneen kertaan olen palannut niihin kokemuksiin, joita kertyi Kalajoella pappina ollessa. Olin omalla paikallani mukana sekä Raution että Himangan seurakuntaliitosten aikaan. Noiden muutosten keskellä vastuuta riitti kappalaisellekin yllin kyllin, ja siitä olen kiitollinen. Kalajoki on ollut hyvä kasvattajaseurakunta.

Viime vuosien aikana olen miettinyt seurakunnan rakenteita entistä enemmän. Siinä samalla on tullut yhä tärkeämmäksi myös seurakunnan olemuksen ja sen tehtävän pohtiminen. Seurakunta ei ole ensisijaisesti organisaatio vaan yhteisö, joka kokoontuu yhteiseen jumalanpalvelukseen. Minulle on tärkeää, että seurakunnassa on tilaa jokaiselle, myös eri tavalla ajattelevalle ja erilaista tietä kulkeneelle. Haluan kysyä, miten me tavalliset seurakuntalaiset voisimme taustoistamme riippumatta olla yhdessä rakentamassa seurakuntaa ja Kristuksen kirkkoa. Haluaisin olla luomassa edellytyksiä sille, että jokainen voisi löytää seurakunnassa oman paikkansa ja halutessaan myös tehtävänsä.

Liitosten jälkeen Kalajoen seurakunta on saanut rakentua siihen muotoonsa, mitä se on tänään. Muutosten pyörteissä syntyneitä kolhuja on paikattu ja niistä on ymmärtääkseni jo melko hyvin toivuttu. Kun rakenteet muuttuvat, yhteisön vaaliminen on tärkeää. Kalajoen seurakuntaan kuuluu kaksi omanlaistaan kappeliseurakuntaa, Rautio ja Himanka, joissa molemmissa on oma, rikas toimintakulttuurinsa. Yhteyden rinnalla näen tärkeänä myös kappelien ja muidenkin kylien omaleimaisuuden tukemisen ja säilyttämisen.

Kalajoen seurakunnassa kirkkoherran vaalit ovat olleet harvinaisia. Viimeksi kirkkoherra on valittu vuonna 2007 Himangalle (Puhakka) ja sitä ennen Rautioon vuonna 2000 (Savinainen), mutta miesmuistin aikaan Kalajoen kirkkoherranvaaleja on ollut vain vuosina 1992 (Junttila), 1968 (Kajava) ja 1940 (Kivioja). Sekin on harvinaista, että valitaan viranhaltija suoralla vaalilla. Jokaisella täysi-ikäisellä seurakuntalaisella on oikeus olla valitsemassa kirkkoherraa.

Kirkkoherraan kohdistuu niin moninaisia odotuksia, ettei kaikkien toiveiden täyttäjä taida löytyä. Eikä minkään yhteisön kaikki ongelmat ja avoimet kysymykset ratkea kenenkään johtajan toimesta. Silti on hyvä kysellä, mikä kirkkoherran tehtävässä on keskeistä.

Kiteyttäisin tehtävää tähän tapaan: Kirkkoherra on hengellinen paimen, jonka odotetaan kirkastavan evankeliumia sekä elävän seurakuntalaistensa rinnalla arkea ja juhlaa. Kirkkoherra on vastuussa seurakunnan toiminnasta, työyhteisöstä, hallinnosta ja taloudesta. Häneltä odotetaan yhteistyökykyä, esimiestaitoja, kokonaisuuksien hallintaa ja kykyä katsoa tulevaisuuteen. Paimenen ja johtajan virka se on.

Lisäksi on niitä toiveita, jotka koskettavat kirkkoherran yksittäisiä ominaisuuksia tai eivät varsinaisesti liity tehtävään. Niitäkin toiveita saa olla. Yksi odottaa julistajaa, sananselittäjää, toinen sielunhoitajaa, kaunista lauluääntä, komeaa ulkokuorta. Jollekin pitäisi olla mies tai nainen, nuori tai vanhempi. Oppinut ja kokenut. Täältä tai muualta. Kaikkea tätä en ole. Mutta sen mitä olen, tahdon antaa käyttöön ja palvella niillä lahjoilla, joita olen Luojalta saanut.

Ensi sunnuntain vaalisaarna vie Sykarin kaivolle. Jeesus ja syntinen kohtaavat. Se on jokaisen jumalanpalveluksen tarkoitus. Viedä elämän ja armon lähteelle. Tervetuloa!

