© 2016 Kalajoen seurakunta
WWW-sivut: Tietotemput Oy

Arkisto: Blogi

« < 1 2 3 4 5 6 > »

Kohtaako Suomea Uusherätys?

Kuinkahan monta taloutta on Kalajoen alueella? Kysymys tuli ajankohtaiseksi, kun suunniteltiin kesä-heinäkuun Lähettäjän jakelua. Lehden Kesäseuranumeroa jaetaan juhlapaikkakunnalla; jossakin vähän laajemmalla säteellä, jossakin suppeammin. Kalajoki on Uusheräyksen perinteistä, vahvaa aluetta, siksipä lehden jakelukin toteutetaan laajana. Noin viisituhatta lehteä - mukanaan Kesäseuraohjelma - tipahtaa kalajokisten, rautiolaisten ja himankalaisten postilaatikkoon heinäkuun alussa. Posti – tai Itella - kysymykseen vastauksen tarkalleen tiesi. Posti hoitaa myös jakelun.

Postin mukana kyllä tulee valtava määrä kaikenlaista mainospostia, joka ainakin meillä menee usein suoraan paperinkeräyksen. Ennen taannoista lomaamme liimasin postilaatikkoon lapun, jossa luki: Ei mainoksia, kiitos. Se puri aika hyvin, loman jälkeenkin laatikko oli päivittäin tyhjempi kuin ennen, samoin paperinkeräyskori. Nyt vesisade on jo kieltolapun irrottanut ja ”roskapostia” tulee entiseen malliin.

Tuntuu kyllä vähän kurjalta ajatella, että rakas Lähettäjä-lehtikin tulee olemaan jollekin vain ”roskapostia”, suoraan paperinkeräykseen joutavaa. Myönnän, että itse koen joskus lievästi huonoa omaatuntoa – vai syyllisyyttä - siitä, että en lue kaikkia ilmaisjakelulehtiä ja mainoksia, joita postilaatikostani löydän. Niiden eteen on sentään nähty paljon vaivaa. Joku on koonnut materiaalin, kirjoittanut ja korjannut tekstit, ottanut kuvat, myynyt ehkä mainoksia jakelukustannusten kattamiseksi – ja minä heitän koko komeuden pois! Voi minua ja meitä! Tiedon ja mainosten tulva on kuitenkin niin valtava - lehdet, televisio, radio, internet - ettei millään ehdi, eikä voikaan kaikkeen reagoida.

Siinäpä onkin tapahtumajärjestäjän ongelma; miten tavoittaa ihmiset ja saada heille tiedoksi, että hieno tapahtuma on tulossa? Sehän on kuitenkin minkä tahansa tapahtuman elinehto, että osallistujia tulee, ja mahdollisimman paljon tietysti. Eipä olisi kovin innostavaa järjestäjien vain toisilleen ohjelmaa esittää ja puheita pitää!

Hengellisellä kesäjuhlalla on kuitenkin eri tavoitteet kuin puhtaasti kaupallisella tapahtumalla. Kesäseurat ei tavoittele suurta rahallista voittoa – lähetystyön kassan kartuttamista kyllä – vaan tavoite on Jumalan sanan esillä pitäminen, evankeliumin julistaminen ja kristittyjen yhteyden vahvistaminen ja rohkaiseminen. Niistä toivomme mahdollisimman monen pääsevän osalliseksi.

Ajattelimme myös ensimmäistä kertaa mainostaa Kesäseuroja radiossa, valtakunnallisella kristillisellä radiokanavalla. Kuuluvuusalueella asuu liki neljä miljoonaa ihmistä! Uusheräys siis kerralla Suomen kartalle. Uusheräys on jo sanana sen verran outo, että sen joutuu usein tavaamaan kirjain kirjaimelta ja se kääntyy helposti muotoon Uusherätys. Ehkäpä olisikin hyvä jos Suomea kohtaisi uus herätys!

Postin tarjouksessakin - jonka olin pyytänyt puhelimitse – luki, että Uusherätyksen kesäseura. Ehkäpä radiomainoksen kuulija kiinnostuu oudosta nimestä ja etsii netistä lisätietoja? Sitähän me tietysti salaa toivotaankin, nettisivuthan on tärkeä tietolähde melkein asiassa kuin asiassa. Mietipä kuinka usein päivän mittaan joku sanoo että katso netistä! Googlettamalla löytyy tietoa mistä vaan.

Ehkäpä oudohko nimi onkin meille vahvuus, se lisää kiinnostavuutta, uteliaisuutta? Kerran yksillä lähetysjuhlilla tuli suomenkielen opettaja meille varovasti sanomaan, että teidän nimessä on kirjoitusvirhe. Se on muuten varsin hyvä jutun juurikin, tuo nimikeskustelu. Kannattaa siis jokaisen uusheräysläisen opetella ulkoa nimen juuret.

Keskustelimme muutaman ihmisen kesken uusheräysläisestä identiteetistämme ja siinä mieliimme juolahti, että ehkä voisimme painattaa paidan, jossa lukisi: Olen lestadiolainen ja ylpeä siitä! Ehkä siihen voisi vielä lisätä että olen uusherännyt lestadiolainen ja ylpeä siitä! Kävisiköhän sellainen paita kaupaksi – vaikka Kesäseuroissa? 

Sirpa Bergman
Lue lisää Sirpa Bergmanin blogeja osoitteessa:
http://www.uusherays.fi/ 

Rakkaudesta kieleen ja Raamattuun

Carlos Huaynoca Rojas on tullut vierailulle Suomeen kaukaa Etelä-Amerikan keskiosasta, Boliviasta. Hänen tiensä on lähtenyt pienestä aymarakylästä Andeilta. Koulu kylään saatiin vasta, kun Carlos oli kymmenvuotias. 20-vuotiaana hän lähti isänsä suostumuksella opiskelemaan teologiaa ja valmistui presbyteerikirkon papiksi. Työskenneltyään seurakuntapappina ja paikallisen kirkon johtajana hän siirtyi Bolivian Pipliaseuran yhteyspäällikön tehtäviin. Alkuviikosta Kalajoella vieraillut Huaynoca kertoo, että jääkiekkoa ei Boliviassa olosuhteista johtuen pelata. Sen sijaan jalkapallo on maan kansallispeli. Omaksi mieliharrastuksekseen hän kertoo musiikin, erityisesti kitaran, koskettimien ja bolivialaisen charangokitaran soittamisen.

