Arkisto: Blogi
« < 1 2 3 4 5 6 > »Tulkoon joulu ja Kauneimmat joululaulut
Jouluvaloja näkyy jo. Posti tuo mainoksia joululahjavalintoja silmällä pitäen. Joulukarkit ja –koristeet kauppojen hyllyillä muistuttavat: Joulu on tulossa. Minulle jokainen syttyvä valo ja joulukoriste, olkoonkin krääsää ja aikaista, kertoo, että meillä huomataan joulu. Maailman Vapahtajan syntymäjuhla näkyy. Maailman kaikkeuden Herra syntyi tallissa, hyvin piilossa oleviin olosuhteisiin. Mutta kuinka kävikään? Jumala, jolle mikään ei ole mahdotonta, lähetti enkelin ja paimenet viestinviejiksi. Saman Hän voi tehdä vieläkin. Joulu sydämessä merkitsee sitä, että Jeesuksella on tilaa siellä. ”Ikuisen joulun, jos tahdot löytää, sydämes avaa ja kohtaat Vapahtajan… Tulkoon juhla todellinen. Tulkoon Jeesus Herraksi sen. Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on.” (Pekka Simojoki)
Mikä saa ihmisen tekemään hyvää toiselle? Kenelle siitä koituu suurin hyvä? Mikä saa minut tekemään pahaa toiselle? Ketä silloin eniten vahingoitan? Arvelen, että itseäni. Myös hyvän tekeminen antaa itselle ainakin yhtä paljon kuin toiselle. Olen työssä, jossa näen paljon hyvän tekijöitä ja hyvän tekemisen seurauksia. Lähimmäisen hätä lähellä ja kaukana tulee meitä lähelle monin tavoin. On hyvä, että meillä on kanavia auttaa, kuten lähetysjärjestöt. Kauneimmat Joululaulut on yksi tapa olla mukana tekemässä hyvää. Moni lienee osallistunut jokaisena vuotena yli 40 vuotta jatkuneeseen Suomen suosituimmaksi tulleeseen musiikkitapahtumaan. Koska Suomen Lähetysseura on Kauneimpien Joululaulujen organisaatiojärjestö, kaikissa tapahtumissa kerätään kolehti tai kahviraha Lähetysseuralle, tänä vuonna vammaisten lasten auttamiseksi. Tule mukaan, antaessaan saa!
Anna-Maija Pahkala, lähetyssihteeri
Autuaita ovat murheelliset
Matt. 5:1-12
Pyhäinpäivänä sytytetään hautausmailla tuhansia kynttilöitä rakkaiden ihmisten muistolle. Kynttilöitä sytytetään myös niiden ihmisten haudoille, jotka ovat kuolleet jo monia sukupolvia sitten ja joiden muisto elää vain palavassa kynttilässä. Valomeri on kuin muistutus menneiden sukupolvien ketjusta, johon myös me liitymme syntymämme, mutta myös pyhän kasteen kautta. Menneiden sukupolvien ihmisiä, jotka ovat sinnikkäästi toimineet läheistensä lisäksi myös vieraiden hyväksi, on helppo kutsua Jumalan pyhiksi. Heistä monesta on kaiken inhimillisyytensä ja puutteidensa keskellä huokunut jonkinlaista taivaallista hyvyyttä ja lämpöä, joka on koskettanut heidän kohtaamiaan ihmisiä ja tehnyt heihin lähtemättömän vaikutuksen.
”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Näillä sanoilla Jeesus pyhäinpäivän evankeliumissa toivottaa kuulijansa tervetulleeksi autuaiden joukkoon, Jumalan pyhien joukkoon. Jeesuksen vuorisaarnan kuulijat olivat sekalaista seurakuntaa, varmasti elämässään monia menetyksiä ja pettymyksiä kokeneita, monet itkut itkeneitä ja heitä, joiden kaipuu Jumalan luo johti heidät Jeesuksen seuraan. Hengessään köyhät ovat niitä, joilla ei tule edes mieleen tarjota vastapalvelusta tai suoritusta Jumalan edessä, vaan he ovat tulleet Jeesuksen luo köyhinä ja tyhjinä. Heitä Jeesus kutsuu taivasten valtakunnan eli Jumalan perillisiksi. Näitten Jeesuksen sanojen kuulijakunta on nykyäänkin monien murheiden alla kulkeva ihmisjoukko, joka kaipaa kuulla lohdutuksen sanoja. ”Autuaita ovat murheelliset, he saavat lohdutuksen.”
Vuorisaarnan ensimmäiset kuulijat olivat samassa tilanteessa kuin me, keskellä arkisen elämän inhimillisyyttä, keskellä elämän riemua ja murhetta. Jeesus nimittää kuulijajoukkonsa autuaaksi jo nyt, vaikka lupaus lohdutuksesta tai Jumalan näkemisestä suuntaa kuulijoiden katseet tulevaa Jumalan valtakuntaa kohti. Lopullinen lohdutus on luvassa tämän ajan päätyttyä.
Pyhäinpäivän viettäminen antaa muistutuksen siitä, että ihmisen aika maan päällä on lyhyt. Se on sarja kohtaamisia toisten ihmisten kanssa, se on riemun ja ilon yhteistä jakamista, tuskaa ja pettymystä, mutta myös täyttymystä. Ja kaiken tämän keskellä elää vuorisaarnan puhuja ja autuaaksi julistaja Jeesus Kristus itse.