Eija Nivala

Vaalisaarnan äärellä - Kari Lauri


Kirjoittelen tätä  joulun edellä.  Vaalisaarna on vielä hämärää tulevaisuutta.   Silti ajatukset alkavat kääntyä kohti Kalajokea.   

Kirkkoherran vaalin yhteydessä tuomiokapituli määrää vaalisijoille asetetut papit toimittamaan yhden päiväjumalanpalveluksen.   Silti kirkkoherran virkaan ei pitäisi valita ketään pelkän saarnan perusteella.   Muitakin taitoja ja kykyjä viran hoitoon pitäisi pystyä tuumimaan.  

Siitä on aikaa yli 24 vuotta, kun toimitin ensimmäisen messun Kalajoen kirkossa.   Aloitin papinviran hoitamisen Kalajoen virallisena apulaisena eli seurakuntapastorina.    Sain nauttia  seurakunnassa aluksi nuorimman papin roolista.    Kalajoen seurakuntalaiset suorastaan kantoivat minua uudessa työssäni.  Muistan vielä hyvin ensimmäisen kasteen Onnelantiellä, ensimmäisen vihkitoimituksen Jokelan pappilassa ja ensimmäisen hautauksen Vuorenkallion kappelissa.   

Nuo vuodet Kalajoella merkitsivät henkilökohtaisessa elämässäni aika paljon.   Tulin opintolainojen ja matkalaukun kanssa.   Kun 10 vuotta myöhemmin lähdin, olin rikastunut niiden vuosien aikana melkoisesti.   Matkaan lähti ikioma perhe, vaimo ja kolme pientä lasta.   Suuntasimme pohjoiseen, Hetan pappilaan ja minä Enontekiön kirkkoherraksi.   Se oli vaimoni kotiseurakunta.    Nuo vuodet pohjoisessa olivat tärkeitä oppivuosia tätä virkaa varten.   Pitkät matkat, lumiset talvet ja yksipappisen seurakunnan arki oli välillä raskasta ja raakaa työtä.   Silti olen jäänyt kaipaamaan noita vuosia.   

Vuonna 2003 hain Jalasjärven kirkkoherran virkaa ja tulin valittua nykyiseen tehtävääni.   Seurakunnan koko muuttui kerralla ja ympärillä oli yhtäkkiä isompi  työyhteisö.   Johtamisen tehtävä tuli kunnolla eteen vasta täällä.     Näillä lakeuksilla on vierähtänyt yli 10 vuotta.    Elämänmeno on erilaista kuin Lapissa.   Ihmisten luonne ja elämäntyylikin on erilainen.    Pohjalaiset ovat juurevaa väkeä.   Uudistukset omaksutaan hitaasti.   Mutta se mikä otetaan omaksi, se pidetään.    Ihmisten aitous, mutkattomuus, ystävällisyys  ja vahva kansankirkollisuus ovat tämän alueen valtteja.   Seurakunta on täällä luonnollinen osa elämää.    Kirkollista työtä arvostetaan ja täällä on kaikin tavoin hyvä tehdä työtä.

Hakemiseni Kalajoelle oli varsinainen Jaakobin paini.   Tunnustan, että tulin jo kerran päättäneeksi hakuajan sisällä, etten tule kisaamaan tästä paikasta.    En kuitenkaan päässyt asian yli ja tässä ollaan.   Vaali on nyt edessä.        

Kalajoen seurakunta ei ole enää entisensä mitä se oli 90-luvulla.   Se on laajentunut ja siihen kuuluvat mukaan Himangan ja Raution kappeliseurakunnat.   Sen myötä kirkkoherran tehtäväkin on haastavampi ja vaativampi.    Tiedostan tehtävän odotukset, ja ne toisaalta pelottavat.   Tiedostan myös sen, että mitä enemmän tulee ikää, sen haasteellisempia ovat kaikki muutokset.    Työpaikan vaihtaminen, varsinkin kirkkoherran tehtävästä toiseen siirtyminen, on lopulta aika iso juttu.    Työntekijät, luottamushenkilöt ja seurakuntalaiset menevät kerralla uusiksi.   Kaikkien keskellä tulee saavuttaa luottamus, jotta tehtävää voi hoitaa hyvin.   