Carlos Huaynoca pukeutuneena bolivialaisen kyläpäällikön asuunAymaran Agricola
Carlos Huaynocan äidinkieli, aymara, on yksi Bolivian 36 alkuperäiskielestä. Pipliaseuran tavoitteena on kääntää Raamattu kaikille alkuperäiskielille. Huaynoca on työskennellyt yli neljä vuotta aymarankielisen raamatunkäännöksen tarkistusryhmän koordinaattorina. Nyt tuo työ on saatu loppuun ja tarkastuskäännös on valmis julkaistavaksi. Sen rinnalla on julkaistu myös aymarankielistä aapista, joka on saanut suuren suosion kouluissa. Raamatunkäännöstyö on myös luku- ja kirjoitustaidon opettamista. Ensimmäinen aymarankielinen Raamattu ilmestyi 1984, mutta siinä oli espanjankielinen sanajärjestys ja viisivokaalinen kirjoitusasu. Nyt julkaistavassa Raamatussa on aymarankielinen sanajärjestys ja puhuttua kieltä paremmin vastaava kolmivokaalinen kirjoitusasu.

Lukutaito on ovi osallisuuteen
Vaikka aymara on vähemmistökieli, puhuu sitä 1,5 miljoonaa bolivialaista, 0,5 miljoonaa perulaista sekä muutamia tuhansia chileläisiä ja argentiinalaisia. Vain 30 % osaa kuitenkin lukea ja kirjoittaa, joten tehtäväkenttää riittää.
Suomen Pipliaseura on tukemassa Bolivian Pipliaseuran lukutaitotyötä tämän vuoden ”Lukutaito –ovi osallisuuteen” –kampanjalla. Tarja Valtonen Suomen Pipliaseurasta kertoo, että kampanjalla tuetaan Bolivian lisäksi lukutaitotyötä Argentiinassa ja Keski-Afrikan Tasavallassa.  

Jussi Leppälä

Elämä on nyt

Istun kampaajan penkillä, odotan ja selailen pöydältä löytyneitä lehtiä. Yhtäkkiä silmiini osuu artikkeli, joka kertoo kiireellisen elämäntahdin hidastamisesta ja elämisestä tässä ja nyt. Mielenkiintoni herää. Mietin kuinkahan monet kerrat olen aiheesta puhunut ja kirjoittanut. Kuinka monta kertaa olen yrittänyt aloittaa elämään tässä ja nyt ja olla murehtimatta turhia. Täytyy tunnustaa, että aika monta kertaa. Joten mielenkiintoni todellakin herää ja syvennyn lukemaan tekstiä tarkemmin, ehkä sieltä löytyy jotain uutta.

Tekstistä löytyi ne tyypilliset asiat aiheesta, että kuinka tärkeää on elää tässä ja nyt ja kuinka turhaa on kantaa kauheaa stressiä. Niin nämä minä jo tiedän, mutta entä sitten? Mitä asialle voi tehdä? Tekstistä löytyy pieniä konkreettisia ohjeita. Kuten se, että kun syöt, niin älä lue lehteä tai katso tv:tä vaan keskity syömiseen. Maistele miltä ruoka maistuu, miltä sen koostumus suussa tuntuu. Kovin usein tulee vain hotkittua samalla kun töllöttää tv:tä yhtään ajattelematta sitä miltä se ruoka nyt oikein maistuukaan. Tai, että kun käyt suihkussa, älä mieti huomisen työ/koulupäivää, vaan mieti miten ihanalta lämmin vesi tuntuu ja kuinka hyvältä saippua tuoksuu. Ohjeena oli siis pitää pää samassa paikassa, missä kroppa on. Samoin, jos joku kertoo sinulle jotain niin kuuntele aidosti, äläkä samalla mieti ihan muita asioita. Aito läsnäolo on yksi parhaista asioista, mitä lapselle, nuorelle, ystävälle, vanhemmalle, rakkaille voi antaa.

Tekstissä puhuttiin myös siitä, kuinka meillä on erilaisia tuntemuksia, niin hyviä kuin huonoja. Meidän pitäisi antaa itsellemme lupa tuntea niin, kuin me tunnemme. Monesti sitä sortuu paisuttelemaan varsinkin niitä huonoja tuntemuksia. Seurauksena on yleensä vielä pahempi mieli. Toki on hyvä miettiä voisiko omalle huonolle mielelle tehdä jotain, jotta se paranisi, mutta joskus tunne on vain hyväksyttävä ja kestettävä. Meillä jokaisella on hyviä ja huonoja päiviä.

Aluksi osa tekstin ohjeista tuntui hassuilta. Siellä neuvottiin pysähtymään ja erityisesti keskittymään omaan hengitykseen. Samalla tavallaan kasaamaan ajatukset ja esimerkiksi toteamaan mielessä, että miltä minusta nyt tuntuu. Noin viikon ajan olen yrittänyt seurata näitä ohjeita ja itse asiassa se on tuntunut hyvältä. En väitä, että se on helppoa, mutta lohduttavaa on, että läsnäolo tässä ja nyt on jotain sellaista, jota voi opetella. Peliä ei ole menetetty, vaikka nykyelämän tahti onkin kova.

Olen ollut tyytyväinen omaan elämiseen tässä ja nyt kunnes eräänä iltana yritin hiljentyä ennen nukahtamista iltarukoukseen. Aloitin rukouksen ja sitten ajatukseni vaan harhailivat ihan muissa asioissa, kuten mitä huomenna syötäisiin. Yritin monta kertaa ja tosissani saada rukousta eteenpäin ja päätökseen, kunnes vain totesin mielessäni: ”Anteeksi Jumala, tämä ei nyt oikein suju. Tiedäthän sinä, mitä haluan sinulle sanoa. Hyvää yötä. Aamen.” Uskon, että Hän kyllä tietää ja antaa anteeksi, vaikka aina en onnistu elämään tässä ja nyt. Saamme kuitenkin luottaa siihen, että Jumala on aina läsnä.

 ”Aina en voi tietää, kun kulkua teen.
Minne tieni viekään, mut silti mä meen.
Luotan lupaukseen vielä tää kirkastuu, ja alkaa uus.
Joskus matka painaa, kauas nää en.
Levottomuus hiipii, etsiytyy sydämeen.
Mut levottomuudessa mielin levollisin saan, hengittää ilmaa.
Tästä kaikesta mä Sinua voin ylistää, oot kaikki se riittää.
Ja kaikki mikä painaa se pois pyyhitään, teit kaiken se riittää.” (Juha Tapio)

