© 2016 Kalajoen seurakunta
WWW-sivut: Tietotemput Oy

Kirkko

Nykyinen kirkko on Himangan seurakunnan ensimmäinen kirkko. Alunperin kirkko suunniteltiin rakennettavaksi parkaalle Rautilan kylälle n. 6 km nykyistä paikkaa pohjoisemmaksi. Kirkko kuitenkin rakennettiin Raumankarin markkinapaikan lähelle, johon muodostui Himangan kirkonkylä. Kirkko valmistui vuonna 1794. Arkkitehtina toimi Jacob Rijf, mutta käytännön rakennustyötä johti hänen veljensä Carl. Pohjaltaan kirkko on ristikirkko, jossa sisäkulmat ovat viistetyt. Vuonna 1897 ulkomuoto muuttui oleelliseti, kun raskasta tornia pidennettiin ja ikkunoiden yläosanmuotoa muutettiin. Ulkomaalaus ja osittainen sisäremontti aloitetaan kesällä 2010. 
 

Kaksinivelinen kellotapuli valmistui vuonna 1822. Tapulissa on kaksi kelloa: iso Tukholmassa valettu vuodelta 1794 ja pienempi helsikiläisen Osberg & Baden valama vuodelta 1860.