Menneiden sukupolvien ketjussa he, jotka vajavuuksiensa ja elämän kipujensa kanssa turvautuivat Jeesuksen armoon ja rauhaan viitoittavat meille elämän tietä, joka johtaa kohti taivasten valtakuntaa. On sanottu, että perille päässeitten muisto valaisee meillekin tietä taivaan kotiin. Siksi syttyvät tuhannet kynttilät hautausmaille, sillä elämä ei ole vain tässä, vaan Jumalalla on varattuna valtakunta ajan tuolla puolen. Tämä maanpäällinen elämämme saa mielekkyyden tästä ikuisuuden näkökulmasta käsin. Tämän elämän riemut ja tuskat testaavat ihmisyytemme, mutta taivasten valtakunnan Herra kutsuu jo nyt meidät osallisiksi autuudesta. Hengellisesti köyhinä ja armottomina voimme turvautua hänen armahtavaisuuteensa, sillä hän kutsuu meitä luokseen kuulemaan lohdutuksen sanojaan:
”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset: he saavat lohdutuksen.”
Jukka Kesola
Jumala vai sattuma?
Viime sunnuntaina (20.10.) vietettiin uskonpuhdistuksen päivää. Evankeliumissa kerrottiin kuninkaan virkamiehestä, jonka poika oli kuolemansairas. Kun mies sai kuulla Jeesuksesta, hän käveli pitkän matkan hänen luokseen ja pyysi apua. Jeesus vastasi miehelle ensimmäiseksi tylyllä tavalla :"Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä." Mies ei kuitenkaan lannistunut. Hän jatkoi pyytämistään, jolloin Jeesus antoi hänelle lupauksen pojan paranemisesta. Mies luotti lupaukseen. Hän sai pyytämänsä. Hän uskoi Jeesukseen, myös hänen perheensä. Olisi voinut käydä toisinkin. Mies olisi voinut unohtaa Jeesuksen ja pitää paranemista sattumana tai hyvänä onnena. Niinhän usein käy. Kriisin tapahtuessa moni rukoilee Jumalaa. Vastauksen saatuaan ihminen unohtaa Jumalan ja jatkaa elämäänsä ilman häntä. Silloin tapahtuu jotain hyvin surullista: ihminen menettää etsikkohetkensä ja uskon mahdollisuuden. On helpompi uskoa sattumaan kuin Jumalaan. Joskus tuntuu suorastaan pelottavalta, miten tarkkanäköisesti Jumala vastaa rukouksiimme. Hän vastaa usein tavalla, jota emme toivo tai ymmärrä. Meidän ei tarvitsekaan ymmärtää. Tärkeintä on, että uskomme. Elävä usko on toimivaa, ulospäinsuuntautunutta, eteenpäin pyrkivää. Se on kasvamista siihen, että pelastuksemme ei ole oman hurskautemme vaan ainoastaan Jeesuksen sovitustyön varassa. Sen varassa me uskallamme elää, ja sen varassa täältä kerran lähteä. Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.
Suvi Lehtimäki
kappalainen
Kadonnut ja jälleen löytynyt
Otsikko on juhannusta edeltävän sunnuntain kirkkovuoden aihe. Yhdessä evankeliumiteksteistä Jeesus kertoo tuhlaajapojasta, hänen isästä ja veljestään. Kertomuksen ytimenä on isän ilo löytyneestä pojastaan. Tarinaan on helppo samaistua. Jokaisessa meissä on enemmän tai vähemmän tuhlaajapoikaa, hukkaan joutumista ja löytymisen iloa.
Vaikka vaivaisukko lieneekin tuhlaajapojan vastakohta, sopii tuhlaajapojan isän sanat varsin hyvin Raution vaivaisukonkin kohtaloa kuvaamaan. Ryöstön ja kaappauksen uhriksi joutunut ukko oli toipumassa kaikessa rauhassa hetken Jokelan pappilan eteisessä. Reissu on jättänyt pieniä jälkiä sinne ja tänne, musta frakki oli hiukkasen nuhraantunut ja valkoisissa housuissa tahroja. Nuhraantumisesta huolimatta ukko lähetettiin erityiskuljetuksella vaivaisukkojen kesäjuhlaan Kerimäelle.
Merkittävin muutos vaivaisukon hapituksessa oli kaappauksen aikana ilmestyneet mustat silmät, aivan kuin hän olisi saanut näkönsä takaisin. Saako tuhlaajapoikakin näkönsä takaisin, kun hän palaa kotiin ja saa tuntea Isän rakkauden. Eikö juuri rakkaus saa rakastamaan, ilo iloitsemaan, hyvä jakamaan hyvää.
Jussi Leppälä
Nokkosperhonen leskenlehdellä
Ihastelin kevään ensimmäisiä leskenlehtiä kotitalon kivijalan juuressa. Siinä samassa yhden kukan päälle lennähtää nokkosperhonen. Yritän nopeasti kaivaa kännykkäkameran käsiini, mutta kun saan sen laukaisuvalmiiksi, on perhonen jo lentänyt yläilmoihin. Päätän kuitenkin ottaa kuvan leskenlehdistä ja juuri kun olen laukaisemassa, ilmestyy perhonen yllättäen takaisin kukkaan. Ja niin minulla on kuva nokkosperhosesta leskenlehdellä. Ei kovin laadukas eikä tarkka, mutta riemullinen kevätkuva kuitenkin.
Olen nähnyt monia kuvia, joihin kuvaushetkellä on ilmestynyt jotakin odottamatonta. Jään miettimään, miten vähän lopulta näenkään ympärilläni olevasta elämästä. Kuljen mietteissäni, huomaamatta, ohitan ihmisiä kohtaamatta, kävelen läpi keväisen luonnon sen ihmeitä näkemättä.