Nuorisotyönohjaaja
Hanne Konttila 

Ylelliset talot ja tuhoutuneet temppelit

Saarna Kalajoen kirkossa 1.5.2011

Hagg. 1:4-9, 2:18-19

”- Onko teidän itsenne aika asua ylellisissä taloissa, kun minun huoneeni on raunioina? Näin sanoo nyt Herra Sebaot:
- Katsokaa, miten teidän on käynyt: Te kylvätte paljon mutta leikkaatte vähän. Te syötte, mutta jäätte nälkäisiksi, te juotte, mutta janonne ei sammu. Te puette vaatteet yllenne, mutta teidän ei tule lämmin. Ja palkkalaisen ansio hupenee, kuin hänellä olisi reikä kukkarossa.
Näin sanoo Herra Sebaot: - Katsokaa, miten teidän on käynyt! Nouskaa nyt vuorille ja kaatakaa puita. Rakentakaa temppeli, niin minä otan sen omakseni ja täytän sen kirkkaudellani, sanoo Herra. - - Te odotatte paljon, mutta saatte vähän. Te viette sadon kotiinne, mutta minä puhallan sen pois. Miksi? kysyy Herra Sebaot. –Siksi, että kukin teistä ajattelee vain omaa taloaan, vaikka minun temppelini on raunioina. --- ”Tarkatkaa siis, mitä tapahtuu tästä päivästä alkaen, --- siitä päivästä alkaen, jona Herran temppelin perustukset laskettiin. Huomatkaa, että vielä ei ole siementä viljavarastossa, vielä ei kanna hedelmää viiniköynnös eikä viikunapuu, ei oliivipuu eikä granaattiomenapuu. Mutta tästä päivästä lähtien minä annan siunaukseni.”

Teksti sijoittuu vuoteen 520 eKr, Persian kuningas Dareios I:n toiseen hallitusvuoteen. Kirja sisältää profeetta Haggain Herralta saaman käskyn Jerusalemin toisen temppelin rakentamisesta. Kansa on sitä mieltä, että tärkeämpää on huolehtia omista asuinrakennuksista ja maallisesta hyvinvoinnista, kuin jakaa voimia temppelin suuritöiseen rakentamiseen. Jumalan tahto oli kuitenkin toinen, ja lopulta Jumala saattoi antaa kansalle lupauksen kaikesta siitä hyvästä, joka temppelin rakentamisesta kansalle koituisi.

Viikko sitten tuli tuhosi  yhden Jumalalle pyhitetyn huoneen meidän seurakunnastamme. Paikkakunnan maamerkki ja kalajokisille rakas ja merkittävä rakennus tuhoutui sisältäpäin ja vei työskentelyolosuhteet monilta työntekijöiltä pitkäksi aikaa. Herran palvelukseen pyhitetty huone kantaa sisällään paljon arvokkaita muistoja ja tunnesiteitä. Useiden sukupolvien aikana monet pienokaiset on kastettu noiden seinien sisällä. Moni avioliitto on solmittu siellä. Monet ihmiset ovat erilaisissa tilanteissa ja tilaisuuksissa saaneet siellä lohdutusta. Rakennus on ollut myös monen perheen koti kahden sadan vuoden aikana. Tulen aiheuttama tuho on aiheuttanut paikkakuntalaisissa monenlaisia kysymyksiä ja ahdistusta. Olisiko tuho jotenkin voitu välttää? Miksi tämä onnettomuus kohtasi juuri Herralle pyhitettyä paikkaa? Eikö Hän olekaan voimallinen suojelemaan omaa tonttiaan?

Muutama päivä tuhon jälkeen on voitu löytää jo toivon sävyjä. Kiinteistö voidaan korjata, ja saattaa vielä entistäkin ehompaan kuntoon. Ihmishenkiä ei menetetty, joten kaikkein pahimmalta vältyttiin. Kirkko ja seurakunta kiittävät palontorjuntaan osallistuneita ammattilaisia, jotka oman henkensä vaarantaen taistelivat rakkaan pappilamme puolesta. Työtään tehden he tekivät palveluksen Jumalalle. Herra itse pyhittää heidän tekonsa.

Haggain kirjan teksti muistuttaa oman onnettomuutemme äärellä siitä, mikä elämässämme ja yhteisössämme on kaikkein tärkeintä. Jumala ei kiellä meitä hankkimasta taloja ja järjestämällä itsellemme ja perheillemme kodin suojaa ja kaikkea muuta, mitä maallisessa elämässä tarvitsemme. Kaiken tämän keskellä meidän on hyvä muistaa, mistä kaikki hyvä on lähtöisin, ja kuka on kaiken, myös maallisen hyvän antaja. Hänellä, jonka kädestä saamme kaiken tarvitsemamme, tulee myös olla sija meidän elämässämme ja sydämessämme. Se tarkoittaa sitä, että seurakunnan ja kirkon välittämällä sanomalla olisi merkitystä ja painoarvoa myös arkisen elämämme keskellä. Mainitsin jo palontorjujat, jotka työllään pelastivat Jumalan huoneen. Voisiko meidän itsekunkin arkinen työ olla samalla tavoin Jumalan palvelusta? Voisimmeko käydä maallisen kutsumuksemme ääreen, ajatellen, että teen tämän, sekä itseni, että perheeni hyväksi, mutta myös Jumalan kunniaksi?

Minua on kuluneella viikolla liikuttanut se kiintymys ja huolenpito, jota kalajokiset ovat osoittaneet tuhoutunutta pappilaamme kohtaan. Kirkon työntekijänä olen kaikkien työntekijöiden puolesta kiitollinen kaikista niistä  myötätunnon ja rohkaisun osoituksista, joita  olemme saaneet, me, jotka  olemme menettäneet toistaiseksi työntekopaikkamme, jotkut jopa koko elämäntyönsä aineelliset merkit. Kaikki tämä huolenpito osoittaa, että Kalajoen kansalle Herran huoneen merkitys ei ole yhdentekevä eikä olematon. Näillä lakeuksilla on työ ja elinkeinoelämä menestynyt sen monissa muodoissaan. Jumala on siunannut tätä paikkakuntaa, ja se johtuu siitä, että täällä on osattu palvella Jumalaa ja rukoilla häntä.

”Minun on hopea ja minun on kulta, sanoo Herra Sebaot.” Nämäkin sanat löytyvät Haggain kirjasta ja osoittavat, että pysyvää menestystä ei loppujen lopuksi voi saavuttaa muuten kuin Jumalan avulla.

Jokainen meistä myös ihmisenä on Jumalan Hengen temppeli. Tästäkin temppelistä meidän tulee pitää huolta. Kirkko ottaa sunnuntai toisensa jälkeen vastaan kaikki tulijat. Radion äärellä saavat lohdutusta he, jotka eivät pääse paikan päälle. Millä me kaunistamme ja ravitsemme meissä itsessämme olevaa Hengen temppeliä? Sunnuntaipäivä voidaan täyttää monella eri tavalla. Moni asia on ihmiselle hyödyksi, mutta yksi on ylitse muiden: Herran sanan kuuleminen ja hänen tahtonsa tarkkaaminen.