Olen itse päässyt sen vaiheen ylitse, jossa oma ura olisi kaiken keskipisteenä.   Olen saanut maistaa johtamisen arkea.     Yli 14 vuotta kirkkoherrana merkitsee sitä, että turhat luulot ovat lähteneet.    En kauppaa itseäni seurakunnalle, että osaisin kaiken ja osaisin olla kaikille mieliksi.  Tarvitsen työssäni työyhteisön ja seurakuntalaisten tukea.  Olen pyrkinyt rakentamaan luottamusta sillä, että en muuta mielipidettäni yksittäisessä asiassa  ilman perusteita, kun siirryn  ”kamarista” toiseen.    Se ei ole aina  helppoa, kun eteen tulee ristiriitoja tai ikäviä asioita.   Niitäkin on, kun kyse on ihmisten yhteisöstä.       Silti kirkkoherran tehtävä on vertaansa vailla oleva tehtävä.    Siinä on paljon iloa ja monenlaista jakamista niin työyhteisön, luottamushenkilöiden kuin koko seurakunnan kanssa.     Kirkkoherran pitää ottaa  tehtävä itselleen ja toisten pitää se antaa.    Yhteisön pitää ymmärtää, että joku johtaa ja sanoo tiukan paikan tullen miten asiat tehdään.    Kirkkoherran työ on pitkälti edellytysten luomista.   Se on työtä monesti kulissien takana.   Hallintotyö  on itse asiassa tukitoimi, jolla turvataan seurakunnan nykyistä ja tulevaa työtä.    Jotta jatkossakin voidaan tehdä työtä vauvasta vaariin ja viedä evankeliumia eteenpäin lähellä ja kaukana. 

Toivon Kalajoen seurakunnalle,  Himangan ja Raution kappeliseurakunnille kaikkea hyvää ja Taivaallisen Isän siunausta.  

Kari Lauri 

Pieni liekki

Ensimmäinen adventtisunnuntai on takanapäin. Ensimmäinen kynttilä neljästä on syttynyt ja antaa toivon tuikkeen sydämeen tulevasta joulusta. Muistan kuinka lapsena siskoni kanssa odotimme joulua. Se oli niin kutkuttavan jännittävää.. Joko, joko, joko NYT? Joka aamu saimme avata yhden luukun joulukalenterista, joka aamu olimme yhden päivän lähempänä joulua. Silti aika tuntui matelevan ja jouluun tuntui olevan piiiiiitkä aika. Nyt aikuisena joulu melkein yllättää. Onko minulla liian kiire, etten ehdi odottaa? Hiljennetäänpäs vähän tahtia.

”Pieni liekki tänään syttyy talven synkkään pimeyteen.
Pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen.” 

Pienen liekin valossa katselen kolmea kynttilää, jotka vielä odottavat vuoroaan. Yhden kynttilän valo on vielä kovin heikko, mutta silti se rikkoo pimeyden. Kynttilä kynttilältä valo laajenee ja joulu lähenee. Minusta tuntuu siltä, että Jumala on lähellä.

”Pieni liekki ympärilleen hiljaa hehkuu lämpöä.
Pieni liekki meille kertoo: Jumala on lähellä.”

Pieneen liekkiin kätkeytyy lupaus joulun ilosanomasta. Eikä tuo ilosanoma jää pelkästään jouluun, vaan saamme kantaa sitä sydämessämme aina. Raamatussa Jeesus sanoi: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12)

”Pieni liekki viestin antaa: Syntyy lapsi viaton.
Pieni liekki syttyy sinne, missä Jeesus Kristus on.”

Jeesus on luvannut meille elämän valon, jos seuraamme häntä. Kuvitellaan, että tuo elämän valo on jokaisella palavana kynttilänä kädessämme. Jeesus on siis antanut liekin (elämän valon) kynttiläämme. Elämän poluilla vastaan tulee lähimmäisiä, joiden liekki on sammunut tai jotka eivät ole kuulleetkaan valosta. Jeesus on antanut meille valon jaettavaksi. Kynttilän liekki ei sammu, vaikka antaisimme siitä tulen toisen kynttilään. Eikä valon määrä vähene, vaikka useampikin saisi liekin meidän kynttilästämme. Adventtikynttelikkö muistuttaa meitä, että valo laajenee.

”Pieni liekki pimeydessä nyt voi olla jokainen,
pieni liekki, joka kantaa valon luokse kaikkien.”
(Anna-Mari Kaskinen)

Valoisaa adventin aikaa toivottelleepi
Hanne Konttila
nuorisotyönohjaaja