Tänä aamuna heräsin aikaisin lintujen konserttiin. Niin riemullista laulua, että tuskin höyhenissään pysyvät. Tässähän se on, se ilo, ihan ympärilläni. Miksen minäkin antaisi sen istua kämmenelleni ja painaa rintaani vasten. Onhan tämä uuden elämän ihme, kevään kupliva ylistys, sellainen Jumalan lahja, joka annetaan kaikille tasapuolisesti ja vieläpä ihan ilmaiseksi.
Nokkosperhonen nousee kevyesti siivilleen. Pistän kuvani kännykän kautta jakoon. Hyvää kevättä Jumalan lapsi!
Jussi Leppälä
Pääsiäisen ilo ja toivo
Vuosia epätoivon hallitsema mies soitti, että ’on se jotain, kun toinen on kuollut minun puolestani, jotta minä saan ikuisen hyvän. Se on toista kuin audi tai ulkomaanmatka’. Epätoivo oli pois ja toivo löytynyt siinä, mitä hän Jeesuksessa omistaa. Tätä kirjoittaessani sain tämän soiton ja koin jälleen, mitä hyvä sanoma synnin sovittajasta ja kuoleman voittajasta saa aikaan.
Pääsiäinen kertoo meille elämän voitosta ja epätoivon väistymisestä. Jeesuksen viime päivien tapahtumat päättyvät ikuisen ilon ja toivon näkymään. Tätä Vapahtaja valotti seuraajilleen vuoden ajan ennen sen tapahtumista. Hän tiesi että tulee pimeyden hetki, vääryyden valta ja että se on järisyttävä koetus niille, jotka häntä seuraavat. Hän tiesi, että silloin heidän toiveensa raukeaa tyhjiin – hetkeksi. Näin tapahtui vaikka Jeesus ei kertaakaan jättänyt sanomatta, että kolmantena päivänä hän nousee kuolleista. Tämän muistivat jopa ylipapit, kun pyysivät Jeesuksen haudalle vartijat. Voitto kuolemasta on ainutlaatuinen teko. Se tapahtui Jeesuksessa kuten synnin sovittaminen. Nämä kaksi takaavat meille ikuisen ilon.
Jeesus sanoi myös, että hän palaa takaisin. Ennen sitä moraalinen, älyllinen ja uskonnollinen eksytys valtaa maailman. Yhtä aikaa myös evankeliumi saarnataan kaikille kansoille. Tämä kaksoisnäköala on ilmeinen tänään. Evankeliumi leviää enemmän kuin koskaan 2000 vuoden aikana. Sanoma ristiinnaulitusta kuoleman voittajasta etenee hämmästyttävästi, kun Intiassa, Kiinassa, Afrikassa, Aasiassa, Etelä-Amerikassa miljoonat ja miljoonat tulevat uskoon. Kiinassa kastetaan kaksi miljoonaa aikuista joka vuosi, lasten kastamista ei saa mainita, kun valtio kieltää sen. Ja samaan aikaan vääryys, väkivalta, sodat ja pahuuden uhka lisääntyvät maan päällä.
Tähän liittyi Jeesuksen sana: ’Tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikille kansoille, sitten tulee loppu. Loppu! Mille?Epäuskon, vääryyden ja väkivallan aikakausi (kr. aioni) loppuu kerran. Jeesus puhui synnytystuskissa olevasta ihmiskunnasta. Yhtä selkeästi kuin hän sanoi nousevansa kolmantena päivänä kuolleista, Hän sanoi palaavansa takaisin. Siitä on 318 mainintaa Uudessa testamentissa.
Tärkeintä on se, mitä Jeesus pitkäperjantaina ja pääsiäisenä teki puolestamme. Piina- viikon sanoma on se, että yksi kärsi ja kuoli puolestamme, jotta meillä rauha olisi. Kuulkaamme hyvää sanomaa syntien anteeksisaamisesta ja ikuista elämästä.
Jorma Puhakka, kappalainen, Himanka
Onko rakkautta ilmassa?
Kaksi-vuotias juoksee kohti pelokkain silmin ja tarttuu tiukasti kiinni housunlahkeeseeni. Olen jälleen lähdössä ja minulla on jo kiirekin. Kehotan pikkumiestä leikkimään siskonsa kanssa, koska isän tarttee nyt mennä. Mutta ote ei irtoa ja huulilta sopertuu sanat: ”Isä, älä mene pois, minä haluan sinua rakastaa”.
Niihin sanoihin loppuu kiire ja isä tipautetaan keskelle olennaisinta. Pieni lapsi ei tiedä vielä paljon, mutta tietää tärkeimmän. Rakkaudesta kaikki lähtee. Siinä sylikkäin eteisen lattialla rukoilen hiljaa mielessäni, että pikkumies ei koskaan lakkaisi kaipaamasta isän rakkautta ja että muistaisin itse tämän hetken aina. Enkä vieläkään ole tuota hetkeä unohtanut.
Lauluntekijä Hector kyselee otsikon sanoin, onko rakkautta ilmassa, ja aiheellisesti kyseleekin. Vanhempana tuskin kukaan pystyy lyömään ylpeänä rintaansa ja sanomaan: minä onnistuin. Eikä onnistuminen ole edes tärkeää. Tärkeintä lienee juuri se, että annamme lapselle sen lämmön, läheisyyden ja turvallisuuden, jota hän eniten tarvitsee. Lapsi on vanhemmillaan vain hetken lainassa ja silloin pitäisi olla rakkautta ilmassa. Kodin ja vanhempien kasvatusta ei korvaa mikään muu instituutio, ei koulu, seurakunta, ei mikään.
Mutta virheitäkin voi onneksi korjata. Vanhempi voi löytää joskus lapsensa vasta aikuisena ja onnistuu rakentamaan puuttuneen tai särkyneen sillan vielä silloinkin. Rakkauden puutteen voi korjata vain rakkaudella.