Tulipalon tuho on ohitse ja suunnittelemme jo kunnostamista ja uudelleenrakentamista. Me rakennamme pappilamme uudelleen ja siitä tulee entistä kauniimpi ja edelleen se tulee palvelemaan Kalajoen kansaa lohdutuksen, ilon ja surun jakamisen paikkana. Vaikka työn alkuun ei vielä ole kunnolla päästy, saamme luottaa Haggain kirjassa olevaan Herran sanaan: ”Tästä päivästä lähtien minä annan siunaukseni.” Jumalan siunaus asuu tuhon keskellä. Hänen siunauksensa asuu tuhkan keskellä. Hänen siunauksensa toimi väkevästi kiinteistön pelastaneiden palomiesten käsien kautta.  Ja Jumala antaa meille rohkaisevan sanan: ”Ryhtykää työhön! Minä olen teidän kanssanne, sanoo Herra Sebaot.”

Suvi Lehtimäki, kappalainen 

Yön kirkkaus

 
Kun ihminen tekee työtään päiväsaikaan, ei tule ajatelleeksi, millaiselta maailma näyttää yön tunteina.  Raskaan liikenteen kuljetusten kyydeissä olen ihmetellyt, miten kauniilta yö  näyttää  rekan korkeasta ohjaamosta käsin. Yön pimeyden  vaihtuminen aamun kajoksi on hämmästyttävä näky, joka  päivätyötä tekevältä ainakin työn puitteissa jää kokematta. Mietin, jaksaako vuosikausia työtään tehnyt kuljettaja enää huomata tai ihastella sitä.

Yön tunnit ovat pitkiä ja piinaavia hänelle, jota surut ja huolet valvottavat. Yössä ei ole kauneutta silloin, kun uni pakenee ja elämän epätoivo iskee päälle. Kun asiat ajautuvat umpikujaan, koko elämä tuntuu päiväsaikaankin kuin pitkältä pimeältä sielun yöltä, johon aamun kajastus ei koskaan tunnu tuovan lohdutusta.

Pääsiäisen suuret tapahtumat sijoittuvat öisiin hetkiin. Yön kynnyksellä Jeesus asetti pyhän ehtoollisen. Yöaikaan Jeesus hikoili verta Getsemanessa. Yön tunteina hänet vangittiin ja häntä syytettiin. Ystävät pakenivat hänen ympäriltään. Päivä muuttui yöksi hänen kuolemansa hetkellä. Aurinko pimeni ja koko luomakunta valitti, maa vavahteli, kun Jumalan poika antoi henkensä.

Mutta kun pimeys oli syvimmillään, Jumalan voittoisa sovitustyö toteutui. Hän herätti kuolleista Jeesuksen Kristuksen. Kun pimeyden vallat valmistautuivat juhlimaan voittoaan, tapahtui ihme. Yö muuttui päiväksi. Syntiin ja kuolemaan sidottu ihmiskunta vapautettiin kahleistaan. Pimeyden ytimessä murrettiin kuoleman valtakunnan portit, ja tuonelan pimeät sopukat valaistiin. Kristus nousi kuolleista ja hän  vapautti vangitut sielut. Tämä ei ole pelkkä historiallinen tapahtuma, vaan totta myös tänään ja joka hetki. Jeesus avaa vankilamme portit ja valaisee sielumme yön. Siksi pimeys ei enää ole pimeää, ”vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.”
 (Ps. 139:12)

Siunattua pääsiäistä!

Suvi Lehtimäki
kappalainen
 

Juhlien juhla

Paastonaikana olemme saaneet hiljentyä ja kulkea kohti suurta juhlaa Kristuksen itsensä askelissa. Ne samat askelet, jotka olemme käyneet Vapahtajan seurassa, kuljettavat meidät väistämättä myös kohti Kristuksen kärsimystä ja kuolemaa. Suoraa tietä pääsiäisen riemuun, ohitse Kristuksen sovitustyön ei ole. Ilman sitä, meillä ei olisi pääsiäisjuhlaa, ei olisi sanomaa ylösnousemuksesta, eikä pelastuksesta, jonka Kristus meille sovitusuhrillaan ansaitsi. Tie pääsiäisen riemuun kulkee murheen kautta.

Matkamme käy hiljalleen kohti pääsiäistä, jota usein nimitetään juhlien juhlaksi. Pääsiäinen on suurin kristillinen juhlamme ja kirkkovuotemme keskus. Samoin kuin myös sen aihe, Kristuksen ylösnousemus, on kristillisen uskomme keskeisin asia. Sama yhteisen uskomme pääsiäiskeskeisyys välittyy hyvin Paavalin todistuksessa: Ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa on myös teidän uskonne (1. Kor. 15:14).

Yhteisen matkan tekeminen korostuu yhteisen seurakuntamme elämässä pääsiäisaikana. Sisäisen matkamme ja valmistautumisemme rinnalla, meitä kutsutaan seurakuntayhteyteen monien eri tilanteiden myötä. Hiljaisen viikon iltoina kellot kutsuvat meidät kirkkoon Kalajoella, Rautiossa ja Himangalla. Hiljaisen viikon yksi koskettavimmista ja hartaimmista hetkistä koetaan, kun kiirastorstain ehtoollispöytä kokoaa meidät yhteen Kristuksen palveltaviksi, hiljentää mielemme ja kääntää katseemme kohti pitkäperjantain tapahtumia. Yhteinen matkamme huipentuu paastosta juhlaan siirtymiseen pääsiäisen jumalanpalveluksissa. Nämä jumalanpalvelukset avaavat meille juhlaportin Vapahtajamme ylösnousemuksen juhlaan. 

Kalajoen seurakunnan puolesta toivotan Sinut lämpimästi tervetulleeksi mukaan pääsiäisajan tilaisuuksiin yhteiselle matkalle, josta saamme ammentaa voimaa, murtaa palasen elämänleipää matkallemme ja virkistäytyä yhteisestä uskostamme.

Jukka Kesola
kappalainen
Kalajoen seurakunta 

Seuroistako urheilusuoritus?

Kesäseurojen ohjelmatoimikunnan työt on melkein tehty, sillä ohjelma on valmis! No, ei me vielä laakereilla päästä lepäämään, pientä viilaamista kyllä riittää ja monenlaista tarkistamista ja varmistamista.

Ohjelmatoimikunnan sihteerinä tehtäviini kuuluu laatia tarkka aikataulu jokaisesta tilaisuudesta ja ilmoittaa kaikille puhujille, laulajille ja juontajille kuinka monta minuuttia heille on aikaa varattu. Kokemuksesta kyllä tiedän senkin, että kaikkien kellot eivät kulje samaan tahtiin ja juontajalla pukkaa väliin tuskanhiki pintaan, kun joutuu seuraamaan miten puhujat ylittävät sovitun aikansa, tai joku muu sekoittaa hyvin laaditut aikataulut. Viimeiselle puhujalle saattaa joskus jäädä niin vähän aikaa, ettei ehdi kuin aamenen sanoa, ja se on kyllä kurja juttu, kun tietää, miten puhujat tilaisuuksiin valmistautuvat ja puheitaan miettivät ja hiovat.