Kasteessa Jumala kutsuu ihmisen nimeltä, omaksi lapsekseen, seurakunnan jäseneksi. Nimeltä kutsutun ainutkertaisuutta saamme kantaa mukana koko elämämme. Ja kun oma rakkaus tuntuu välillä loppuvan tai on heikoilla, voimme luottaa Jumalan rakkauteen. Silloin emme ole yksin isänä, äitinä, vanhempana.
Jos peilistä katsovat väsyneet ja epäonnistuneetkin kasvot, älä unohda, että olet Jumalan ainutkertainen.
Jussi Leppälä
Jouluilo
Kyllä se näkyy! Valoina ikkunoissa ja pihoilla, kauppojen hyllyillä ja mainoksissa, lisääntyvänä kiireen tuntuna, kun haluaisi niin paljon ehtiä ennen kuin se oikeasti tulee. Ja onneksi se näkyy, on se niin suuri asia. Joulu. Adventin ajan sunnuntaiden aiheet kertovat Kuninkaan tulemisesta, tien tekemisestä Kuninkaalle ja ensi pyhänä todetaan, että Herran syntymä on lähellä.
Jeesus tarvitsi aasia, eläintä, jota ei pidetty suuressa arvossa. Päinvastoin, tyhmänä sitä taidetaan pitää vieläkin. Mutta Herralla oli käyttöä juuri sille. Se, mitä häpeän, minkä toivoisin olevan toisin, mikä saa tuntemaan olemassaolon epävarmalta, sitä Herra tarvitsee. Mummoni laulama virren säkeistö kuului näin: ”Sä Herra usein valitset, aseikses pienet alhaiset, siks että heissä näkyisi vain sinun suuri voimasi.” Nyt kuulen siinä enemmän sävyjä. Herra valitsee aaseikseen pieniä ja alhaisia. Halleluja!
Pieni ja alhainen oli se inhimillinen tilanne, mihin Jeesus syntyi. Kihlaparin liitto oli vielä vahvistamaton. Majatalossa ei ollut tilaa, joten eläinten talli toimi synnytyssalina. Miten epätäydellistä kaikki olikaan ihmissilmin katsottuna. Maria ei nähnyt tietä eteenpäin. Emmekö usein jaa jotain tästä tietämättömyydestä Marian kanssa? Ainakin minulle on tuttu tunne, etten tiedä, miten selviän edessä olevasta. Tai jo tapahtuneista asioista. Kun ei voi valita, on suostuttava ottamaan uskon askeleita, yksi askel kerrallaan, yksi hetki kerrallaan. Avuton suostuu pyytämään apua Jumalalta. Ja sen Hän antaa - ajallaan.
”Ja niin kuin Herran äiti myös kirkko Kristuksen voimaa ja valtaa vailla on kehto laupeuden. Se tehdään köyhäksi. Kun siltä kaikki puuttuu, sen voimattomuus muuttuu ylistysvirreksi.” (Vk. 52:5)
Iloitse, huuda riemusta, juhli ja laula! ”Herra ottaa pois tuomiosi ja karkottaa vihollisesi. Herra, Israelin kuningas, on keskelläsi, sinun ei tarvitse pelätä mitään pahaa. Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.” (Sef. 3) Tässä profeetta Sefanjan kautta
JOULUILOA jokaiselle jokaiseen päivään!
Anna-Maija Pahkala
SATAMAKIRKON VAPAAEHTOISET SIUNATTIIN TEHTÄVÄÄN
Toisena adventtisunnuntaina seurakunnassamme vietettiin juhlaa. Jumalanpalveluksessa oli mukana joukko Satamakirkon vapaaehtoisia, jotka siunattiin tehtäviinsä. Tässä blogissa julkaisen osan puheesta, joka heille osoitettiin.
"Te olette maailman valo”
Te vapaaehtoiset olette työssänne ehtineet kohdata jo monenlaista kohtaloa ja elämäntarinaa. Olette saaneet kohdata sen kiitoksista parhaan, kun olette saaneet olla kirkossa kävijöiden luottamuksen kohteena. Olette saaneet kuulla uutisia heidän kodeistaan ja perheistään, jotka ovat kaukana maailman toisella puolella. Olette antaneet heille mahdollisuuden kokea, että satamassa on paikka heitä varten ja paikassa ihminen, joka on lähimmäinen ja tahtoo parhaansa mukaan palvella heitä.
Heprealaiskirjeessä sanotaan: "Älkää unohtako vieraanvaraisuutta, sillä sitä osoittaen moni on tietämättään saanut pitää enkeleitä vieraanaan." Satamakirkkoon saapuneet vieraat ovat saaneet kokea siunausta teidän läsnäolostanne, mutta aivan varmasti se siunaus on ollut molemminpuolista. Olen varma siitä, että myös te olette saaneet iloa ja rohkaisua heidän läsnäolostaan, sekä vahvistusta siihen, että saamanne kutsumus ei ole tullut tyhjästä, vaan sillä on ollut väkevä lähettäjänsä.
Tämän hyvän lähettäjän, Taivaallisen Isän siunauksen, seurakunta välittää teille tänä päivänä. Tämä siunaus saa vahvistaa teitä kutsumuksessanne ja antaa teille voimaa ja rohkeutta myös väsymyksen hetkillä.
Vapaaehtoistyö ei aina ole pelkästään iloista ja myönteistä. Meidän on hyvä tiedostaa, että siellä, missä tehdään Jumalan työtä, myös vihollinen tahtoisi tehdä omaa kylvöään. Mutta saamme rohkein mielin muistaa Raamatun sanat: "kun Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan:"
Me emme aina tiedä, milloin olemme saaneet olla Jumalan rakkauden välittäjänä toiselle ihmiselle. Emme kovin usein tunne itseämme pyhiksi ja hyviksi ihmisiksi. Mutta Jumalan rakkaus välittyy meistä silloinkin, kun olemme uupuneet ja ristiriitaiset. Keskeneräisinä ja vajavaisina ihmisinä saamme heijastaa Vapahtajan valoa niiden ihmisten elämään, jotka Jumala on lähettänyt meidän tiellemme.
Jeesus sanoo: "Te olette maailman valo". Hän ei lisää tähän lauseeseen mitään ehtoja. Me olemme hänen valonsa, riippumatta siitä, miltä meistä tuntuu tai millainen hengelllinen tilamme on. Te satamakirkkolaiset olette Kristuksen valo niille miehille ja naisille, jotka tulevat merien takaa, kylmältä mereltä tai rahtiliikenteessä olevat maantietä pitkin, teidän ylläpitämäänne kirkkoon. Te olette heidän valonsa, jotka lähtevät kohti uutta, kenties tuntematonta satamaa. Te olette heidän valonsa, jotka lähtevät satamasta kenties viimeisen kerran. Kristus-valo on voimakas. Se välittyy hänen palvelijoidensa kautta, eikä se jätä kylmäksi ketään. Lähtijä saa sen mukaansa ja se pysyy hänessä. Siksi tekemänne työ on enemmän kuin humanitääristä auttamistyötä. Se on enkelin työtä, joka kantaa vastaanottajaansa iankaikkisuuteen saakka.
Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa
Joulu on hiljentymisen ja rauhoittumisen aikaa. Se on aikaa, jolloin ihmiset saavat mahdollisuuden olla perheidensä ja läheistensä kanssa. Monilla seurakunnan työntekijöillä joulu kuitenkin tarkoittaa töitä ja kiirettä. Ilman pappeja, kanttoreita ja suntioita meidän monien joulu olisi erilainen. Ilman heidän panostaan meillä ei olisi joulukirkkoa, eikä myöskään nykyään koko ajan suositummaksi tullutta jouluyön hartaushetkeä. Mielestäni heidän ”uhrauksensa” on hatunnoston arvoinen, aivan kuten myös sairaanhoitajien, poliisien ym. jotka joutuvat olemaan jouluna töissä.
Nuorisotyössä saa usein olla töissä silloin kun muut ovat vapaalla. Joulu on onneksi tässä tapauksessa poikkeus ja silloin mielestäni nuortenkin kuuluu viettää aikaa kotona oman perheen parissa. Harras toiveeni on, että perheiden lapset ja nuoretkin löytäisivät joulun aikaan koko seurakunnan yhteisiin tapahtumiin. Nuorille on tärkeää järjestää omaa toimintaa, mutta mielestäni vielä tärkeämpää olisi se, että nuorista ei muodostuisi omaa seurakuntaa, vaan että hekin voisivat kokea koko seurakunnan ja sen toiminnan omakseen. Seurakunnan on tarkoitus olla kuin perhe, jossa jokainen saa kokea itsensä tervetulleeksi. Seurakunnan tehtävä on pitää huolta lähimmäisestä. Kaikista tärkeintä on pitää huolta siitä, että Jumalan tahto saisi tapahtua ja jokainen saisi löytää avun ja anteeksiannon Jeesuksen ristin luota. Seurakunnan tärkein yhteinen kokoontumispaikka on jokaviikkoinen jumalanpalvelus.
Seurakunta ei tarkoita vain seurakunnan työntekijöitä, vaan jokaista seurakuntalaista ja jokaista kristittyä. Kaste- ja lähetyskäskyssä Jeesus on antanut tehtävän meille jokaiselle. Me jokainen saamme olla omilla lahjoillamme viemässä evankeliumia, ilosanomaa Vapahtajasta eteenpäin. Etenkin näin joulun aikaan se onnistuu helposti. Me ihmiset muodostamme usein itsellemme ja toinen toisillemme kynnyksiä. Monille on suuri kynnys osallistua seurakunnan toimintaan. Jouluna se kynnys on onneksi matala, sillä silloin kirkot ovat täynnä iloisia ihmisiä. Silloin on myös helppo kutsua kirkkoon mukaan sellaista ihmistä, joka ei ehkä muuten lähtisi. Uskonkin, että me ihmiset olemme sellaisia, että aina välillä meitä pitää kutsua, jotta tunnemme itsemme tervetulleiksi.
Jumala on luonut meistä jokaisesta ihmisestä ainutlaatuisen. Me saamme jokainen palvella meidän omilla lahjoillamme. Ehkä jollakin on lahja kutsua toisia, jollakin lahja suunnitella ja toisella voi olla lahja toteuttaa. Toiset meistä ovat musikaalisia, toiset taitavia käsitöissä, kuvaamataidossa, liikunnassa, ruoanlaitossa, jne. Toisille on annettu lahja opettaa Jumalan Sanaa Raamattua. Jokainen lahja ja jokainen ihminen on yhtä tärkeä ja jokaiselle löytyy varmasti käyttöä seurakunnasta. Jeesuskin sanoo Raamatussa: ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa (Matt. 10:8)”. Lähetystyö, diakonityö, musiikkityö, aikuistyö, kiinteistöpuoli ja myös nuorisotyö tarvitsevat vapaaehtoisia vastuunkantajia. Tänä syksynä varhaisnuorisotyössä alettiin järjestää Donkkis-tapahtumia kerran kuukaudessa. On ollut ilo nähdä kuinka monet seurakuntalaiset ovat ilolla suostuneet mukaan vetämään toimintapisteitä lapsille. Vanha sanonta ”antaessaan saa”, pitää paikkaansa. Myöskään seurakunnan messubänditoimintaa ei olisi, jos meillä ei olisi innokkaita nuoria, jotka haluavat antaa lahjansa käyttöön. Messubändi antaa nuorille hyvän harrastuksen, mutta samalla se myös piristää seurakunnan toimintaa. Messubändi on esiintynyt toimintansa aikana mm. jumalanpalveluksissa, nuortenilloissa, seuroissa ja koululaisten hartaushetkissä.