Joskus olen miettinyt vähän huumorimielessä sitäkin, pitäisikö juontajalla olla pilli, jolla voisi puhaltaa puheen tarvittaessa poikki. Se voisi kyllä tuoda urheilusuorituksen makua seuratapahtumiin. Vaikka olisihan se toisaalta aikamoista, jos juontaja seisoisi kentän, eikun salin laidalla sekuntikello kädessään ja pilli roikkuisi kaulanauhassa. Siinähän saisi seurakansa jännittää ehtiikö puhuja maaliin ennen peli- eikun puheajan loppua! Ja malttaisiko puhuja jatkaa puheensa loppuun asti rauhallisesti, kun huomaa juontajan nostavan pillin huulilleen, vai ottaisiko loppukirin puhetta nopeuttamalla? Kyllähän me suomalaiset vähän urheiluhulluja ollaan, joten voisihan sitä joskus kokeilla. Ehkä ei Kalajoen Kesäseuroissa vielä kuitenkaan…

Tilaisuuksien otsikot saattavat myös ohjailla puheen aiheiden valintaa. Saattaakin olla hiukan kiusallista, jos kaikki puhuvat ensi kesänä virtaavista vesistä! Olen joskus kuullut, että joissakin sunnuntaiseuroissa kaikki kolme puhujaa olivat valinneet aiheekseen saman evankeliumitekstin. Puheenvuorot sovittiin ja viimeiseksi jäänyt puhuja viivaili puheestaan yli kohtia jotka ensimmäinen ja toinen puhuja jo aiheesta käsittelivät. Lopulta käteen jäi paperi, joka oli täynnä yliviivauksia. No, liekö totta vai urbaani legenda koko juttu, mutta kyllä Jumalan sanasta riittää ammennettavaa useallekin puhujalle, samastakin kohdasta.

Seurapuheet ruokkivat seuravieraiden sanan nälkää, muuta nälkää ruokitaan seurakuntakodilla ja Heiniskahvilassa. Joissakin tapauksissa molempia voi ruokkia samanaikaisesti, sillä kirkossa pidettävät tilaisuudet kuuluvat seurakuntakodilla ja luultavasti teltoissakin. Sanan ravintoa voi ostaa myös mukaansa kuin evästä, sillä seurapuheet tietysti tallennetaan cd-levyille ja myydään kirjamyynnissä. Netinkin kautta puheita voi tietysti kuunnella, ja sieltä oli ainakin viime vuonna mukava seurata kuinka monta kertaa mitäkin puhetta oli ladattu kuunneltavaksi. Toisaalta siinäkin voi tulla pientä kilpailua; minunpa puhetta on kuunneltu useammin kuin sinun puhetta! Niinpä, mutta sen ja sen saarnaapa on kuunneltu kaksi kertaa enemmän kuin meidän yhteensä! Voi hyvä tavaton, pääasia kuitenkin lienee se, että Jumalan Sana leviää tavalla jos toisellakin ja mahdollisimman monet korvat kuulevat sen.

Sirpa Bergman
Lue lisää Sirpa Bergmanin blogeja osoitteessa: http://www.uusherays.fi/ 

Vedet virratkoon!

Vuosiluvuksi kirjoitamme nyt 2011 ja se on myös tulevien Kalajoen Kesäseurojen vuosiluku! Maa on valkoisen hangen peitossa ja suksikelit erinomaiset, ajatukseni suuntautuvat kuitenkin ladullakin ensi heinäkuun loppupuolelle ja tuleviin Kesäseuroihin.

Edellisen kerran Uusheräyksen väki kokoontui Kalajoelle 14 vuotta sitten, v. 1997, ja sitä edellisen v. 1981. Joka vuosi Kesäseurat on kuitenkin jossain päin Suomea järjestetty, yhteen on kokoonnuttu, pienestä herätysliikkeestämme ja sen lähetysrakkaudesta iloittu!

Aiemmissa Kalajoen Kesäseuroissa en itse ollut vielä mukana, tulin osa-aikaiseksi aluetyöntekijäksi
v. 2005. Vuosien myötä työtehtävät ovat laajentuneet, ja viime syyskuun alusta olen ollut kokoaikainen kurssi- ja tiedotussihteeri. Työhöni kuuluvat myös Lähettäjä-lehden toimitussihteerin tehtävät sekä toiminta Heinäkalliolla.

Monenlaisia tapahtumia ja kursseja olen saanut olla mukana suunnittelemassa ja järjestämässä sekä Heinäkallion leirikodissa että Kalajoen Kristillisellä Opistolla. Kesäseurat on kuitenkin aivan erityinen tapahtuma, hengellinen kesäjuhla, varsinkin Uusheräyksen väelle, mutta toivon mukaan myös monille muille. Toiveemme on että juhlien kynnys olisi matala ja Kesäseurat kokoaisi suuren osallistujajoukon iloitsemaan kristittyjen yhteydestä ja uskosta ja että tilaa olisi myös etsijälle.

Kesäseurat järjestetään yhteistyössä Kalajoen seurakunnan kanssa, seurapaikkana Kalajoen kirkko. Ruokailut ovat seurakuntakodilla. Nuoret taitavat vallata Kalajoen Opiston omaan toimintaansa, osa ohjelmasta on kuitenkin yhteistä kaikille. Lastenhoito ja kouluikäisten ohjelma järjestetään myös seurakuntakodilla, ehkäpä isoja telttojakin alueelle nousee.

Kesäseurojen teemaa miettiessämme tuntui itsestään selvältä että se liittyy jotenkin veteen, joki ja meri ovat oleellinen osa Kalajokea. Virtaava vesi on kiehtova teema, se on elävä, siinä on voimaa ja eteenpäin menoa, samoin kuin Jumalan valtakunnassakin. Tapahtukoon maailmassa mitä tahansa, puhuttakoon mitä tahansa ja väänneltäköön totuutta mihin suuntaan tahansa, Jumala toteuttaa suunnitelmansa vääjäämättä. Vedet siis virratkoon! Ihminen ei voi sitä estää, vaikka yritystä on aina ollut ja tulee olemaan. 

Sirpa Bergman

Ei helpompia tehtäviä!

Aamuhartaudessa nuoret eivät rukoilleet itselleen helpompia tehtäviä, vaan voimia ja viisautta selvitä nykyisistä tehtävistä. Osalle nuorista koulutehtävien tekeminen sovitussa aikataulussa onkin suhteellisen helppoa ja toisille taas tehtävät tuntuvat ylitsepääsemättömiltä vuorilta.