Jouluna on tapana antaa lahjoja toinen toisillemme. Ne lahjat muistuttavat meitä siitä kalleimmasta lahjasta, jonka Jumala antoi meille ihmisille. Hän antoi meille ainoan Poikansa, jottei yksikään joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Se lahja antakoon meille iloa, lohtua, rauhaa, rakkautta ja joulumieltä elämämme jokaisena päivänä.
”Tullessasi toit sä valon,
lahjat rikkaat, runsahat.
Autuuden ja anteeks´annon,
kaikki taivaan tavarat.” (Joulupuu on rakennettu 4. säkeistö.)
Hyvää joulua ja Taivaan Isän siunausta vuodelle 2013
SATAMAKIRKKO TOIMII!
Tiedätkö, mitä ovat Arctic Sky ja Abis Bordeaux?
Ne ovat rahtilaivoja, joiden miehistöt ovat jo käyneet Kalajoen Satamakirkossa. Koulutettu vapaaehtoisten joukkue on kohdannut heidät kauniiksi sisustetussa kirkossa, joka sijaitsee satamalaitoksen omistamassa rakennuksessa aivan laivalaiturien läheisyydessä. Tiloissa toimii mm. kioski, yhteiset oleskelutilat, lukunurkkaus, kahvio ja kappeli.
Toimintamme oli alun perin tarkoitus alkaa ensi vuoden alussa. Elo-syyskuun vaihteessa pidettyyn koulutukseen saapui kuitenkin motivoitunut ja työtä pelkäämätön n. 20 henkilön iskuryhmä, joka ei jäänyt aikailemaan vaan ryhtyi heti toimeen. Vapaaehtoisten joukkue on jakautunut 5 henkilön tiimeihin, jotka vuoroviikoin hoitavat kirkon päivystystä, vierailevat laivoilla tehden kirkkoamme tunnetuksi ja ottavat vieraita vastaan.
Kalajoen seurakunta teki suurenmoisen teon ottaessaan vastuulleen satamakirkon toiminnan. Kun Suomen Merimieskirkko taloudellisiin syihin vedoten kieltäytyi antamasta tukeaan, seurakuntamme oli valmis kantamaan vastuuta merenkulkijoiden ja satamassa työskentelevien henkisestä ja hengellisestä hyvinvoinnista. Satamakirkon perustaminen oli vastaus satamassa toimijoiden pyyntöön. Ilman heidän aktiivisuuttaan hanke ei olisi toteutunut.
Tiedotusvälineissä on taas viime aikoina ilakoitu kirkossakävijöiden vähentymisestä ja seurakuntalaisten etääntymisestä kirkosta. Tällaisesta tekstistä ei Kalajokea voi tunnistaa. Täällä on valmius perustaa uusi kirkko entisten lisäksi, ja paikkaan, jossa ihmiset työn ja arjen keskellä kipeimmin tarvitsevat kirkon välittämää sanomaa. Sitä sanomaa välittävät kätten töin ja lämpimin sydämin motivoituneet seurakuntalaiset, jotka edustavat useaa kristillistä kirkkokuntaa ja jotka ovat pelkäämättä lähteneet seuraaman saamaansa kutsumusta.
Työnsä takia kaukana kotoa olevat merten ja rahtiliikenteen ammattilaiset kiittävät saamastaan vastaanotosta. Heidän kiitoksensa on aitoa ja teeskentelemätöntä. Se tulee sydämestä. Satamakirkko toimii, ja kuten äitikirkkonsa, se seisoo vahvalla pohjalla. Sen perusta on evankeliumi Jeesuksen sovitustyöstä, ja se perusta kestää kaikki myrskyt.
Laittakaa muistiin päivämäärä 9.12. Silloin Kalajoen kirkon jumalanpalveluksessa klo 10 siunataan tehtäviinsä Satamakirkon vapaaehtoiset. Jumalanpalveluksen jälkeen lähdemme kaikki yhdessä Satamakirkolle, jossa juomme satamakirkkokahvit, teemme kirkon työtä tutuksi ja satamapäällikkö Esa Anttio esittelee sataman toimintaa
Suvi Lehtimäki
Linkki satamakirkon facebook-sivulle: https://www.facebook.com/#!/pages/Kalajoen-satamakirkko-Kalajoki-harbour-mission/422138117843785?fref=ts
Jokelan pappilan juhla 9.8.
Kokoonuimme 9.8. Jokelan pappilan käyttöönsiunaamiseen ja juhlaan. Pappilan pelastamiseen, suunnitteluun, kunnostamiseen, rakentamiseen ja sisustukseen on osallistunut satoja ihmisiä. Jokainen heistä on täyttänyt omaa tehtäväänsä. Työ on ollut arkista aherrusta, mutta luulen, että tämä talon yhteydessä työn merkitys on ollut vielä aivan erityinen. Tämä talo on muuttanut jokaista, joka tämän tapauksen ympärillä on tullut pappilan kanssa tekemisiin. Palomiehille talon pelastaminen oli torjuntavoitto vailla vertaa. Suunnittelijalle haaste, jonka veroista ei usein tule ammattiuran aikana eteen. Rakentajat ovat joutuneet käymään vuoropuhelua talon edellisten rakentajien kanssa, talon rakenteiden ja aikaisemmin tehtyjen ratkaisujen kautta.