Aikuisilla on aivan samat tuntemukset ja rukouksen aiheet viikon aikana, kun he taiteilevat työn tai työttömyyden ja perheen tarpeiden välillä. Toisilla rukoukset painottuvat enemmän ajankäyttöön ja toisilla talouteen liittyviin asioihin. Näin vatsatauti ja flunssa –aikana rukoukset keskittyvät erityisesti myös terveyteemme.

Nuorten aamuhartaudessa esittämä pyyntö on pysäyttävä – ainakin sen pitäisi olla. He eivät pyytäneet vähentämään tai pois ottamaan mitään. He eivät pyytäneet itselleen mitään lisää, ei mitään mahdotonta. Vain voimia ja viisautta nuoret pyysivät. He olivat oikeastaan tyytyväisiä yleisesti elämäänsä, mutta kaipasivat rohkaisua selvitä heille annetuista tehtävistä. Nuoret eivät olleet siis luovuttamassa taakkansa alla. He rukoilivat eväitä ja karttaa, jotta jaksaisivat ja osaisivat valloittaa vuoren. Nuoret, kaiken ikäiset kristityt tietävät, uskovat ja luottavat siihen, että Jeesus auttaa hädässä.

Pian alkaa perinteinen yhteisvastuukeräys. Keräyksen avulla me voimme vastata jonkun lähimmäisemme rukoukseen. Jumala käyttää meitä ihmisiä niin monella eritavalla helpottamaan lähimmäisemme avuntarvetta, ettemme edes itse tiedä olevamme aina Hänen välikappaleitaan.

…Rukoile ja työtä tee, muu Luojalle jää.
Ajallansa työsi kantaa saa hedelmää.
Vaikka oma voimasi on vaatimaton,
vierelläsi voimallinen Jumala on…

Tanja Vähäoja,
nuorisotyönohjaaja 

Pyhä Henrik ja Suomen pakanat

Sulje hetkeksi silmäsi ja mieti, millaiselta kotikaupunki näyttäisi, jos kristinusko ei koskaan olisi saapunut maahamme. Paikkakunnan profiili näyttäisi aika ankealta. Maisemasta puuttuisivat kaupunkimme komeimmat kiinteistöt, kirkko ja Jokelan pappila. Vuorenkallion kappelia ei olisi, eikä kaukaisella Kallan saarella olevaa kalastajien kappelia. Mutta ei siinä vielä kaikki. Terveydenhoitolaitoksia, kouluja eikä kirjastoa olisi siinä muodossa kuin nyt. Eikä kaupungintaloa, joka edustaa länsimaisen kristillisyyden ja oikeuslaitoksen perustalle rakennettua päätöksentekoa ja yhteiskunnan asioiden hoitamista.

Pyhä Henrik, Suomen apostoli, Nousiaisten kirkossaAika paljon siis puuttuisi. Tänä aikana kristillisestä perinteestä irtiklikkautuminen on helpompaa kuin heinänteko.  Kristinuskon mukanaan tuomat hyvät asiat halutaan ottaa meille kuuluvina itsestään selvyyksinä, jotka historia on tipauttanut meidän syliimme. Tulee mieleen  ihminen, joka haluaisi lakata hengittämästä, mutta tahtoisi silti pitää kaiken sen välttämättömän elämänvoiman, jota keho hengitysilman kautta saa.

Kristinusko saapui Suomeen 1100-luvulla, Suomeen lähetetyn englantilaissyntyisen piispa Henrikin mukana. Kun uskonpuhdistus saavutti Suomen 1600-luvulla, Suomi oli ollut kristitty maa jo 500 vuotta. Tämä on terveellistä muistaa pystykorvaluterilaisessa maassamme, kuten kelpo rippi-isäni aikanaan Suomea luonnehti. Keskiaikaisessa kirjoituksessa todetaan, että kristinusko tulee istuttaa Suomeen, jotta Suomen sokea ja julma pakanakansa saisi valoa. Aika ajoin tuntuu siltä, että kansamme ei noista ajoista ole paljon muuttunut. Sokeutta ja julmuutta löytyy edelleen. Mutta kiitos Jumalalle, on myös vastavoima. Se on evankeliumin valo, jonka ansiosta maassamme on tehty ja edelleen tehdään niin paljon hyvää. Kirkossa, kouluissa, ihmisten auttamisessa, demokraattisessa hallinnossa. Muistetaan 19.1., Pyhän Henrikin päivänä sitä. Kiitetään Jumalaa.

Suvi Lehtimäki, Kappalainen 

Kuvassa Pyhä Henrik, Suomen apostoli, Nousiaisten kirkossa 

Paras joululahjamme

Vuosikymmeniä sitten, ennen kuin jääkaappia oli keksitty, ruokatavarat säilytettiin jääkellareissa. Talvella joista ja järvistä hakattiin suuria jääpaloja, jotka sitten vietiin kellariin ja peitettiin sahanpurulla. Kellareissa ei ollut ikkunoita, mutta sen sijaan paksut seinät ja tiivis ovi. Näin jääkellarit säilyivät kylminä pitkälle kesään. Eräs maatalon isäntä hukkasi arvokkaan rannekellonsa työskennellessään jääkellarissa. Menetys harmitti isäntää kovasti, sillä kello oli arvokas syntymäpäivälahja perheeltä. Hän etsi sitä tosissaan ja haravoi kellarin sahanpuruja laidasta laitaan. Mutta vaikka hän kuinka etsi, ei hän löytänyt kelloa. Vaimokin tuli apuun, mutta tulos oli yhtä huono: kelloa ei löytynyt.

Kun perheen poika kuuli kellon katoamisesta, hänkin halusi etsiä. Jonkin ajan kuluttua hän palasi tupaan kello kädessään. ”Miten ihmeessä sinä löysit sen” muut kyselivät. ”Löytyminen tapahtui seuraavasti” poika vastasi. ”Suljin ensin oven tiiviisti kiinni ja sitten menin makuulle sahanpurujen sekaan ja olin aivan hiljaa. Yhtäkkiä kuulin, että jossain tikitti ja sieltähän kello löytyi”. Kun muut etsivät kelloa silmillä, poika etsi sitä korvillaan. Hiljaisuudessa, muiden äänten ollessa vaiti, hän löysi etsimänsä.

Toivottavasti meidän joulunvalmistelun äänet saavat hiljentyä niin, että saamme rauhassa kuunnella, mitä jouluevankeliumilla meille tänä jouluna on sanottavaa.

Haluaako se pysähdyttää meitä katsomaan omaan sisimpään ja kyselemään, onko Joulun Herra saanut asettua sinne asumaan? Onko Hän tullut ja tuonut sinne todellisen joulurauhan ja jouluilon? Ellei näin ole vielä käynyt, jouluevankeliumilla on tärkeä viesti juuri sinulle, sinun korvillesi ja sydämellesi: Kuuntele sitä ääntä ja vastaanota ja omista se omalle kohdallesi. ”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra”.