He kaikki ovat muuttaneet tätä taloa ja vaikuttaneet sen olemassaoloon. Mutta otaksun, että myös pappila on muuttanut pelastajiaan ja entisöijiään. Uskon, että Jumala on puhutellut tämän huoneen kautta monia ihmisiä. Se on ollut saarna onnettomuudesta, sankaruudesta ja uhrimielestä. Se on ollut julistusta surusta ja hämmennyksestä, mutta myös heräävästä toivosta, päättäväisyydestä, ammattitaidosta. Tämä on ollut Korkea Veisu yksimielisyydestä, huumorista ja rakkaudesta. Ja lopulta ihmettelyä siitä, kuinka kaikki lopulta päättyikin näin hyvin.
Jossain vaiheessa käyttöönottojuhlaa mielessäni alkoi myös pyöriä vaihtoehtoinen kertomus. Entä jos kaikki olisikin mennyt toisin. Jos tämä talo olisi menetetty, se olisi jättänyt vamman tämän kaupungin ja sen ihmisten sieluun. Jotain maisemaan ja ihmisten syvään sisimpään kuuluvaa olisi menetetty. Jokainen meistä pohtii myös omaa pappilaan liittyvää henkilökohtaista tarinaansa.
Juhlassa oli jotain hyvin hoitavaa ja lohduttavaa. Piispan sanat olivat kauniit. Oli hyvä nähdä kaikki heidät, jotka ovat olleet mukana pappilan kohtalossa. Niin paljon ihmisiä, niin paljon työtunteja, niin paljon aherrusta ja ammattitaitoa. Ja kuitenkin lopputulos on enemmän kuin ihmisten työn summa. Jumalan hyvä siunaus on ollut kaiken tämän yllä, kaikkien meidän yllä, koko ajan.
Suvi Lehtimäki
kappalainen
Savesta astia ja tuhkasta talo
Torstaina 9.8., jos Jumala suo, hiippakuntamme piispa Samuel Salmi vihkii uudelleen käyttöön tulipalon jälkeen entisöidyn Jokelan pappilan. Hetki on historiallinen. Suurenmoisen kaunis ja rakennushistoriallisesti merkittävä rakennus on Kalajoen maamerkki ja paikkakunnan toiseksi merkittävin rakennus heti kirkon jälkeen. Rakennus on kokenut uuden kukoistuksensa, kun se nyt on kunnostettu ajanmukaiseksi työtilaksi sekä paikaksi, jossa seurakuntalaiset voivat kokoontua Jumalan sanan, lohdutuksen, sekä elämän suurten käännekohtien, kuten häiden ja ristiäisten merkeissä.
Talon uudelleenrakentajat ovat tehneet ihmeen. Mitenkään vähemmän ei voi kuvata sitä muodonmuutosta, jonka tämä rakennus on läpikäynyt menneen vuoden aikana. Kuvat käytössäni olevasta työhuoneesta heti tulipalon jälkeen ovat lohdutonta katseltavaa. Huonetta ei enää ollut. Olivat mustuneet seinät, kaikki irtaimisto oli tuhoutunut, paitsi Ristiinnaulittuni, sekä Pyhän Hengen liekkiä kuvaava esine, jonka olin saanut lahjaksi pappisvihkimykseni päivänä.
Esineet ovat taas tutulla paikallaan, huoneessa jossa työskentelen, Jokelan kasitien puoleisessa vinttihuoneessa. Esineiden säilyminen oli vahva saarna siitä, mikä tässä maailmassa on pysyvää, ja mikä jää jäljelle, kun kaikki muu katoaa. Kun palon jälkeisenä päivänä kahlasin huoneen palaneissa jäännöksissä, kaiken töryn ja tuhkan keskeltä löysin ristiinnaulitun, joka lepäsi kädet siunaavaan asentoon jähmettyneenä keskellä kaikkea kaaosta. Hän oli suojellut palon sammuttajia, jotka olivat suojelleet häntä.
Talon uudelleenrakentajille tämä ei ole ollut mikä tahansa rakennusurakka muiden joukossa. He ovat työllään muuttaneet rakennusta. Otaksun, että myös urakka on muuttanut tekijöitään. Tällainen kohde tulee tehtäväksi vain kerran elämässä. Suuren urakan jälkeen voi tulla tyhjyyden tunne. Ehkä koskaan ei enää tule vastaan kohdetta, joka antaisi rakentajalle näin suuren ammatillisen haasteen.
Vanhan Testamentin Jeremiaan teksti puhuu siitä, kuinka ihmisen elämä on kuin savi Jumalan kädessä. Savesta muotoutuu sellainen esine ja sellaiseen käyttöön, johon Jumala on sen tarkoittanut. Jos esine ei miellytä tekijäänsä, savi työstetään uudelleen kunnes savenvalaja on työhön tyytyväinen. Ajatus muovattavana olemisesta saattaa antaa ihmiselle kuvan mielivaltaisesta ja despoottisesta Jumalasta. Lohdullista on kuitenkin, että Jumala ei heitä pois sitä savea, jota muovaa. Hän ei heitä pois ketään meistä. Jokaisella meillä on mahdollisuus uuteen alkuun, Jeesuksen sovitustyön tähden. Ihan niin kuin tuhkaksi palaneesta talosta saadaan ihmeellisen kaunis, kun Jumala jättää sen taitavien rakentajien käsiin. Tällainen on sovituksen salaisuus. Me olemme hyvän Sovittajan käsissä.
Suvi Lehtimäki
kappalainen
Lohtu, totta ja riittää
Facebook-kaverini kyseli seinällään, millaista hartautta kaipaisit. Vastauksia tuli noin 40. Kaverini tiivisti saamansa vastaukset kolmeen sanaan: lohtu, totta ja riittää.
Kysymyksen äärellä jäin itsekin miettimään, mitä hartaudelta kaipaisin. En kaipaa lakia, enkä Raamatulla prässäämistä. En herätyskristillistä ”ota tai jätä”-kaupustelua. Kaipaan Pyhän Jumalan salattua kosketusta, joka joskus kuin hiljainen suvituuli tulvahtaa hyvien ja rakastavien sanojen kautta.
Kaipaamme lohduttavia ja hoitavia lohdutuksen sanoja. Kaipaamme sanoja, jotka ovat totta, joiden takana sanoja seisoo ja jotka ovat inhimillisesti totta – ei vain jumalallisesti. Kaipaamme sanoja, jotka kertovat: jo riittää ja sinä riität.
Mikä yhdistää nämä kolme sanaa: lohtu, totta ja riittää? Niiden kaikkien kaipaus täyttyy jumalallisen ja inhimillisen armon viitan alla. Armo antaa lohdun sekä toden ja riittävyyden tunnun. Armo kantaa ja hoitaa, koska se syntyy rakkaudesta. Armon polulla askeleet kevenevät ja sielu laulaa: ”Jo riittää – minä riitän”.
Jussi Leppälä
Aikuisten opetuslasten päivä
Helatorstai on niin suuri pyhä, että silloin ei ruohokaan kasva, kuten vanha sananlasku toteaa. Kirkkopyhän tekstit kertovat, kuinka Vapahtaja erkani maan päältä ja nousi Jumalan luo. Hänen kätensä olivat siunaukseen kohotetut. Opetuslapset, jotka olivat kulkeneet Jeesuksen mukana, kuunnelleet hänen opetuksiaan ja nähneet hänen tekevän ihmeitä, katsoivat nyt ihmetellen hänen lähtöään. Heidän täytyi nyt pärjätä keskenään.
Miksi Jeesuksen täytyi nousta ylös kirkkauteen? Miksi hän vain ei jäänyt maan päälle laittamaan asioita järjestykseen ja taluttamaan seuraajiaan kädestä pitäen kohti taivaallista päämäärää, estäen kiusaukset ja koettelemukset jo ennen kuin ne osuvat kohdalle? Eikö tämä olisi ollut meidän kristittyjen kannalta paljon helpompaa?
Vapahtaja haluaa, että hänen työtovereinaan kasvamme hengelliseen aikuisuuteen. Kristinusko perustuu vahvasti vastuun ottamiseen lähimmäisestä. Se haastaa meitä kekseliäisyyteen siinä, kuinka voimme palvella toisiamme ja viedä eteenpäin sanomaa Jeesuksesta. Helatorstain sanoma on, että kristittyjen tulee uskossaan kasvaa täysi-ikäisiksi, jotka lukevat sanaa ja tekevät sanasta tekoja, jotka koituvat lähimmäisten hyväksi. Meidän tulee olla uskossa lasten kaltaiset, mutta se ei tarkoita lapsellisuutta eikä kritiikitöntä kaiken sokeaa omaksumista.Täysi-ikäiselle hengellisyydelle ovat vierasta voimakkaat auktoriteetit, jotka ylhäältä päin sanelevat, johtajien tai johtoryhmien toimesta, miten ihmiset saavat ajatella, uskoa ja miten eivät. Tällaisessa systeemissä on vaaransa. Ennen pitkää käy niin, että auktoriteetit ottavat yhteisössä Jumalan paikan. Kun Raamatun sanan tulkinta monopolisoidaan hengellisissä yhteisöissä ainoastaan joillekin harvoille ja valituille, muodostuu tästä asetelmasta hengellisen vallankäytön miinakenttä, jossa tavallinen rivikristitty ei enää voi olla varma, mihin uskaltaa astua." Koetelkaa kaikki". Näin Jumalan sana meitä kehottaa. Ja siksi meidän kristittyinä tulee koetella hengelliset auktoriteetit silloin kun ne tuntuvat olevan ristiriidassa sen kanssa, mitä Pyhä Henki on meille Jumalan sanasta kirkastanut. "Älkää antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen", sanotaan sanassa myös. Vaikka joskus tuntuisi turvalliselta, kun joku muu uskoisi, ajattelisi ja lukisi Jumalan sanan minun puolestani, niin ei kuitenkaan ole tarkoitettu. Jeesus nousi kirkkauteen, jotta suostuisimme kasvamaan kristittyinä aikuisuuteen. Kasvu tekee aina kipeää, ja siksi kasvuun suostuminen ei ole helppoa.
Erkaantuessaan oppilaistaan Jeesus kohotti kätensä siunaukseen. Kohotetut kädet ovat ikiaikaisen tavan mukaan olleet antautumisen merkki. Sodankäynnin kulttuurissa kohotetut kädet ovat merkki aseettomuudesta, toisen armoihin jättäytymisestä. Tällä tavalla Jeesus nousi kirkkauteen ja salatulla tavalla kuitenkin jäi luoksemme. Ei väkivaltaa, pakkoa eikä uhkaa mukanaan, vaan asettuen alttiiksi ihmisenä olemisen mysteerille, kaikelle sille, josta me ihmiset täällä maiden päällä olemme osalliset. Jeesus on todella asettunut veljeksemme ja osakumppaniksemme. Hän ei ole tullut väkivalloin valloittamaan, vaan varustettuna rakkauden asein. Siksi häntä on turvallista lähestyä ja hänen seuraansa turvallista jäädä. Jää sinäkin. Jo tänään.
Siunattua helatorstaita!