Etsijä ja vastaanottaja voi näin löytää  joulun tärkeimmän lahjan, joka on yhä uudestaan ja uudestaan tarjolla, vaikka olisimme sen unohtaneet tai hukanneet kiireisen elämän keskellä. Se lahja ei ole tarjolla vain jouluna, vaan jokaisena päivänä, jolloin tarvitsemme sitä. Sen saa omistaa koko kansa, lahjanantajan puolelta ei sille ole asetettu mitään rajoituksia, vaan se on jokaista varten.

Todellinen jouluilo syttyy siitä, kun ottaa vastaan Joulun Herran tärkeimmän lahjan. Sen paketin, jonka päällä on sinun nimesi ja jossa sanotaan: ”Ole turvallisella mielellä, sinun syntisi ovat anteeksiannetut”. Tämän lahjan vastaanottaja löytää näin sisimpäänsä todella arvokasta ja tärkeää. Ulkonaisesta joulun viettämisestä tulee silloin aidon löytäjän ja lahjansaajan juhla, jossa juhlan keskus on seimen lapsi itse.

Tutun joululaulun sanat alkavat elää uudella tavalla: Kiitos sulle, Jeesuksemme, kallis Vapahtajamme, kun sä tulit vieraaksemme, paras joululahjamme. tullessasi toit sä valon, lahjat rikkaat, runsahat. Autuuden ja anteeks`annon, kaikki taivaan tavarat.

Rauli Junttila, kirkkoherra 

Itsenäisyys ja sovinto

Joulukuun kuudentena vietämme itsenäisyyspäivää. Jokainen juhlii sitä omalla tavallaan. Kuka katsellen, kenellä on tänä vuonna Presidentin tanssiaisissa se hienoin iltapuku, kuka sytyttäen kaksi kynttilää kaikessa hiljaisuudessa kotinsa ikkunalle. Päivä soveltuu  hyvin myös yhteiseen ruokailuun viihtyisässä paikassa perheen tai ystäväjoukon kanssa.

Kaikille yhteistä on tieto, miksi päivää vietetään. Se on kansallisen vapauden ja riippumattomuuden päivä, jolloin saamme hiljaa mielessämme olla ylpeitä suomalaisuudestamme ja siitä, että toiset eivät tule meitä omalle tontillemme määräilemään.

 Hinta tästä lahjasta on ollut kallis. Keskuudessamme elävät sotien veteraanit ja kynttilöiden valaisemat sankarihautausmaat muistuttavat meitä siitä. Suomalainen korpisoturi oli voittamaton. Suomi oli ainoa Neuvostoliittoa vastaan sotaa käynyt maa, jota ei miehitetty. Kun Jumala oli meidän puolellamme, kuka saattoikaan olla meitä vastaan?

 Kaikken suurin ihme ei kuitenkaan ollut torjuntavoitto, jonka armeijamme sai maailman mahtavimmasta sotakoneistosta. Suurinta kaikesta on ollut, että sodan jälkeen kansamme ei katkeroitunut eikä kasvanut vihaan; ei, vaikka kaikki inhimilliset syyt olisivat antaneet aihetta.

 Oma isäni oli Tali-Ihantalan veteraani, joka oli talvisodassa menettänyt kaksi veljeään. Entistä vihollista hän opetti kunnioittamaan. Opetti antamaan anteeksi, silloinkin kun kukaan ei ollut tullut anteeksi pyytämään. Arvelen, että hänenkaltaisiaan isiä veteraaneissa on paljon. He tiesivät, että myös vastustaja oli tullut rintamalle päättäjiensä käskystä, ei omasta tahdostaan.

 Suomen kansa on sodan jälkeen kasvanut sovinnon hengessä. Sovitus on kristinuskon peruselementti. Miten ihminen kääntää käyttövoimaksi raskaan kokemuksen? Valitseeko hän katkeruuden ja vihan, vai sovinnon ja anteeksiannon? Se on ihmisen valinta, josta hän on vastuussa itselleen ja muille. Ihmisen kyky sopia on rajallinen, mutta Jumalalla se kyky on täydellinen. Hän on poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta tehnyt sovinnon ihmiskunnan kanssa. Sitä kautta myös ihmisten keskinäinen sovinto on mahdollinen. Niin yksilöiden, kuin kansakuntienkin tasolla.

Riemullista Itsenäisyyspäivää ja adventin aikaa kaikille!

Suvi Lehtimäki
kappalainen 

Paha ja hyvä kirkko

Pysy erossa typeristä ja asiattomista väittelyistä; sinähän tiedät, että niistä syntyy riitoja.” (2. Tim. 2:23)
Toisen Timoteuskirjeen sanat ovat viisaat. Asiallinen keskustelu rakentaa, typerät väittelyt rikkovat. Viime viikon aikana tulokset ovat olleet näkyvissä. Moni on jättänyt kirkon. Heidän lähtöönsä ei tule suhtautua kevyesti. Syitä lähtöön on  monenlaisia. Jos yksikin on lähtenyt siksi, että on kokenut tulleensa hylätyksi tai syrjityksi, siinä on yksi liikaa. Meillä pitäisi olla kirkko, jossa jokaisen on hyvä olla. Mutta kirkko ei muodostu pyhimyksistä, vaan tavallisista syntisistä ihmisistä. Ja siellä, missä on ihmisiä, on vallanhalua ja taipumus kuvitella, että pitää hallussaan sen ainoan oikean totuuden.

Typerä ja asiaton väittely aiheutti vahingon. Rakentava ja tasapuolisesti miehitetty keskusteluryhmä olisi  luonut kirkosta toisenlaisen kuvan. Kirkosta löytyy myös hyväksyntää, rakkautta ja armollisuutta. Siellä ei ole sitä jäsentensä ansiosta, vaan pikemminkin heistä huolimatta. Kirkko on enemmän, kuin taitamattomat viranhaltijat tai aina-oikeassa-olevat superuskovaiset. Kirkon ytimessä on sanoma sovituksesta, joka perustuu Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen. Tämä sovitus rakentaa sillan ihmisen ja Jumalan välille. Se voi rakentaa sillan myös ihmisten kesken. Ihminen uskoo sovitustyöhön tai sitten ei. Usko häilyy ja vaihtelee elämän aikana. Se saattaa kadota. Mutta portti takaisin on aina auki.

Luterilainen kirkkomme sallii paljon. Se sallii kielteisiä asioita, kuten hitauden päätöksissä, joissa olisi pitänyt olla nopeampi ja valppaampi. Mutta kirkko sallii myös  hyvää. Kun joskus ennen pappeuttani tuskaannuin kirkon toiminnalle ja olisin halunnut mennä pois, mieleen nousivat aina apostoli Pietarin sanat: ”Herra, kenen luo me menisimme?” Jos olisin mennyt pois, olisin vain katkeroitunut. Jäämällä kirkkoon ja vielä ryhtymällä sen palvelukseen, minulla on mahdollisuus yhden pienen ihmisen tasolla tehdä edes jotain konkreettista hyvää kirkon välittämän sanoman puitteissa. Kaiken keskellä on hyvä muistaa, että kaikista maassamme toimivista kirkoista, mukaan lukien niin perinteiset kirkot, kuin niin kutsutut vapaat suunnat, meidän luterilainen kirkkomme on kaikkein vapaamielisin ja sallivin. On aina heitä, jotka haluaisivat lisää liberaaliutta, ja niitä jotka tahtoisivat pysyä entisellään. Niin kauan kuin kirkko muodostuu sen jäsenistä, eli epätäydellisistä ja hyvin erilaisista ihmisistä, täydellisen yhteisymmärryksen löytyminen on vaikeaa. Mistään maan päältä ei löydy täydellistä rakkauden yhteisöä, jossa ihmisen olisi ihmeen ihana olla. Pettymys voi tulla niin kirkossa kuin sen ulkopuolellakin. Mutta Jeesus on kirkon pää. Sovituksen evankeliumi on todellakin saviastiaan kätketty aarre, kuten Raamatusssa kuvataan.   Tämä evankeliumi on elämämme tärkein asia.

Suvi Lehtimäki, kappalainen

MINKÄ VÄRINEN ON SINUN ENKELISI?

Oletko sattunut huomaamaan lehdessä ilmoitusta Enkeli-illoista tai mainosta hoidosta, jossa on mukana enkeli-energiaa?
Tulevana sunnuntaina vietetään taas perinteistä Mikkelinpäivää.  Sunnuntain erityiseksi aiheeksi on nimetty Jumalan sanansaattajat eli enkelit.  Enkelit ovatkin nyt muodissa, sillä niiden kuvia on liitetty astioihin, tekstiileihin, tauluihin, hoitoihin ja oikeastaan vaikka mihin, vain mielikuvitus rajana. Toisaalta miksi näin ei olisi, sillä Jumalahan on kaikkialla, mikseivät siis myös Hänen sanansaattajansa? Raamatussa voimme lukea monista enkelikohtaamisista. Yleensä enkeli on ensin rauhoittanut ihmistä sanoilla ”älä pelkää” ja vasta sen jälkeen kertonut viestin vastaanottajalle. Enkeli on toiminut Jumalan käskystä.

Siksi meitä saattaakin hieman hämmentää ja ihmetyttää tämä tietynlainen kaupallisuus nykyajan enkeleiden ympärillä. Maksullisissa Enkeli-illoissa ei rukoilla kolmiyhteistä Jumalaa toteuttamaan tahtoansa elämässämme, vaan yritetään meditaation kautta ottaa yhteyttä omaan enkeliimme.  Illoissa yritetään saada selville oman enkelimme muoto, väri sekä sen läsnäolon tuntemus lähellämme. Enkelin toimeksiantaja on muuttunut Jumalasta minuksi itsekseni. En enää ensisijaisesti turvaisikaan ja saisi voimaa kolmiyhteiseltä Jumalalta, vaan enkeliltä enkelienergian kautta.  Enkelienergia parantaisi ja toisi elvytystä uupuneelle.

Miltä tämä sinusta kuulostaa? Minkälainen on sinun usko Jumalaan ja suhteessa enkeleihin? Ketä sinä huudat avuksesi ja maksatko tapaamisesta?  Itse olen huolissani, jos esimies ja alainen suhde on vääristynyt. Jos Jumala ei ole enää sinulle kaikkivaltiaan paikalla ja enkelit Hänen sanansaattajiaan.  Mikäli epäilet toimeksiantoa, niin tutkiskele Raamatustasi seuraavia kohtia ja tule sunnuntain aina ilmaiseen jumalanpalvelukseen kuulemaan lisää aiheesta!
2. Moos. 23:20- 22
Matt. 4:6, 18:1- 10
Hepr. 1:7
Ps. 91: 9-16
Ps. 139: 23- 24

Tanja Vähäoja, nuorisotyönohjaaja 

Kuoleman varjo ja Jumalan

Iltapäivälehti kertoi, kuinka raskaan ajoneuvon kuljettaja oli pelastunut varmalta kuolemalta, kun hänen ohjaamansa yhdistelmä oli suistunut tieltä ja murskautunut. Lehdessä oleva kuva todisti, kuinka ohjaamoon oli jäänyt miehen kokoinen ehjä kolo, josta kuljettaja oli saanut kömpiä ulos, vain pieni kuhmu otsassaan. Mieleeni nousivat sanat..”hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen” (Ps 91)

Tuntui hyvältä, että sensaatiolehti oli tehnyt suuren jutun myös hyvästä uutisesta. Yleensähän vain huonot uutiset saavat paljon palstatilaa.

Elokuun viimeisenä sunnuntaina vietimme seurakunnassa Raskaan liikenteen kirkkopyhää. Juhlassa puhuttiin siitä, kuinka meitä, niin liikenteessä kuin muuallakin,  seuraa kaksi varjoa. Profeetta Jesaja puhuu kuoleman varjosta. Tämä varjo koskettaa jokaista, joka on menettänyt rakkaansa, tai on ollut lähellä kuolemaa. Ennen pitkää kuoleman varjo osuu jokaiseen meistä. Mutta on hyvä muistaa, että kuoleman varjon lisäksi meitä seuraa toinenkin varjo. Se on Jumalan varjo, se josta psalmi 121 sanoo: ”Herra ei anna sinun jalkasi horjua, väsymättä hän varjelee—hän on suojaava varjo, hän on vartijasi.” Jumalan varjo on paikalla joka päivä, jolloin lukuisat töihinlähtijät ja muut matkalaiset saavat turvallisesti lähteä ja päästä perille. Jumalan varjo suojeli häntä,  joka jäi henkiin vaikka 37 tonnia betonia ja metallia murskaantui hänen päälleen. Kuolema ja elämä käyvät maailmassamme jatkuvaa taistelua. Kuolema korjaa saalistaan sillä logiikalla ja siinä järjestyksessä, jota ihminen ei voi ymmärtää. Kuoleman varjo  pimentää valon  siinä paikassa johon se osuu. Mutta varjo ei voi sammuttaa sitä aurinkoa, joka on itse Jeesus Kristus. Hän on voittanut kuoleman, ja me saamme olla voittajat yhdessä hänen kanssaan.

Suvi Lehtimäki
kappalainen